Kohti ääretöntä, ja oman laatikon reunoja

Poden pientä syyllisyyttä, kun en ole hetkeen postannut mitään tankoiluun liittyvää. Sille on syynsä, ja se on se, että oon tällä hetkellä tankoillut vähemmän ja tehnyt muita juttuja, vaikka joka viikko kyllä tankoonkin tartun. Ja siihen paneudun sitten lisää myöhemmin, että miksi olen vähän vähemmän sitä tehnyt. Noin yleisesti, suosittelen kaikkia syklittämään treenausta monipuolisuuden nimissä, kehokin kaipaa vaihtelua.

Ylläoleva kuva kertoo, minkä sorttista settiä on tänään tehty. Eläissäni en ole tuolin kanssa leikkinyt, mutta nytpä tuli tehtyä sitäkin. Kolme tuntia. Miksi? Tuli tuossa muutama viikko takaperin oltua vähän kofeiinihubbelissa ja suostuttua taustatanssijaksi sylitanssishow'hun. Tampereen Pole Academyn Nanna tulee Kuopiossa taas käymään, ja tällä viikolla on taas tiedossa transitioita ja striptease-workshoppia. 

Nyt on polvet ja hartiat ja pää ihan kipeinä kaikesta lattialla pyörimisestä ja hartiaseisonnoista...

Pelkäsin vähän kaikenlaista sen jälkeen, kun suostuin, mutta ensimmäinen pelko lieventyi, kun sain nähdä, että esiintymisasuissa on enemmän kangasta kuin yleensä tankoillessa. Toisekseen koreo on ihan kiva, ei mikään ronski. Sittenpä jäikin se viimeisin paniikinaihe: liian vähän aikaa oppia kunnolla ja miten pysyn pystyssä plattareilla. Joskin pääsen korkkaamaan mun uudet hienot pleaserit, joista jo aiemmin postasiinkin :P

Epäily oli kyllä kovaa, kun mietin tarkemmin mihin tuli suostuttua. En tiedä tykkäänkö esiintyä, kun se on niin stressaavaa ja nolottaa etukäteen, kun en pysy rytmissä ja kehonkieli kaipaa niin paljon lisää ilmaisuvoimaa. Oon vähän heikko tekemään toisen koreota, kun laadukkaan tekemisen sijaan murehdin sitä, että pysynkö kyydissä ja mitä seuraavaksi tapahtui. Tämän vuoksi liikkeet jää mun mielestä vajaiksi.

Nyt tää esitys tuli niin lyhyellä varoajalla, että pitää treenata tää vajaa viikko aika paljon, että uskaltaa edes lähteä tähän touhuun. Tänään oli vasta ensimmäinen päivä, kun pystyin tätä treenaamaan, ohjevideot Nannalta tuli muutama päivä sitten, mutta olin silloin reissussa. Aika hurja tahti pitää olla, että tän oppii... Varsinkin tämmöinen kokematon, ja muutenkin tykkäisin treenata rauhassa. Onneks tää esitys on pienessä baarissa opiskelijabileiden jatkoilla, eli voi luottaa siihen, että yleisö on luultavasti pahemmin pihalla ku minä, joskin eri syistä.


Show on sylitanssi-ajatuksella lähtenyt, mutta meiän esitys sisältää ihan kaikkea muuta, eli floorworkkia ja tuolitanssia. Viimeisessä biisissä Nanna ottaa miehen siihen istumaan. Me muutkin voitaisiin, mutta itse en ainakaan, koska tulin tuossa tuolin kanssa leikittyäni todenneeksi, että this chair ain' big enough for both of us... Eli ei ketään jakamaan mun jakkaraa, kiitos! Varsinkin kun pitäisi olla tuossa ekan kuvan asennossa, niin että siihen mieskin mahtuisi istumaan. Näetkö sen olevan mahdollista? On se, mutta ei mulle, ei näillä plattaritaidoilla.

Eli jos epäilyistä puhun, niin eniten omassa päässäni nitkutti se ajatus, että saanko minä tehdä tämän, koska olen jotain tiettyä ammatiltani? Vähäpukeisuus ja ronskius ei nyt onneksi ole ongelma, mutta silti. Mä halusin tähän mukaan ehkä siksi, että mä tahdoin oppia jotain uutta ja saada hauskan ja erikoisen kokemuksen, jonkun kokeneemman taustalla. Vähän taas ravistella oman mukavuusalueeni rajoja ja katsoa mitä sieltä löytyy. Ja toisaalta olla nuori nainen, joka saa ja jonka pitää uskaltaa tehdä erilaisia juttuja.

Meinasinkin ensin, etten kerro tästä pikku projektista yhtään mitään yhtään missään, mutta ehkei tää nyt sentään niin kauhee juttu oo?

Koreossa on semispagaatti ja etutaivutus, mitkä tuntuu ihan kaameilta ja näyttääkin varmaan myös, siis minun tekemänä. Siitä päästäänkin sitten asiassa kukkaruukkuun:

Venyhaaste on edennyt kohtuu hyvin. Muutama päivä silloin tällöin jää pois, mut yleensä hyvästä syystä, kuten että on reissun päällä. En ole kuitenkaan edennyt ihan täysin ohjelman mukaan, koska mä ajattelin ottaa sen vähän hitaammin. Oon siinä vaiheessa, kun puristellaan lihaksia, mutten tee sitä aina. Mun takareidet ja erityisesti se ehkä venähtänyt pakara kirittää siihen malliin, että paras edetä oman kropan mukaan. Sitäpaitsi mä oon ylpee, ku oon 95% ajasta onnistunut päivittäin venyttelemään, ja lasken enemmän päiviä kuin viikkoja, eli nyt on menossa 17:sta venyttelypäivä. Jos näin haluaa jatkaa lifestyle-valintana, niin mitä väliä on muutamalla väliin jätetyllä päivällä? Aiemmin en jaksanut venytellä kovinkaan usein.

Näin psykologian näkökulmasta tämmöiset "tee jotain joka päivä"-haasteet on kimurantteja. Ne luo hyvin toimivan tavan kun sitä jotain tekee jatkuvasti, ja siihen tottuu. Se motivoi, eikä tarvitse pohtia tehdäkö nyt vai olisko joskus toiste kivempi aika. Mutta sitten toisaalta, siinä vaiheessa kun päiviä on jäänyt välistä, motivaatio voi romahtaa ja siirtyä itsesyyttelyn puolelle. Koen olevani tälle immuuni, koska kokonaiskuvaa ei pidä kadottaa, vaikka yksi askel osui harhaan.

Alempi kuva olkoon sitten tämän viikon venyttelykehityskuva. Ei mikään kovin vakuuttava ilma-spagaatti, tosin tuolilta plattareissa tehty. Mut siitä huolimatta, kehitykselle on tilaa :D

Vaan joo, kaikkeen sitä tuleekin spontaanina ihmisenä lähdettyä.

Kävipä muuten niin hursunhauskasti, että näiden treenien päätteeksi kaveri lähti kotiin ja jäin vielä kasaamaan kamani, yhtään muistamatta, että yläovi on lukossa ja mun avainkortti on pukkarissa. Istuin sitten parikymmentä minuuttia toivoen, että joku salinkäyttäjä kulkisi ohitse ja pääsisin sisään, mutta ei. Pyysin sitten keskustassa asuvan toisen kaverin tulemaan pelastamaan mut. Ehdin siinä ajassa jo läppärini kanssa linnoittautua oven taakse. Onneksi kaveria nauratti enemmän kuin harmitti tulla mun takia Hytkeelle. Kaikkea sitä tuleeki koettua, ku vanhaksi ellää :D