Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Valokuvaajana RSP:n kevätjuhlassa



Ready.Set.Polella oli kevätjuhlat tässä hiljattain, ja minulla oli kunnia tulla pyydetyksi sinne valokuvaajaksi. Olen kuvannut siellä viime vuoden kevätnäytöksen ja muistaakseni ainakin yhden joulujuhlan, mutta tällä kertaa ei tarvinnut mennä pelkästään omaksi ilokseen ja oppia hakemaan, vaan ihan kutsusta. Ja no hitsi vie, tuleehan siitä ihan eri tavalla suorituspaineita, kun pitäisi nyt sitten varmasti onnistua eikä vain kokeilla tulisko pari kivaa räpsyä :D 








Järkkärin olen omistanut nyt parisen vuotta, ja tullut sen kanssa tutuksi, mutta koen olevani jokseenkin "lukihäiriöinen" mitä tulee niihin säätö-arvoihin. Varsinkin ISO-arvojen määritys ja niiden suhde suljinaikaan ja täten kuvan tarkkuuteen on vielä aika vaikeasti hahmottuva omassa päässäni. Palaan jatkuvasti tarkentamaan kuvauksen perusteita näiltä osin. Sitten taas kuvien asettelu ja oikeaan aikaan näpsäisy ja tavallaan se omassa päässä tapahtuva sommittelu ja näkökulmien hakeminen katson olevan vahvuuksiani. Jahka pääsen täysin sisälle tähän tekniikkaan, kuten oma leikilläni semisti autistiseksi kuvaama mieleni täydessä potentiaalissaan pystyy, minua ei kyllä sitten pysäytä mikään! Paitsi kuvausvälineistön kalleus... 





Tykkään kuvailla erityisesti tankotanssia ja muuta akrobatiaa, ja erityisesti kiinnostaa saada tallennettua esiintyjän ilmeet ja tapahtuman tunnelma. Nämä tosin on erityisen vaikeita, koska yleensä tankotanssi yms akrobatia sisältää niin paljon liikettä ja usein hämärässä valaistuksessa, että ilmeiden saaminen hukkuu helposti sinne kaiken vauhdikkaan suhinan sekaan.



Nythän mä muistin että olinhan mä kuvaamassa siellä ekassa Pole Night Showcasessakin! Voitin sinne VIP liput ja käytin hyvän näkymäpaikkani valokuvaamiseen. Paikalla oli kyllä useampi ihan ammattivalokuvaajakin. Lämmitti kuitenkin kun sain omasta työstäni kehuja, joskin nyt osaisin tehdä homman niin paljon paremmin!





Kokeilin nyt myös ensimmäistä kertaa RAW-kuvausta. Luulin, että se on jotenkin tosi vaikeaa, mutta sehän teki muokkaamisesta miljoona kertaa nopeampaa ja parempaa! En voi käsittää, miten olen jaksanut hinkata niitä JPEG-kuvia, kun loppupeleissä niihin ei pysty edes photoshopissa hirveästi enää vaikuttamaan. RAW on siis kameralle tallentuva täysikokoinen kuva, josta kamera ei ole tehnyt itse mitään pakkausta, kuten JPEG:lle. Sen muokkausmahdollisuudet on miljoona kertaa paremmat, kun kaikki on vielä tallella. Haittapuolena valtava koko. Ja tokihan sitten muokkauksen jälkeen kuva muutetaan JPEG:ksi tai muuksi, RAW-kuva avautuu vain muokkausohjelmissa.










Ja sain joululahjaksi uuden linssin, joten RAW-laadun lisäksi sikälikin nyt nämä RSP:n juhlat oli ensimmäiset, missä oli edes potentiaalinen mahdollisuus onnistua laitteiston puitteissa paremmin.






Se vaan, että vieläkään en osaa rajata kuvien määrää kun alan muokata. Viimeksi hiki hatussa väänsin yli 200 kuvaa, samoin pole nightiin, ja päätin että nyt en enää. Vaan eipä se toteutunut, kun tälläkin kertaa yli 200. Mutta kiitos raw-kuvauksen, sen määrän pystyi kuitenkin edes vähän nopeammin käsittelemään.

Mutta toki ei tää nyt niin hyvin menny, etteikö aina olisi tilaa myös kehittymiselle :P





Enemmälti kuvatuksia voi katsella dropboxista: https://www.dropbox.com/sh/epcfdjqtiru4r56/AABLBi-zbcT3O-Qo26Iqm-Jpa?dl=0




Loppuun pakollinen peppu-kuva :D