Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Hi y'all...


Tämmöinen... Pomppufiilis...

Arki ei ole palannut kuvioihin, mutta kävin tekemässä Jatko-MM:n ekan treenin ja koska parit tankotreenit olen ehtinyt tässä tehdä niin valitsin jalkatreenin. Onhan se kiva tunne, kun on saanut tuntumaa. Sitä riittikin jo salilla, menin aika pian kunnon hapoille. Krampannu ei kuitenkaan, niinkuin muistaakseni heinäkuussa teki. Tauolta palailu on aika rankkaa, mut sentään nyt ei ole niin kuuma enää, joten nesteytys toimi. Ensin se treeni tuntui siltä, että ei tästä tuu mitään, mihinkään ei enää pysty, mitään ei enää jaksa. Koska tässä nyt puhutaan pitemmästä tauosta eikä mistään suunnitellusta lepoviikosta. En ees muista millon viimeks oon päässy salille tekemään jalat. No nyt ne on sitten piru vie tehty! :D Treenin viimeisellä kolmanneksella alko tuntua ihan jännältä, sekä väsyneeltä että toisaalta siltä, että veri alko kiertää.

Ja sit mitä muuta mulle kuuluu, niin:
http://global3.memecdn.com/presentation_o_873659.jpg

Eli mikä tuntuu tänä aamuna, niin täällä haiskahtaa valmiita seminaariesitelmältä. Väikkäriartikkelini, ensimmäisen kolmesta, saa virallisen ensi-iltansa kun esittelen sen yhdessä kansainvälisessä väkivaltaseminaarissa Jyväskylässä. Showtime on huomenna, ja kohta lähden Jyväskylään. Ei siis taas yhtään viime hetkelle mennyt. Vielä pitäisi jaksaa treenata tuota läpi, mutta ei millään jaksaisi itsekseen horista pariakytä minuuttia, tuhlata elämäänsä siihen. Tulee semmoinen olo, että onpas tässä vaivaa mokomasta, mut jos kaikki menee hyvin niin odotettavissa on ihanat endorfiinit sen jälkeen kun esitys on pidetty. Sain tietää, että esiinnyn kahden ruotsalaistutkijan, siis oikean tutkijan, välissä. Hitto, olin niin luullut että tää on joku pikkuinen seminaari... Mut luultavasti yleisössä silti istuu ehkä 5 tyyppiä. Hopefully :D

Ostin tuossa taannoin uuden hienon muistitikun ja se on sitten tämän hienon tohtorikoulutettavan elämänlanka tässä pari päivää. Eiks oo makee? :P

Söpö ku mikä :P

 Ensin kyllä näytti vähän siltä, että en saa sitä millään ulos paketistaan. Synnytys ja kohdusta ulostautuminen oli aika vaivan takana, mutta lopputulos oli kuitenkin onnistunut, lopulta.


Kattokaa ny miten söpösti se mutustaa mun mäkkiä :P Mums mums ^^


Tankorintamalla on yhäkin erittäin voimaton olo, mutta jotain tajuntaa räjäyttävää on tapahtunut. On eräs liike nimeltä Jamilla. Erittäin yksinkertainen, mutta olen sitä jahdannut jo pitkään. Jostain syystä tämä on monelle muullekin jotenkin hankala, vaikkei se ole hankala. Tajusin tankofoorumin vinkkien pohjalta, että kyseessä ei tarvitse olla kylkipito vaan reisipito ja sen jälkeen sen sainkin. Mutta en tarpeeksi hyvin, koska yläjalka pitäisi saada vielä kunnolla tangon eteen ja tuossa pitäisi olla kepeä istuksia. Erävoitto, mutta taisto siis jatkukoon.


Eilisissä tankotreeneissä en saavuttanut itse mitään, mutta tuo ylempi kuva on kaverista. Tai siis saavutin minäkin, olin oikein täpinöissäni ja innoissani. Koska tuota Machine Gunia opetin kaverille jokunen viikko sitten ja se jäi vielä odottamaan itseään. Saatiin se yhteistuumin pysymään, jos minä seisoin sen takana ja pusersin sen jalkaa itseäni vasten, eli siis kaveri jäi vartaloni ja käsieni väliin. Tuettu Machine Gun. No nyt se saa sen sitten itsekseen. Siitä intoutuneena koko luokka halusi alkaa sitä tehdä ja yhtäkkiä niitä konekiväärejä ilmestyi muutama lisää. Kaikki tämä ilman, että kykenen itse tuohon liikkeeseen. Tätä tää just on, kun älykkö yrittää hikoilla, tietoa on mutta toteutustaitoa löytyy sitten muilta. Vaan eipä se mitään, tulin kotiin oikein iloisena ja innostuneena. Pedagogisia orgasmeja, tai jotain tämmöistä. Opetin siinä samalla Duchessia/Jadea ja Ayshaa. Tiskin alta opettajaksi, minua sanovat. Damn straight :D Kuopiossa on tällä hetkellä uupeloa opettajista, kun moni on lähtenyt. Ensi viikolla saadaan takaisin meidän kolmostason opettaja.

Enontekiöltä mökin rannasta

Jahka saan naputeltua niin kerron mun ihanasta parista viimeisimmästä elokuun viikosta. Ensimmäinen kului taas Kuusamossa mun jenkkiystävän muutettua Suomeen Texasista ja vein sen sit heti pohjoiseen. Toinen meni hyvässä seurassa mökkeillessä Enontekiöllä. Awwwws! ^^

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kesäinen tankovideo

Edellinen postaus sisälsi kuvat ja pohdinnan, tähän pökään nyt sitten ihan vaan videon.

Sisältönä on koko kesän ulkotankoilut eli stageilut Kuopiossa ja leikkikenttälöytö, mikä lie kieputin, Kuusamosta mun vanhalta ala-asteelta Kirkkokedolta.

Leikkikentäkieputin on ihana vastine spinnaavalle tangolle. Sit taas nuo oikealla tangolla tehtävät spinnaukset on mun elämäni ensimmäisiä. Ainoa paikka missä mulla on spinnitanko on kotona, mut en koskaan oikeestaan treenaa sillä ku oon aina niin rikkipoikki kaikesta salitreenistä ja tankotreeneistä studiolla. Jotenka videolla nähtävät pyörimiset on aika karuja vielä, mut me kaikki alotetaan jostain :)


Mä kyllä niin tykkään tehä näitä videoita. Vaikkei ne suurimmaksi osaksi ole mitenkään teknisesti loistokkaita. Applen iMovie on niiiin huippusimppeli. Tosin mä alan kohta kasvaa yli siitä, mut en oo valmis siirtymään vielä mihinkään Premieriin, tuskastun ku nään niin paljo kaikkia namiskoita. Photoshoppiki saa aikaan häkellyksen kun ei löydä mitään mistään ja kaikkea ufoa tulee vastaan. Toisinaan mä hukkaan toimintoja myös ihan perus-Wordissa, unohtaa mistä löyty mitäkin.


Tökkään nämä kuvat tähän, mitä en mielestäni ole laittanut aikaisemmin. Yhden kuopiolaisen tankoilijan, Elinan, poikaystävä Tomas harrastaa valokuvausta ja sen otoksia tässä ollaan kaikki päästy nauttimaan. Pitäs opetella sitä photoshoppausta itselläkin, niin saisi eloa mihin tahansa kuviin. Antaa anteeksi paljon, jos on vaikka muutoin huonompikin kuva, jos voi vähän shoppailla. Tosin nämä kuvat nyt ei ole koskaan olleet huonoja, kun on hyvä kuvaaja.



Ja ehkä sen vielä sanon tuosta Stagesta, että ihan kivasti sen sai mahtumaan autoon. Tanko-pätkä tulee vähän keskelle autoa, mutta takakonttiin saa vielä jotain kassintynkääkin menemään tuon stagen lisäksi. Toki ei mitenkään paljon, mutta tässä onkin kyseessä ihan tavallisen henkilöauton takakontti. 
 Stagen alle kannattaa hommata pressu suojaamaan sitä hiekalta, pölyltä ja kosteudelta. Se ei sinänsä noista asioista piittaa, mutta jos tahtoo käyttää sen ulkonevia osia kuten niitä tukipilareita, on vasin haitallista jos sinne väleihin menee hiekkaa eikä se tule sieltä pois. Kostealla jos käyttää, stage tulisi sen jälkeen kuivata hyvin. Joten jos sitä ei ole pitäny kuin nurmikolla, pääsee vaan vähemmällä työllä ja kallis sijoitus paremmin hoidossa kun ottaa pressun. Isolle pressulle jää myös tilaa istumiselle.

tiistai 20. elokuuta 2013

Henkistä kasvua leikkikentällä

Tuossa jokunen viikko sitten olin Kuusamossa (niinkuin tälläkin hetkellä, uudestaan...) ja kävin sitten oman ala-asteeni leikkikentällä sen ainoan kuusamolaisen tankoilijan kanssa, joka myös asuu vielä siellä. Tiedän meitä muitakin, mutta ei siis asuta enää siellä. Tiina, mun parturi :P Tai siis kampaajaksiko sitä pitäisi sanoa kun minä olen nainen.




Tiinalla on harrastusta takana jo 4 vuotta, ja leikkikentällä se väänteli hienoja Iron-X:iä sun muita. Lälläslää vaan :D Tankotanssi Kuusamossa on vielä odottamassa läpilyöntiään. Tiinaltakin on kyselty tunteja, ja vetäisi se niitä jos tilat löytyisi. Ja jos tila-asia ratkeaa, esimerkiksi liikuntahallin puolesta, niin hoplaa, siinä aukeaa sitten harrastuksen kukkanen myös näillekin pohjoisille leveyksille. Oulussa on ja Rovaniemellä on, mutta molempiin on 200 kilsaa matkaa. Tiina käy kuitenki kerran viikossa siellä tunneilla. Itsekin aloittaisin sen tankotoiminnan täällä, jos vain asuisin paikkakunnalla. Kotiharrastuskin on mahdollista, mutta silloin on yleensä odotettavissa paljon tekniikkavirheitä kun kukaan kokeneempi ei kerro, miten pitäisi asentojaan korjata. Mut eipä se muuta vaadi sitten kun sitkeyttä omalta puolelta.




Mutta mitä sitä siis kaksi aikuiseen ikään ehtinyttä naista voisi tehdä leikkikentällä?











Tuon ylemmän kuvan nähdessään äiti tosiaan kommentoi, että olisitko uskonut, jos olisit pienenä koululaisena nähnyt itsesi aikuisena psykologina palaavan vanhalle koulullesi tekemään tätä? Nauratti, kovasti. Olin niin ujo lapsi, ja niin totaalisen huono liikunnassa, että varmaan tämä olisi ollut aika ihmeellistä. Ja kovin ei-aikuista.





Yksi selkeä asia, joka on tapahtunut tässä puolen vuoden sisään, on oman kehontuntemuksen parantuminen. Luultavasti sen puuttuminen mahdollistaa osaltaan epäterveelliset elämäntavat, kun ei yksinkertaisesta koe itsessään olevan mitään sen kummempaa vikaa. Sitten kun alkaa osata lukea ja kuunnella omaa kehoaan, tuntee sen vaihtelut paremmin. Nyt tätä kirjoittaessani olen univajeinen, sain unta liian myöhään. Tunnen, miten kroppa tuntuu samalta, kihelmöi, kuin adrenaliinit olisi koholla. Luultavasti kyse on kortisoleista mutta oli mikä oli, tunnen sen epäbalanssin. Mummolassa ollessani muutama päivä sitten tunsin illalla kaipaavani jotakin proteiinipommia, kun koko päivä oli menty lähinnä hiilareilla. Nälkä ei ollut mutta ruuanhimo pohjaton ja kroppani huusi sen sammuttajaa, proteiinia. Silti mätin suuhuni sen himoitsemaa sokeria. Makeanhimomonsterini nostaa päätään jos elämänrytmi ei ole tasainen. Ihminen voi puskea läpi vaikka koko elämänsä pysähtymättä oikeasti ikinä miettimään mitä oma keho tarvitsee tai miltä siitä tuntuu. Nyt kun omani on varsin herkkänä, vois ehkä sanoa, että se juttelee mulle nyt enemmän, on jotenkin vaikeampi toimia sen viestin vastaisesti. Se on hyvä juttu se.




Kynä

Perhonen


Remi

Kaksonen

Keem
 Siitä äidin kommentista aloinkin miettiä. Mitä oikeasti olisin pienenä ajatellut itsestäni, jos olisin nähnyt miten käyttäydyn kaksikymmentä vuotta myöhemmin? Ensinnäkin en olisi osannut yhtään hahmottaa miten pitkä ja samalla niin lyhyt pätkä ihmisen kehityksessä on kaksikymmentä vuotta. Monien olen kuullut kommentoivan, että he pienenä ajattelivat, että sitten kun he ovat kaksikymmentä, tai 25, tai jotain semmosta, että sitten heillä on perhe ja oma koti ja sen semmoista. Monen kohdalla realiteetit on iskeneet, että eihän se 25 sittenkään ole niin kovin aikuinen ikä ollutkaan, varsinkin jos on yhä opiskelija. Toisilla tuo visio on taas toteutunut. Mutta minä. Minä en ikinä ole haaveillut noista asioista. Haluan perheen, mutta olen osannut käytännössä laskea sitä vain niin päin, että milloin se on viimeistään hankittava, eikä että kuinka aikaisin sen vaadin itselläni olevan. Ei oikein ne nukkeleikitkään multa lähteneet, pirun tylsinä vekottimina pidin niitä leikkivauvoja. Mutta. Jos olisin nähnyt itseni roikkumassa leikkikentän tangoilla, tekemässä jotain näissä kuviassa näkyviä juttuja, olisin ollut todella häkeltynyt. Siis olenko tuossa minä? Pystynkö minä tuohon? Ylpeä. Sitä mä oisin ollut. Se ois luonut toivoa. Olin niin lahjaton liikunnassa, vaikkakin muihin tyttöihin verrattuna aika voimakas.
Serpentiini/Suljettu skorpioni

Yogini
 Noita keinukuvia. Niitä mä oisin kattonu varmaan vähän silleen "ööö, mitähän hittoa mä oikeen teen tuolle keinulle?! Mut okei, ihan siistiä..." Vaan nämä tankokuvat, ne ois näyttäny mun silmään todella cooleilta. En tiedä, olisinko mä jo silloin osannut lukea ihmisiä niinkuin nyt, eli olisinko osannut lukea itsestäni sen kasvaneen itsevarmuuden, mitä olen saanut? Se, että olin pienenä niin pelokas, tuntui että haluan kaikkea, mutten uskalla tavoitella mitään. Pitäisinkö itseäni nyt onnistuneena yksilönä, vai jotenkin outona? Olisinko nähnyt sen, että on rohkeaa olla outo? Pihalla kävi samaan aikaan myös joukko poikia, jotka varmaan pienen minäni silmiin olisi näyttäneet isoilta ja cooleilta mopoineen. Ja miten tämä isompi minä ei antanut tekemisiensä häiriintyä niistä. Käsittämätöntä. Olin niin hermostunut ja herkkä jännitykselle, että muistan jo pienenä epäilleeni, mitä voin elämässä tehdä sen vuoksi, ettei hermot kestä. Altistaminen ja itseni jatkuva haastaminen ja tunkeminen ulos omalta mukavuusaluelta on johtanut lopulta kohti parempaa. Onneksi älysin jo pienenä, etten voi antaa itselleni periksi ja jäädä kuoreeni. Ujous ei ole sairaus, enkä puhu nyt siitä. On ok olla ujo, mutta minä olin enemmän kuin ujo. Olin stressialtis ja helposti jännittävä, ja kärsin siitä myös fyysisesti. En kokenut olevani oma itseni, tai en kokenut olevani semmoinen kuin millainen haluaisin olla.
Buddha

Jatkettu perhonen



Olen aina tykännyt omasta nuoresta iästäni, ikääntyminen ei ole ikinä oikein innostanut (tosin ketä on?). Musta on aina tuntunut, että vanhentuessa tilaisuudet ja mahdollisuudet vähenee, ja elämä urautuu. Oon ollut jotenkin tietoinen tästä jo pienestä pitäen. Sillon musta tosin tuntui, että mulla on paljon aikaa vielä, jopa hukattavaksi asti. Että ehdin kyllä tehdä juttuja. Nyt ehdin myös, mutten ole siitä enää ihan niin varma kuitenkaan, kun kaikki ei ole täysin omissakaan käsissä. Perhanan ihmiset, kun niistä tulee muuttujia matkaan, ei tätä elämää kuitenkaan kukaan missään pullossa elä! *vitsi* Mutta tosipuheessa, jos olisin pienenä nähnyt itseni, yhä elämässä tälleen iso hymy huulilla leikkikentällä, jos siis tietäisin myös elämässä saavuttaneeni jotain (vaikka tällä hetkellä olenkin työtön), olisin tosi iloinen. Että hei, ikääntyessä ei tarvitsekaan alkaa tylsäksi! Ei ole mitään väliä, mikä se sun numero on, saat silti touhuta ihan mitä haluat. On tosi masentava ajatus, että rajoittaisi itseään jonkin kuvitteellisen sosiaalisen rajan taakse, ettei jokin asia enää ole sinulle soveliasta. Miksei olisi? Oletko sinä huonompi ihminen tai huonompi jossain, jos käyttäydyt jossain tilanteessa hullunkurisesti? Haluan ajatella, että maailma muuttuu suvaitsevammaksi koko ajan ja niin sanotusti värit ihmisten maailmassa lisääntyvät samalla kun ihmisten ahtaminen sosiaalisten normien laatikoihin vähenee. Joten, ei muuta kuin isät/äiditkin lasten kanssa leikkikentillä jumppailemaan pelkän vieressä tylsistymisen sijaan :)

Tää tais olla ainoa vekotin jota oikeasti käytettiin niinkuin sitä kuuluukin käyttää.



Mahtaako joku lukijoista miettiä vielä, että miksi me tämmöistä, aikuiset ihmiset, leikkikentällä? Osaanko edes selittää? Tätä tekee oikeasti ihan kaikki tankoilijat ja sitä myötä luulen, että myös muut ilmalajeja ja sirkusta harrastavat ihmiset. Jos me oltaisiin semmoisia, joille tankotanssi tarkoittaa lähinnä lattialla kiemurtelua, niin tuskin se leikkikenttä niin hirveästi houkuttelisi, kun se ei kovin seksikäs paikka ole. Mutta jotakin siinä on niin hienoa, kun löytää jonkun paikan missä roikkua, ja soveltaa taitojaan. Mitä oudompi, sen parempi. Siinä on jotain veikeätä, kun aikuisen ihmisen ilme muuttuu samanlaiseksi kuin lapsella joulupukin tullessa taloon, kun huomataan ulkona jokin jännä paikka missä roikkua. Musta se on hienoa, että uskalletaan olla leikkisiä, vaikka ollaan aikuisia. Tiina muistaakseni sanoi, se kun lähentelee jo neljääkymmentä, että onkohan tämä ihan normaalia nelikymppisen käytöstä. Ja minä muistaakseni totesin, että ihmisen kehityksen asiantuntijana minulla on laillinen oikeus todeta, että ON!! :D

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kesän tankotöminät

Jos nyt oikein muistan, stageiltua tuli jotain viiden ja seitsemän kerran väliltä. Hyvässä käytössä oli, mitä nyt viimeisellä kerralla purkaminen tuntui hankalalta kun muutama ruuvi oli vähän jumittanut. Mutta ei epäilystäkään etteikö olisi ollut hyvä ostos. Seuraavaksi voisi vaan hommata kippikärryt, niin se kantaminen helpottaisi huomattavasti. Siinä se raskain, eli alusta kulkee pyörillä, mutta alustan päälle laitettavat laatat on kahdessa kantopussissa ja niille ei oikein ole mitään kivaa tapaa asetella käsiin tai olalle, etteikö se sattuisi ja painaisi ihan hulluna.

Mutta ihan loistava yhdessäolon mahdollistaja ja ihmisten yhteenkerääjä tuo stage on joka tapauksessa.

Kuvaamista

 vähän eri kuvakulmasta








Yläpuolella: M, Peppi ja minä





Yläpuolella: Peppi, Katre ja minä




 Yläpuolella: Elina


Mun cowboy-hattu pääsi kans tuulettumaan :)





Yläpuolella: Minä, Peppi ja taas Peppi. Peppi on 15-vuotias, ja tosi pitkät jalat saa kaiken näyttämään jotenkin niin hienolta. Iän puolesta sanoisin, että katsokaa tämän tytön perään, koska niin halutessaan siitä tulee vielä mitä vaan. Tuossa iässä ehtii väkertää itselleen liikkuvuutta ja kehonhallintaa, josta on todella paljon hyötyä myöhemmin. Itse olen tuossa vikassa kuvassa maata pitkin kuvailemassa. Se on just se oikee paikka mulle :D






M:n hieno jade

 Koska mun työkuviot on auki, on epäselvää asunko mä Kuopiossa enää syksyllä. Tullessani tankoilu oli vähän, sanottakoon, että retuperällä. Uusi harrastus, ja on oletettavissa, ettei asiat heti suju niin nappiin ennen kuin ihmiset kehittyy. Ajan kanssa toivottavasti, sellaiset perusasiat kuin oikea invertointitekniikka, alkais kans mennä kohdilleen. Huolimatta vääristä tekniikkaopeista ja ankeasta treenitilasta, Kuopiossa on muut ihmiset tehneet treenaamisesta parasta ikinä. Koska jatkoharrastajia on vähän, meistä on tullu porukka, jotka voi touhuta myös muitakin juttuja kuin tankoilua. On ollut saunailtaa, terassia, ja sen semmosta. Isommissa seuroissa porukka ei samanlailla hitsaudu yhteen. Kuopion salille me päästään myös jäsenyydellä sisään 24/7, joten omia treenejä on ollut helppo järjestää. Jos joudun muuttamaan pois, se kyllä harmittaa. Muuttaessani tänne en tuntenut oikeastaan ketään, ja nyt kun elämässä olisi taas ihmisiä, tuntuisi harmittavalta muuttaa pois samantien kun asiat alkaisi sujua. Mutta, semmosta se elämä välissä on.



 Tykkään salassa kuvailla näitä making of- kuvia :P

Katre ja Peppi ihastelee kuvia


M:n Chopsticks

Tanja

Tanja
Tämä on hämmentävä kuva. Ihan ku oisin jotenki venyväki. 

Tässä kuivaharjotellaan M:lle Machine Gunia

Minä, Tanja ja Elina

Tanko. Ystävät ja kaverit. Kesä. Mitästä muuta :) Niin joo, lomaa :P