TV-mättöä kohtalaiseen kulutukseen

Omaan päivärutiiniini kuuluu useimmiten edes yhden tv-sarjan jakson katselu siinä samalla kun syön. Sitä oikein odottaa, kun tulen kotiin päivän riennoista ja treeneistä ihan väsyneenä, että pääsen mussuttamaan jotain hyvää ruokaa ja rentoutumaan lempisarjojen ääressä.
Sitten iski ongelma. Niin moni hyvä sarja tuli tiensä päähän ja siirtyi tv-sarjojen taivaaseen. Mitäs sitten? Tosi mälsää kun ei ole mitään katsottavaa. Hätätapauksissa olen aina jotain keksinyt, on minulla semmoinen ns B-sarjalaisten lista, mutta niissä ehtii aina tippua juonestakin kun niin harvoin tartun niihin.

Kysyin sitten Facebookissa kavereilta suosituksia. Olin itse päättänyt tsekata Dexterin, mutta paikkoja oli vielä auki varsinkin kepeämielisille tulokkaille. Sain vastauksena 17 eri sarjaa ja otinpa sitten asiakseni kurkata ne kaikki. Kilttinä ja kuuliaisena tyttönä suoritin tämän projektin oikein tosissani. Katsoin jokaisesta ensimmäisen jakson ja arvioin sen soveltuvuutta omiin tarpeisiini ja valikoin sitten jatkoon menijät.

Dexter
No tän mä nyt arvasinki olevan hyvä. Rikossarjoja yleensä jaksaa seurata satunnaisesti, tässä on kuitenkin tämä päähenkilön mielenliikkeet myös, joten sen vuoksi elinkelpoisempi. Vertailen siinä samalla myös kaikkea sitä, mitä olen psykopaateista oppinut.

Girls
"Neljän newyorkilaisen nuoren naisen elämää ruotiva draamakomedia."
Kuulosti lähtökohtaisesti Sinkkuelämältä ja on vieläpä HBO:n tuottama. Ja tietänevät sen itsekin, kun yhdessä kohtauksessa tytöt puhuivat siitä, kuka olisi kukin Sinkkuelämän hahmoista. Mutta tämä sarja ei ole kyllä yhtään samanlainen, ei ollenkaan hohdokas. Niiiiin karu ja väritön. Päähahmot on enemmän tai vähemmän pihalla elämästään ja sekoilevat jotenkin arkisen oloisesti. Huumeiden käyttäjiä he ei ole, mutta ekassakin jaksossa oopiumia otettiin teen muodossa ja jokaisella tuntui olevan kokemusta erinäisistä aineista. Päähenkilön rahattomuuteen ja itsensä etsimiseen olisi kai pitänyt jotenkin samaistua. Jostain syystä en vain lämpene näille "life is fucked up and I don't know what to do and I'm having bad pathetic sex to cover my shit up"-tyyppisille sarjoille. Mutta koska yksi jakso on näppärän lyhyt, jatkoin katselua ja kyllä tälle hiljalleen lämpenee. Kolme jaksoa jo takana, jotenkin se kuitenkin viihdyttää.

Ja miltä se sinusta tuntuu?

In Treatment 
Miten sitä kuvaisi, miltä minusta tuntuu tätä katsoessa? Ensinnäkin se muistuttaa mieleeni psykodynaamisen psykoterapian kurssin Texasista. Toisekseen tätä katsoessa on koko ajan sellainen olo, etten seuraa sitä kuin tavan pulliainen. Oma pää yrittää koko ajan selvittää, mitä asiakkaan ja terapeutin päässä liikkuu, mitä minä sanoisin vastaavassa tilanteessa tai "o-ou, toi ois paha! Toi ois tukala paikka! Olipa hyvä kysymys! Miksi kysyit tuota, ja jätit tuon asian huomioimatta!?" Sarjan aloitusjaksossa naisasiakas tunnustaa olleensa jo vuoden rakastunut terapeuttiinsa, mutta vaikuttaa olevan noin muutoin vähän epävakaa tyyppi. Terapia loppuu vähän vastuuttomasti, mutta eihän nyt aikuista ihmistä voi estääkään lähtemästä, vaikken tietäisikään minne hän aikoo itkuisena tallustaa. No joka tapauksessa, aivoissani aktivoituu mitä luultavimmin ne samat palaset, jotka sykkii kun katson opetusvideoita, tämän kanssa on tosin oltava aktiivisena myös ne osat jotka tietää, että: "tämä on kuitenkin amatöörien(kin) tekemää terapiaviihdettä eikä mikään näin toimit oikein -opetuspätkä" Katson tätä jatkossakin, mutta erityisen rentouttavaa se ei ole.

Parks and Recreation
Tämä oli outo... Siis mitä tästä edes sanoisi, kun tuntuu että jotain pitäisi sanoa... hmmmh... 

Walking Dead
Tämä oli laadukas. Kainalopaikka pitää kyllä saada jatkoa ajatellen, selvästikin. Vessaan mennessä tuntui ikävältä kun siellä oli pimeää ja kävi ihan mielessä pitäisikö katsoa pihalle ja varmistua onko siellä varmasti oikeita ihmisiä. Arkihuolet kyllä unohtuu mutta ehkä tässä ei silti ihan rentoutumisesta voi puhua. Yllättävän hyvä joka tapauksesssa.

Breaking Bad
Aika out of the box. Keski-ikänen kemian ope on kuolemassa syöpään ja alkaa valmistaa huumeita entisen oppilaan kanssa. Alkuun ei mieskuntoakaan löydy eikä vaimoa kiinnosta, mutta melkein kuoltuaan ja pissittyään housuun ensimmäisen keikan jälkeen löytyi se miehisyyskin sitten. Mies ikään kuin heräsi henkiin tehdessään kuolemaa. Tuli ihan mieleen, että hänelle olisi sopinut huumeiden myynnin aloittaminen jo aiemmin eläissään, kerta se hänet nyt herätti lakonisesta arjesta. Jatkan tutustumista.

 
How I Met Your Mother
Tähän ei vaan millään pääse jyvälle ensimmäisten jaksojen perusteella, ei innosta. Olen lukenut foorumeilta, että joillain on kestänyt toisen tuotantokauden puoliväliinkin asti alkaa tykätä tästä sarjasta. Miten tästä on voinut ikinä tulla näin suosittu jos ihastuminen on näin nihkeää? Onko massalla oikeasti niin tylsää, että paskaakin sarjaa voi katsoa tuntitolkulla ennen kuin sen parissa alkaa viihtyä? Alanko minä nyt tehdä niin? Toisaalta kiinnostaisi nähdä tapahtuuko se. Tämmöistä lyhyttä komediasarjaa kyllä tarvitsisin.

Nashville
Tästä tulee niin kiva fiilis, muistuttaa niin Amerikasta. Kantrimusiikki, stetsonit, farkut ja kaupunkimiljöö. Kaikki tuo on jotenkin kotoisaa nyt. Päähenkilöhahmoja saisi olla enemmän, muuta pahaa en keksinyt. Ja onhan siinä Hayden Panettiere, tällä kertaa vähän viekkaammassa roolissa.

Lie to Me ja Mentalist
Olinkin jo muistamattani tuon Lie to Me:nkin ekan jakson nähnyt. Purkitan nämä samaan höpöhöpöpsykologiakategoriaan. Ehkä olen jo sen verran perillä oikeuspsykologiasta, että en viihdy näiden parissa edes vaikka teeskentelen itselleni, että entä jos tuo olisi totta mitä nuo tekee. Mutta ei. Typerää se vaan on.

Criminal Minds
Ihan hyvä. Ainoa vika, etten jaksa systemaattisesti katsoa rikossarjoja. Toisaalta se ei kai niiden tarkoituskaan ole, kun tässäkin joka jakso on itsenäinen tarina. Palailen satunnaisesti asiaan, kun joku jakso sattuu kohdalle.

Californication
Tässä on jotain viihdyttävää, mutta taas kerran niin puuduttavaa ja tylsän typerää, reikäpäistä. Miksi? No kun tässäkin ytimessä on se, että sekoillaan ja elellään ku ellun kanat. Keski-ikäisen miehen panoseikkailut ja otteettomuus elämästä ja samalla vedetään ruohoa minkä ehditään koska ollaan "niin coolisti tuuliajolla". Yksi jakso on lyhyt, ja löytyy netflixistä. Saatan tylsistyksissäni joskus katsoa, että kenen tisseillä tällä kertaa kalastellaan aivokuollutta yleisön kuolausta. On se noin ulkoisilta puitteiltaan ihan laadukas.

Mindy project
Intialaisnaislääkäri, joka jo muita näitä sarjoja myötäillen on myös etsimässä itseään. Sinkkuilu ahdistaa ja se kans näkyy. Tässä on myös sitä samaa tunteiden hukuttamista seksiin, mutta sitä ei ole toteutettu semmoisella ällön irstailevalla tavalla eikä katsojia kalastella tisseillä. Tarinankerrontatapa on jotenkin kans kiva, vaikka itse päähenkilö on myös jopa vähän rasittava. Katselen tätä varmaan vähän lisääkin, yksi jaksokin on vain puolituntinen.

Good wife
Älykkään ja kunnianhimoisen naisjuristin paluu töihin uhrattuaan ensin 12 vuotta elämästään miehensä uran pönkittämiseen ja kotiäiteilyyn. Ja sitten se mies meni ja munasi kaiken ja päätyi linnaan. Tätä ehdottanut kaveri opiskelee itsekin lakia, joten viehättävyyden ymmärtää. Eihän tämä huono ole, ja hyvin toteutettu. Ihmeellinen on myös tuo Jenkkien lakisysteemi. Mut lakisarjoja en olekaan tainnut seurata sitten Ally McBealin, jonka hurahtaneen terapeutit oli mulle humoristisella tavalla inspiraatioita asiakaskäyttäytymisen suhteen. Voishan tätä Good Wifea kurkata uudemmankin kerran. 

Arrow
Siis kuinka kuuma voi tämä moderni Robin Hood olla? No siis, katso itse! Luulin ensin, että tämä sarja olisi joku keskiaikainen seikkailu, mutta ihan arkipäiväänhän se sijoittuu. Huikenteleva miekkonen on ollut haaksirikossa saarella viisi vuotta ja siellä on sattunut kaikkea, varmaan semmosta Lost-tyyppistä kamaa, ja nyt se on sitten päässyt takaisin sivistyksen keskelle superkonna/hyviksenä korjailemaan kaikkia isänsä virheitä ja pissimään jotain talouselämän mulkeroita silmille. 

Solsidan
Ruotsalainen perhekomedia, onks tää niinku heidän salkkarit? Omakotitalo ja parisuhdelämää. Sinänsä oli se ihan kiva, mut en tiedä oliko sillä yhden jakson pohjalta vetovoimaa, joka naulitsisi mut eteensä uudestaan ja uudestaan. Myös aika hämmentävää, että ymmärsin koko jakson aikana ehkä kourallisen sanoja, vaikka ruotsistakin aikoinaan ihan E:nkin kirjoitin. Tosin se nyt ei mitään meinaa, yliopiston ruotsin kurssilta tulikin sitten neljä vuotta myöhemmin hylsy. Mut silti.



Yhteenveto
Tässä listassa ei varsinaisia huonoja ehdotuksia ollut, että kiitos vain kaikille kortensa kekoon kantaneille! Ainoa, mikä tuntui tosissaan vieraalta, oli tuo Parks & Recreation, sekä Lie to Me ja Mentalist jää kyllä myös pois. Criminal Mindsia katson satunnaisesti kun eteen osuu. Muut laitan korvan taakse ja palailen asiaan. Dexter, Nashville, Arrow ja Walking Dead tulee ainakin katsottua, Girls varmaan ihan helpon saatavuutensa ansiosta. In Treatment käynee myös, mutta se vaatii vähän virittäytymistä eikä ole mulle niin rentoa. Californication saa olla totaaliaivomättöä kun sitä kaipaan, Breaking Bad, Good Wife ja Mindy Project tulee varmaan myös kehiin kunhan pääsen eka jyvälle noista muista. Ja tuo ruottalainen vaatii kyllä ensin tottumista, saa nähä miten sille käy. Ainiin, ja  sellasta kuin Sea Patrol ehdotettiin myös, mutta ei vaan löytynyt mistään. Niin, ja se How I Met Your Mother... No kai sitä joskus voisi vielä yrittää, täyttää tätä "velvoitetta" ja antaa sille se mahdollisuus. Ja oon semisti uteliasta, tapahtusko se kiinnostus munki kohdalla vai ärsyynnynkö vaan lisää.

Näiden lisäksi ehdotettiin myös Big Bang Theorya, mutta sitä olen fanittanut jo alusta alkaen. Mulla on juttuni nörttien kanssa, ei voi mitään. Paon olen myös katsonut. Tällä hetkellä se seuraamieni sarjojen ydinporukka onkin ollut Greyn Anatomia, Game of Thrones (tauolla), Vampyyripäiväkirjat (pakollisen teinidraamakiintiön aivot narikkaan-osuus, ja tähän kuuluu myös hiljattain edesmennyt Gossip Girl) ja Salatut Elämät, joka on kyllä omasta mielestäni tosi toimivaa viihdettä. Täydelliset Naiset purki myös vuosien yhteiselomme kesällä, kuin myös Taran monta elämää, joka kertoi yliliioitellusti dissosiatiivisesta persoonallisuushäiriöstä.