Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

tiistai 8. lokakuuta 2013

Treeniä ja Angry Birds-kofeiinia

Kävin eilen testaamassa, miten se jyväskyläläinen Aysha pitää, ja pitihän se! Tai no, ei ihan yhtä hienosti ja varmasti, mutta sain kuitenkin. 

Jaetulla otteella

Elbow Grip, eli kyynärvarsiote. Tää ei oikeen meinannu irrota, jalatki on sen näköiset...

Treenailin melkeinpä pelkästään Jyväskylän tuliaisia, ja niistäkin oikeastaan vain alle puolia, kun ei nyt yhteen treenituntiin voi kaikkea ahtaa. Ja ne Nannan workshopin jutut oli niin vaikeita, että pitänee treenata niitä sitten vielä erikseen paremmalla energialla. Haistan kuitenkin, että lähellä niistä moni on, joten intoa kyllä riittää niiden oppimiseen!

Tässä kuitenkin joku mikä lie maantiekiitäjä. Ei ole nimeä sille, joten sanon sitä nyt sitten tuolla nimellä. Kauhee solmu, siitä ei meinaa päästä alas :D Oon sitten liian vähän edessä, käden ei tarvitsisi osua tankoon ollenkaan, joten eipäs sitten huijata sillä kainalolla! :D

Maantiekiitäjä suoralla jalalla

Maantiekiitäjä eri kuvakulmasta
Yksin jouduin pitkästä aikaa treenaamaan. En ehkä mitään valtaisaa porukkaa kaipaa, kun mä oon taas persoonana semmonen pedagogi, etten malta tehdä omiani jos ihmisiä on paljon. Mutta jotain reflektiopintaa sitä kaipaisi, toisaalta yksin mä treenaan niin hirveellä raivolla, että ei yhtään haittaisi jos välillä tulisi pidettyä turina-taukoa.
Välissä piti pitää vähän funtsintataukoa.
Oikean puolen tanko-V, kuva ei osunut kovin optimikohdasta.
Vanha kunnon tanko-V (ylempi ja alempi kuva). Aina aika-ajoin hyvä palata funtsimaan perustekniikkaa. Yritän pitää tuon yläjalan kokonaan irto tangosta, ja irrottaa myös yläkäden. Vielä en oo niin noheva. Mutta tästä on tosi näppärä kääntää Supermieheen, ei satu yhtään.


Väärän puolen tanko-V yllätti näyttämällä siistimmältä kuin oikea. Sain tästä ekan kerran ikinä ihan siedettävän
väärän puolen Supermiehen aikaiseksi. Perustekniikkaan palaaminen todella kannattaa :)


Seuraavat 3 kuvaa on uudesta liikkeestä, jonka RSP:n ope Salla poimi Marlo Fiskenin videolta. Salla ei tälle nimeä tiennyt, luultavasti sille ei suomenkielistä nimeä vielä olekaan. Salla myöntyi ehdotukseeni nimestä Oksa. Koska se liittyy nimityksenä Sallaan itseensä, sekä tää vähän näyttääkin semmoselta harotukselta :D

Oksa muodostoo kaavalla kaksonen - pike - ulkojalasta kiinni, suoristus alas ja irtojalkaa kohti lattiaa sivuttain, ei suoraan. Vois tehdä myös suoraan kaksosesta, mut se ei oo niin tyylikästä sitten :P


Harjoittelin pyörähdyksiäkin, pitäisi oikeestaan väkertää taas joskus semmonen treenikoostevideo. Ei nyt tähän hätään kuitenkaan. 
Mut silleen vähän kävi, että yhtäkkiä kesken spinnien kädestä lähti mojova pala ihoa. Se ei ole herkempien silmille sopivaa, joten tässä nyt vaan tää laastari-versio alla. Iho on rikki myös ranteesta ja ranteen alapuolelta. On se hehkeetä tää tankoilijan arki. Jostakin kertoo myös se, että nykyään on vasenkin käsi menettämässä ihoaan. Puhumattakaan tietenkään noista sormien alle kämmeneen tulevista "ihomytyistä" tai mistä lie parkkiintumisista, jotka jo tässä vaiheessa taitaa ulottua luuhun asti. Rapsuttelen niitä aina aika ajoin pois, mutta ei siinä loppua näytä tulevan. Eikä kai kannatakaan, kun ne on siinä myös suojaamassa kovassa kulutuksessa olevia ihonkohtia.

pientä, mutta pippurista
Parastahan on tietysti se, että tänään on vähän niinku pakkorako mennä tankotunnille, ei oikeen napostelisi iskeä tuota kättä tankoon ja pyöriä taas ihoa vähän lisää rullalle.

Tänään on onneksi kuitenkin hieronta, mun ikioma pimee hierojani, eli siis fyssarikaveri, hieroo mua tästä eteenpäin kerran viikossa. Mun kroppahan on mitä monimutkaisin, sellaiset paikat on tiukassa solmussa, mitä ei ihan heti uskoisi olevan kenellekään ongelma. Ootko ikinä esim kuullu kellään olevan kantapäät jumissa? Look no further, I've got that covered!


Valtakunnan muissa uutisissa sitten. Oon taas yrittänyt räpiköidä itseäni tavallisten kuolevaisten elämänrytmiin eli työttömän rytmistä työllistetyn rytmiin, jonka vuoksi on taas kofeiinivalmisteet testissä. Tabletit on välissä niin tujua kamaa, että oon vähän sortunut tuonne alkulähteille eli kahvin puolelle. Pienetki määrät saa joskus täpisemään, aivot ei herää mutta lihaksissa asti "kutisee". Mutta useimmiten se on kuitenki hyvää energiaa, joten oon alkanu juomaan kahvia sitten kerran tai pari päivässä pahimpien vireystilan notkahduksien taltuttamiseksi.


Tämän uuden kahvitavan vuoksi oon joutunut nyt sitten elämässäni ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa sitä pitää ostaa. Ei sovi kuluttaa työporukan kahveja ilman, että osallistuu itsekin. Joten eilen kävin sitten elämäni ensimmäistä kertaa ostamassa paketin kahvia. Tilanteen juhlavuuden kunniaksi ostin sitten kerralla "hienompaa" ja tuo Angry Birds-kahvi kiinnitti huomioni. Piti ihan kuvakin napata. Ja ihan kauheehan siitä tuli, tietenki.

Kai se hullunlinnunkahvi ihan ok oli. Mun mielestä kaikki kahvi on kyllä ihan kaamean makuista, ellei se ole puoliksi kaakaota tai maitoa. Oon kuitenkin sen verran tehokas totuttamaan itseäni uusiin makuihin, että kyllä mä siihen joskus tiedän tottuvani tai alkavani sietää. 

Tuo kaveri tuossa kuvassa taas on mun työkaveri, Squishy. Mä tykkään jostain syystä nimetä söpöjä asioita... Toin sen kotoa töihin, että voin puristella. Jännä vaan, että ennen puolta päivää ei millään jaksa. Sormet vissiin nukkuu vielä tai jotain, ku ei jaksa puristaa.

7 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla, että muillakin on samoja "ongelmia", eli iho kuoriutuu ranteesta :D Mulla oli vähän aikaa sitten tosi pahasti rikki iho oikeesta ranteesta, tuli verta ja sitten rupi jne... bepanthenilla se parani yllättävän nopsaa, ja nyt ei ookkaan (vielä) menny uudestaan.

    Mutjoo, oikeestaan tulin sanoon tosta tanko-V:stä, ku juttelit että se on perustemppu. Ite en oo koskaan kuullukkaan kyseisestä jutusta :D Pitänee koittaa seuraavalla kerralla kun tankoilee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho ei ole ikuista, mut onneksi kuitenkin uusiutuvaa... :D

      Tanko-V oli alkuun jotenki vaikee, vaikka nykysellään se on ihan piece of nakki. Se yläjalka ei milään tuntunu irtoovan ja pysyvän irti tangosta. Sitten puske sitä lantiota lähemmäs tankoa, ni se aukeaa vielä enemmän. Muista se alajalka osoittaa kohti lattiaa. Siitä sitten jos jalan ilmassa kääntää kohti sitä toista jalkaa, ettei hinkkaa pitkin tankoa, niin siitä tulee kivuton Supermies. Kätevää :P

      Poista
    2. Kokeilin tota nyt yks päivä ja tajusin, et tuohan on siis se, jota me ollaan täällä Oulussa kutsuttu ilmeisesti meritähdeksi :D Jalkojen sijainnilla ei oo silleen ollu väliä, kuhan ne on auki, ja lantio ei oo ollu ihan kiinni tangossa. Jotenki silleen :D

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas nyt tuli läksytystä :D Mut hei, Angry Birds makso enemmän ku Presidentti!!! :D Mut okei, pitää kokeilla tuotaki hifi-kahvia sitten seuraavaksi :D Se vaan, että ku viet sen työpaikalle ni äkkiä on yks paketti menny, sit ku muut tuo Kulta Katriinaa nii laskee äkkiä motivaatio hifistelllä omalla kukkarolla :D

      Poista
    2. Ja sitä paitsi, mä en oo välttämättä vielä niin kehittyny et saas nähä tunnistanko mikä on hyvää ja mikä on huonoa ku kaikki on toistaiseksi kitkerää luirua, maito tosin pehmittää sitä.

      Ja mä jo mietin et luetteko te enää tätä ollenkaan ku ei oo pitkään aikaan kiihkeimmiltä lukijoilta kuulunu mitään :D

      Poista