Tavoitteita

Alkuvuodesta asetin itselleni tavoitteeksi tulevalle vuodelle seuraavat asiat: 

-Spagaatti. (vähän pelottaa jopa ku oon ihan mahottoman jäykkä.... Mulle tulee identiteettikriisi jos saan tän....)

-perhosfobia pois, eli rento perhonen ja toukka
-sujuva takanoja
-jatkaa inverttiprojektia (tää nyt toki tulee ihan automaattisesti koko ajan)
-oisko liian hurjaa vuodessa voida käsien varassa kiikkua tanko ylös? Saahan sitä yrittää 
-olkanousu, siis ihan vaikka yksiki asiallinen 
-käsilläseisonta, vakaa semmonen,ihan missä tahansa variaatiossaan +ilman fobiaa 

Elämäni eka jatkettu perhonen. Kuopion Vänärillä heinäkuussa -13. Totaaliyllätys!

Nyt olisi aika vähän ajanmukaistaa tätä tavoitelistaa.

• Olkanousun saan, se ei ole aina kovin luontevaa kuitenkaan, joten sitä vahvistan. Voiskohan sitä saada sen pysymään semmosena lankkuna edes hetken siinä puolivälissä?
• Perhonen sujuu jo joka kerta, eikä se pelota enää. Jes! Jatkettu perhonenkin on ilmaantunut ja ensimmäisellä kerralla sitä yrittäessäni se oli jopa tosi vakaa. Jatketaan siis niin, että saisin aina onnistumaan ja vieläpä vakaan jatketun perhosen. Ja sitä mukaa kun lonkankoukistajat ja selkä notkistuu (jos notkistuu) se tavan pörriäinenkin kaunistuu koko ajan.
• Invertti on parempi, mutta jatkossa keskityn tekemään sitä useammin suorin jaloin, myös ilmassa olisi kiva saada invertti suorin jaloin. Huomasin myös, että nilkat saattaa siinä ilmassa vähän koukkia, joten semmoset pois. Inverttiin pitäisi myös sekä maasta että ilmasta päästä vähän nopeammin, ei ole hyvä jos aina tarttee jonkin henkisen paussin sitä tehdessä ja ilmainvertissä vähän niin kuin roikuskella miettimässä.
• Takanoja on kyllä parempi mutta oon kyllä myös unohtanut treenata sitä...
• Spagaatti on samassa jamassa kuin tähänkin asti, sivuspagaatti sen sijaan on parantunut, mutta ei vielä identiteettikriisiksi asti. Jatketaan talkoita.
• Käsien varassa pääsen tankoa ylös tietääkseni noin 1/3 matkan. Saan kuitenkin jo käsiä vaihdettuakin ilmassa toistensa yli, joten edistystä on tapahtunut.
• Käsilläseisonta on vakaampi mutta ei silti vielä vakaa. Ajatuksena on josko alkaisin syksyllä käydä käsilläseisontatunneilla, tulisipahan sitäkin oikeasti tehtyä. Tästä paras onnistumisen elämykseni on perhoskässärin saaminen tangolla. Seuraavaksi opettelen kaatamaan itseni siitä.

Perhoskäsilläseisonta

Tässä videolla on monta juttua, mitä voin pitää tavoitteenani. Otan tämän ehkä ohjenuorakseni loppuvuodeksi. Videolla on Youtube-lempparini Emotioncatcher, saksalainen tyttö. Joka kylläkin on väännellyt sitä selkäänsä jo vähän liikaakin (terveellisyys epäilyttää ja tulee semmonen sympatiakipu omaan selkään), se on tykästynyt contortionismiin eli mikä onkaan suomeksi, ylivenyvää vääntelyä.

Siinä vaiheessa kun keväällä oli se esitys ja sitä kuvailtiin monta kertaa ja sen lisäksi kuvasin itsestäni treenivideoita, tuli havainnoitua itseäni oikein kunnolla.

Ensinnäkin tiesin jo, että mulla on tosi typerä keskittynyt ilme, siis semmoinen, että mä puren huuleni yhteen. Oon mimikoinut sitä ilmettä ilman tankoa tai muutakaan ponnistusta ja sehän on hemmetin epämukavaa puristaa suutaan silleen. Mut jotain lohtua siitä tuntuu saavan ku on tiukka paikka, tai ei aina niin tiukkakaan...

Tämmönen ilme. So pretty... Klikkaa isommaksi, jos ei näy.

Polviani varten auttaa lihaskunnon kohentuminen, mutta ainakaan tällä hetkellä niistä ei saa suoraa linjaa vaikka kuinka pusertaisi.

Nilkat:

1. Mä muistan ne aina suoristaa, mut joskus matkalla johonkin liikkeeseen saattaa käydä semmoinen taipumisefekti. Vähän niinku sorsa yrittäs uida räpylöillään. On se toki silti matkalla suoraksi, pahempi ois jos ne ois koko ajan koukussa. 
2. Toinen huomio nilkoista on se, että joskus kun ne on ojennettuna ne ei silti ole suorat, eli ojennan niitä joskus sivulle. Siitä tulee ihan omanlaisensa linjojen rikkominen ja näyttää jotenkin tosi oudolta kun periaatteessa kaikki on ok mutta joku siinä tökkii.
3. Löysät nilkat. Silloin kun keskittyy kaikkeen muuhun sitä jotenkin unohtaa siipasta siitä voimasta edes pieni prosentti jämynä pysymiseen. Jolloin käy niin, että kun iskee esim polvitaipeensa tankoon, ilmassa vapaana oleva nilkka tärähtää ja väpättää niinku joku kuollu kala. Not pretty...

Ihan uusia tavoitteita otan sitten sen Keemin parantaminen varmaksi, sitten jotain muita liikkeitä tähän kylkeen. 

Keem

Brass Monkey

Harvinaista, mutta en tiiä nimeä...

Jos onnistuu tuossa ylemmässä, niin siitä vois yrittää tulla alas niinkuin tuossa alemmassa videossa. Tosin mahtaa olla vielä kaukaa haettu, mutta ihan älyttömän hyvin nimetty liike! Banaanin kuori!

Brass Bridge

Tässä oon ihan minä, mutta haluisin oppia lisää reittejä mennä ja tulla tähän, sujuvasti, niin korkealta ku mahdollista.

Sitten tietysti se Aysha. Sen olen jo saanut, mutta se ei tule joka kerta, joten sitä lisää. Siihen samaan syssyyn edelleen se toukkakiipeily. Ja jos nämä saan, niin varmasti menee myös Straight Edge.

Kaikki on mahdollista. Näin ne ainakin sanoo. Eri asia sitten, mitkä on saavutettavissa terveellisesti. Sen puitteissa minä ainakin aion pelata. Venyttelen hissukseen yläselkää ja erityisesti hartioita, missä sitä työtä riittääkin.

Tässä on mihin tuo Anastasia Skukhtorova kykeni aloittaessaan ja mihin nyt.

Psykologiselta kannalta tavoitteita on hyvä asettaa, sillä ne ohjaavat treenausta ja jäsentävät siitä jotain järkevää pakettia. Tavoite voi olla jotain niin kauaskantoista kuin omalla kohdallani on spagaatti, jonka jokaisen millin eteen saan vuodattaa kyllä tuskastumisen kyyneleitä. Mutta mielellään suurin osa tavoitteista olisi lyhytnäköisempiä, toisin sanoen tavoittavampia. Motivaatio pysyy yllä, jos spagaatinkin jakaa osiin, että ensin on vaikka se taso, jonka jälkeen pystyy suorittamaan jonkin tietyn jutun kun jalat jo vähän antaa myöten. Ihminen tuskastuu ja kyllästyy liian kauaskantoisiin tavoitteisiin, koska ne ei vaan toteudu ihan heti, jolloin motivaatio tippuu, ja silloin jää iloitsematta ne pienemmät edistykset matkan varrelta. Itsellä on toki esim tuo Aysha ollut tavoitteena jo pitkään, mutta sitä ennen piti oppia invertoimaan, olemaan käsien varassa, tekemään toukan, ottamaan itseään hieman irti tangosta, vähän irrottelemaan jalkoja, löytämään tasapainon. Ja sitten vasta se Aysha on mahdollinen. Kaikki aikanaan. Ja kun tavoitteet on saavutettu, niitä on aika päivittää. Ei siksi, että olisit aina epätäydellinen, vaan koska uudet haasteet tuo miellytystä. Muista asettaa myös hiomistavoitteita, koska liike voidaan aina tehdä paremminkin. Mikään ei ole opittua ennen kuin sen saa kolme kertaa tehtyä, tai kunnes se onnistuu aina, tai kunnes sen saa oikeasti kauniiksi ja sulavaksi, tai kunnes se näyttää vaivattomalta. Maltti on valttia :)