Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Viikonlopun treenejä

Viettelin pitkästä aikaa rentouttavaa viikonloppua, eli ei tarttenu reissata minnekkään eikä myöskään riekkua yöelämässä.


Tanssija



Niin sitä aina kuvittelee, että kun on viikonloppu aikaa tehdä mitä lystää, niin sitä ehtisi esimerkiksi siivota. Arkena ei jaksa kuin sotkea. Mut sit kun on esimerkiksi lauantaina käynyt salilla ja sen päälle vielä tankoillu niin jonnekin se paras siivousintokin sitten katoaa. Mä tykkään mennä salille heti aamusta, eikä jäädä kotiin odottamaan laiskistumista. Mut salin jälkeen on sitten vähän veto pois. Tuosta kuvasta näkyykin, miltä jo tämmöisen pikkubodarin kämppä näyttää. Keittiöstä en viitsisi edes mainita, mutta kaikkien protskujauhojen sekoittelun ansiosta veikkaisin, että amfetamiinilabrassa on vähän samanlaista tunnelmaa kuin mun keittiössä.

Salin jälkeen menin sitten omikseni riehumaan tankosaliin ja sen tuloksia tässä nyt saatte ihastella. Heikkoa kuvanlaatua kompensoidakseni tyylittelyä on nyt enemmänkin. Kuvat on videolta napattuja, minkä vuoksi se laatu ei päätä huimaa.

Kaksonen

Suljettu kaksonen

Tässä on taas jälleen kerran tämä perhonen, mutta kun se on taas mennyt paremmaksi, jalka on vankempi ja rintakehä on kauempana tangosta. Perhonen löytyi siitä koreostakin, joka esitettiin täällä baarissa, niin tuli harjoiteltua sitä oikein urakalla. Ja hyvä niin, enää ei tunnu siltä, että kuolema korjaa jos vähänki on hikisemmän puoleiset räpylät. Vieläkin siinä on korjattavaa, mutta tästä eteenpäin alan harjoitella myös sitä jatkettua perhosta eli pelkkä nilkka koskee tankoon.


Olin myös suunnitellut osaksi rentouttavaa viikonloppua Psykopatia-kirjan lukemista ja perhesurmia käsittelevän lääketieteen väikkärin, mutta se nyt jotenkin jäi taas. Ärsyttävää. Ja kyllä, mun käsitys rentouttavasta matskusta pitää sisällään myös psykopaatit! :D Mut se mitä pitäs tehä, mikä ei oo rentouttavaa, ois päivittää CV ja alkaa etsiä oikeita töitä harjoittelun jälkeen. Voi kehveli, mitä sitä elämälleen keksis...
Skorpioni
Olin menossa salille myös sunnuntaina, mutta sitten äiti soitti just kun olin laittaumassa ja siinä puhelussa kesti sitten yli tunnin ja mulle ehti tulla nälkä ja ja ja. Pakko oli siirtää se huomiselle, mut illalla oli joka tapauksessa tankokoreografiatunti ja alettiin harjoitella uutta koreota, ehkä kenties uutta esitystä varten. Viime viikonloppuna oli se meidän esitys paikallisessa baarissa, kerron siitä sitten eri postauksessa jahka saan jotain kuvia itselleni. Mut siitä äitistä vielä. Se aikoo liittyä Facebookkiin. Oon tähänki mennessä vältellyt sekä lapsia että vanhempia sukulaisia facekavereina, jottei tartte miettiä ketkä on soveliaita näkemään mitäkin. Nyt vaan on alkanut tuntua epäkohteliaalta, ja kai se äitikin on kaveriksi otettava ennen pitkää. Voihan se olla hauskaakin seurata miten nämä seniorit käyttää sosiaalista mediaa. Täytynee lanseerata ryhmätoiminnot, niin saan ne kaveriksi ja voin silti pitää mielenterveyteni tarvittaessa.

Loppukevennyksenä liike nimeltä Duchess.

Ja sen lyhykäinen making-of-pätkä. Kyllä se vaan Anna Abreun voimalla onnistuu mikä vaan. Mun salainen suomipopheikkous. Tai ei niin salainenkaan, näin loppupeleissä. Enitenhän mä kuuntelen melodista heviä, mutta poppi on myös rentouttavaa. Salilla myös ihan toimivaa, energistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti