Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Uusi kuntomesta, kyykkyhaastetta ja lastenistuimen psykoterapiaa

Tänään meidän porukka kävi hankkimassa itselleen uuden kodin. Meitä löytää jatkossa KunnonSalilta :)

Uudet KunnonKuntoilijat :) Minä hymyilen tässä ku mielipuoli, mutta kamu se on jotenki niin söpö :D
Kuvassa osa meidän porukkaa kirjottamassa soppareita

RSP:n tuloa ennakoiden meistä moni siirtää tankoilunsa sinne, ja tarpeita on ollut jo pitkään vaihtaa salille, jossa on muillekin suunnatut laitteet kuin eläkeläisille. KunnonSalilla oli meillä tuttu työntekijä, joten tehtiin sitten oma kimppadiili. KunnonSalille on tulossa myös 2 fitpolen tankoa joista toisen saa pyöriväksi. Sitten tulee köysiä joissa roikkua, ja voimistelurenkaita, ja puolapuita siellä olikin jo useammat. Myöhemmin tulis ehkä jopa ilmajoogaa. Auki 24/7, ja tangot on omassa pienessä huoneessa. Selvästi joka tankoilijan oheiskuntoilukeskus :P



Itse tulin vielä tanssimaan baletit ja jazzit Hytkeellä, omat tankoiluni RSP:llä, mutta odotan kyllä innolla pääsyä ihan oikeasti salille. Kyseessä on sitten ensimmäinen oikea kuntosali jossa olen jäsenenä, eli toisin sanoen sali jossa on enemmän treenaajia. Sekä hyvä että huono juttu, mä kun tykkään pienistä tiloista, joissa saa olla rauhassa.

Minun vaatimattomat kässäritreenit. Jostain syystä oli nyt tosi vaikeeta päästä ylös
ja saada peppu seinään, että voi tehä tuon alemman kuvan jutun...

Joka ei sekään oikeen irronnut tänään...

Käytiin tutustumassa tiloihin, tullaan joskus toiste ilmaiselle kokeilutunnille. Aloitetaan meidän jäsenyydet maaliskuulta. Salia piti mennä katsomaan, mutta me jäätiin sitten lähinnä leikkimään niihin puolapuihin ja tekemään käsilläseisontoja. Vaan se on kyllä jännä, että mihin tahansa me mennäänkin, niin siellä jossain on aina tosi omituisen väriset lattiat :D

Tiia, meiän ikioma sirkusapina :)
Istuin siinä aulassa jo itse sopparini kirjoittaneena katsomassa kun muut kirjotteli sopimusta. Musta on hienoa, miten me tykätään tehdä asiat yhdessä. Alusta asti oli selvää, että jos uutta salia mietitään niin sitä mietitään yhdessä. Munkin tosiaan ois finanssien kannalta ollu paras olla ottamatta tätä, kun saisin töiden puolesta käydä salilla jossain missä lie, mutta mä tahdon olla ihmisten keskuudessa. Mietittiin jo että pitää ehdottomasti pitää jotkut sali+kässäritreenit+SAUNA-kuntoilupäivä. Harmi ku sauna ei oo päällä öisin, oltas voitu käydä joskus baarissa tanssimassa ja juosta sieltä saunaan :D


Mutta samaisesta yhteistöajattelusta innostuneena, tämä blogikin mielestäni kertoo minun lisäkseni meistä. Sen vuoksi kuvissakin seikkailevat välillä myös toisetkin sankarittaret itseni lisäksi :)



- - - - - - -
Löysin netistä tämmöisen: Liity mukaan 30 päivän kyykkyhaasteeseen
Ensimmäinen ajatus on, että tää on taas näitä että melkein joka päivä tehdään kyykkyjä, ja ensin tehään ihan muutama ja lopussa miljoona. Näitä ihmeellisiä hinkkaushaasteita, joihin en ehkä ihan usko. Mutta tämä haasteppa ei olekaan sellainen. Tässä lisätään liikkuvuutta. Istutaan kyykyssä eri mittaisia aikoja mutta päivässä yhteensä 30minuuttia. Kyykkyasennon sanotaan olevan terveellinen monellakin tapaa, voitte lukaista tuosta linkistä. Kuun lopussa pitäisi kuulemma olla niin kivaa jo kyykyssä, että siihen tahtoo jo suorastaan itsekin. Sehän nähään :D
Itselläni on tosiaan ne lyhyet akillesjänteet, että saas nähä auttaako tämäkään. Mutta kiva se olisi, että voisi istua kyykkyyn kaatumatta persiilleen, ja saattaisi ehkä salillakin kyykätä oikeasti eikä vain vauvapainoilla oman turvallisuutensa vuoksi. Ja luopua kantapäätuista.



Minun semisti avustettu venytys-station, joogamattoa rullalla kantapäiden alla.
Jostain se on aloitettava.

Välillä "korpitutti"

Sit vähän nilkkavenytystä
Kyllähän tuo kyykyssä oleilu ihan kivalta tuntu, jännä kyllä. Sit sen jälkeen ku ensimmäinen jäykistely meni ohi ja ennen ku alko tuntua painetta nilkoissa. Taukoja pidin, ja oikeestaan viisi minuuttia kyykkyilin jo päivällä KunnonSalin aulassa odotellessa :P

Tänään sain myös saavutuksen aiheesta huonekalunkasaus. Mun isä on ollut huonekalukauppias parikymmentä vuotta, ja olin pienenä sen "apuna" kasaamassa huonekaluja. Meillä on töissä ollut syöttötuoli kasaamatta jo yli kuukauden, tänään mä päätin että annetaanpa sille yritys.


Tietysti näin psykologina katsoin tuota pirstaleina olevaa elämää, ja totesin, että tämä tilanne voidaan ottaa haltuun, mutta tuolin tulee itse olla valmis tähän muutokseen ja haluta sitä. Minä autan sitä siinä, mutta sen itsensä on tehtävä se työ. Näillä perusolettamuksilla lähdettiin liikkeelle.
Kiitos välillemme kehittyneen hyvän suhteen ja voimakkaan transferenssin, pääsimme haluttuun lopputulokseen ja tuoli eheytyi. Matka kesti pitkään ja monta takapakkiakin otettiin, mutta koskaan ei luovutettu.
Minä ja tuoli. Huomatkaa mun "psykologi-minä" :D

Mut hei, tulkaa mukaan kyykkyhaasteeseen! :) Facebookissa on tuo ryhmä https://www.facebook.com/groups/30squat/  ja ihmiset postailee sinne omia kyykkyistuntojaan. Kivaa settiä, muistuttaapahan jokin koko ajan tekemään tämän :)

4 kommenttia:

  1. Postailee omia kyykkyistuntojaan... Nyt kyllä kuulostaa ulostamiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tuo tommonen enemmän sinun juttu postailla :D

      Poista
  2. hauska kyykkyhaaste :D pakkohan se on munkin tämä testata!

    VastaaPoista