Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

maanantai 27. tammikuuta 2014

All-in Yoga-app ja raakatoffeeta

Tänä viikonloppuna oon lähinnä keskittynyt makaamaan paikoillani. Niin monena muuna viikonloppuna olen jossain menossa, että nyt kun ei ollut sen kummempia suunnitelmia, niin tein mitä huvitti, ja se nyt ei tällä kertaa ollut mitenkään ihan hirveän pitkä lista asioita. Perjantaina kävin tankofit-tunnilla, ja sieltä keräsin itselleni sen verran tukevan keskivartalojumin, että tänään kaupassa ostoskärryjen kääntelykin tuntui raskaalta core-treeniltä. Sen vuoksi en tehnyt yhtään mitään treeniäkään viikonloppuna, vaikka ajatus kyllä oli.


Halusin vähän mainostaa omasta vapaasta tahdostani yhtä appia, nimeltänsä All-in Yoga. Löytyy kuvat muutamasta sadasta erilaisesta jooga-asennosta, kera videon, infotekstin ja lihasanatomiakuvan. Sitten on vielä kalenteri, joka näyttää milloin on tätä tehnyt. Alla muutama oma screen shotti aiheesta.

Jalat tuskin ikinä tulee koskemaan päähän, mutta rintaseisonnassa joku päivä vielä olen, sano mun sanoneen!



Sitten löytyy 45 valmista erilaista joogaohjelmaa keston ja tavoitteen mukaan. On aloittelijaa, edistynyttä, lihasvoimaa, venyvyyttä, rentoutumista jne. Minä kyllä nyt kovasti innostuin tästä piskuisesta mutta kattavasta ohjelmasta. Ei tartte lähteä yhtään minnekään, kun voi joogata kotona, ja just semmoista ohjelmaa tehden kuin itselle sillä hetkellä sopii! Suosittelen lämpimästi kaikille :)

Joogaohjelman totetus vois olla hieman helpompikin, ohjelma soittaa rentoa musaa, näyttää asennon ja keston mitä asento vielä kestää ja mies ja naisääni juttelee mitä nyt pitää tehdä ja milloin hengittää. Mutta kun asento vaihtuu toiseen, se vaan vaihtaa kuvaa ja ääni kertoo miten siirtyä, jäin vähän kaipaamaan sitä transitiota ihan videolla. Mutta se onkin ainoa haitta tässä, muuten ihan loistava appi! Jotaki 4e taisi maksaa.
Jee, hyvä minä :P

Jooga-appi käytännössä näyttää tältä:

Pottukin kattoo, että etkö muka taivu tuon enempää...
iPadini on tuo valkoinen ruutu lähellä sängynreunaa. Pottukin on ahkera joogaamaan, aina kun silmä välttää. Rakkaus joogaan on laskettavissa myös joogamaton rei'istä, se kun tykkää pitää omaa tukkimiehen kirjanpitoa ja nykiä kynsillä sitä mattoa...

Downward-facing kiss the cat -pose!


Hippiherkutteluani/omavaraistaloutta tuin tänä viikonloppuna kokeilemalla raakatoffeeta, tai lucumatoffeeta. Reseptiä häätynee vielä fiilailla, mutta lyhykäisesti:


  • sulatettua kookosöljyä
  • lucumajauhetta (eniten)
  • carobjauhetta
  • mulperimarjoja
  • macaa (ei hirveästi, ettei maistu läpi)

Jauheita kunnes se on aika tiivistä. Sitten muottiin ja jääkaappiin. Sen jälkeen valmis tuote viedään virallisen valvojan tarkastettavaksi. Pottu jäi epäilevälle kannalle, mutta minun mielestä tää oli jo tässäkin ensimmäisessä versiossa tosi hyvää!
Le fuk is this??

Ostin kaupasta lakritsajuurijauhetta, joten ensi kerralla teen sitten raakasalmiakkia. Oon aika ekspertti arvioimaan salmiakkeja, sen pitää olla tosi hyvää päästäkseen minun paremmalle puolelleni!Aiemmin oon tehnyt raakasuklaata, ja ostin sitten jouluna Stockmannilta söpöjä dinosaurusmuotteja. Ja mikä ero edelliseen! Ikean jääpalamuotit EI ole hyviä suklaantekoon, sen sijaan oikeat muotit saa lopputuotteen näyttämään melko ammattimaiselta. Seuraavalla reissulla Helsinkiin eli viikko sitten ostin lisää muotteja, mm muumimuotit. JEe!




Testasin vähän siipiäni kokeellisessa keittiössä. Tavoite oli maltillinen: munaton, maidoton, viljaton proteiinipannukakku/piirakka :D Pannulla tuli pelkkää mömmöä, uunissa ei ollut sen parempi, jääkaapissa se vähän hyytyi. Lopputulos on... Noh... Tosi gurmee... :D Ei se pahalta maistunut, mutta vähän outo... :D


Kävin mä viikonloppuna kaverin avulla kaupassa. Pääsen autottomana aika harvoin isoille marketeilla, ja sillon ku pääsen niin tyhjennän samalla koko Prisman.


Vaan hopetihopsulivei, tämmönen äärimmäisen jännittävä viikonloppu. Potullaki oli kovat jamit mun villasukan kanssa. :D


Katselin muuten pitkästä aikaa ihan leffankin. En hirveesti niitä harrasta, mutta nyt chick-flickkeilin oikein urakalla ja katsoin Burleskin. Se oli kyllä tosi hyvä, pakko myöntää. Omalla kohdallani kotosalla olokaan ei ole henkisesti epäsosiaalista, laskin käyneeni keskustelua viikonlopun aikana 10 ihmisen kanssa. Käytännössä jatkuvasti jonkun kanssa. Toisille tuommoista ei lasketa. Mulle se on ihan normaalia. Livenä näin paria kaveria, enemmänkin olisin nähnyt jos oisin treenaamaan mennyt.



Eiku aijoo! Olihan mulla elämääki, komento seis! Kävin saunaillassa kaverilla ja parannettiin maailmaa viinilasillisen ja herkkupöydän äärellä. Omnonoomomom!


Ja kuten nykyaikaan kuuluu, niin yhtään ateriaa ei syödä ilman, että se on ensin tallennettu kameralle! :D

Aamuisin tuntuu aina parhaimmalta, eikä ehkä kannattaisi edes istahtaa jos meinaa saada koko päivänä mitään tehtyä. Jostain syystä/monestakin syystä on vähän bluessi päällä, väsyttää ja aloitekyky on matala. Se kyllä auttaa kun saa nukuttua enemmän kuin arkena, melkein muistaa elävänsä kun aamulla herää. Tartteis vielä kolmannen vapaapäivän, että saisi siivottua. Vaan jaadijaadijaadijaa, ihan kiva viikonloppu tää oli :)

2 kommenttia: