Näissä häävideoissa on sitten sitä jotain. Tekniikka on aika vähäistä, mikä on jotenkin todella virkistävää. Sen mitä tekniikassa menetetään, saadaan aidossa tunteessa. Ei siis eläytyvässä tunteessa, jonka joku esiintyjä pyrkii esittämään lavalla, vaan ihan aidosta rakkaudesta ja ilosta. Se mun mielestä peittoaa koska tahansa ne suorat nilkat ja polvet.
Ihan mietin, että milloin viimeksi olen nähnyt jonkun ns oikean ihmisen tankovideon? Siis semmoisen, että siinä näkyy se, että tätä tehdään riemulla, mutta se vaan näyttää vähän ujolle tai hapuilevalle? Onneksi tähän vaivaan on tankofoorumi. Tosin sinnekin kai ihmiset tuppaa tykkäämään laittaa ne itselle mieluiset pätkät. Mikä on tietysti ymmärrettävää. Mutta tämän vuoksi nämä kaksi hääpätkää on varsin riemullisia, kun se tunne on pääosassa ja tekniikka on ihan sivujuttu.
Kuten jo todettua, niin vielä pari vuotta sitten tankoa sai harrastaa ns rauhassa. Jutut oli sen verran maanläheisellä tasolla, että oikeastaan vaikka sen perhosenkin saavuttamista pidettiin isompana virstanpylväänä kuin mitä se tänä päivänä tuntuu olevan. Vai kuvittelenko vain? Tekniikan opettaminen on vuosien varrella kehittynyt, mikä on tietysti hyvä juttu, mutta tässä ajassa osa ihmisistä on myös ehtinyt varmasti urautua ja menettää sen parhaimman kipinän.
Oisko muuten tässä taas viikon WTF-hetki, joka toki silti jättää jälleen kylmäksi, kun perässä ei kyllä pääse ei vaikka mitenkä räpiköisi: https://www.facebook.com/video.php?v=10204065192366779&set=vb.1133526550&type=2&theater
Kävi sitten mielessä, että vaikuttaako inspiraatioon tankoilussa jo nykyään se täydellisyyden ylitsepursuava määrä? Kun katselee nettiä ja sitten katselee omia videoita, ja huomaa jo omissa treeneissäänkin, että ihan höpötouhuksihan tämä meni, niin mieleen tulee ne painovoimattomasti liitävät netin naiset ja fiilis on sitten kovin lattea. Sitten jos vielä satut käymään tunneilla, joissa käy paljon kehittyneitä ihmisiä, niin ei saa sielläkään semmoista "tervettä" vertailupohjaa. Mutta ei nämäkään vielä mitään, jos sattuu olemaan se tilanne, mikä itselläni on, että voi vertailla aiempaan itseensä ja siinäkin kohtaa pettyä nykyiseen :D
Toisaalta se taas on todella hienoa, että on tarjolla paljon laadukkaita videoita, joiden huolellisuudesta ottaa mallia.
Mutta nämä kaksi häävideota. Ah! Tämmöistä sen pitäisi olla! Niin epätäydellisen täydellistä ja HAUSKAA!
Ehkä mun on vaan vaikea löytää kaunista keskitietä sen välille, että toisaalta tiedän ja huomaan tekniikka-asiat hirveän herkästi ja tarkasti ja pidän sitä tärkeänä, mutta toisaalta arvostan yksittäisen harrastajan kannalta ensisijaisesti sitä mitä tanko voi tarjota sinulle, eikä mitä sinä tankoilulle. Fyysisesti mutta myös henkisesti. Ja paljonko tällä on tekemistä loppujen lopuksi vaikkapa niiden nilkkojen kanssa, vai syökö niiden kanssa nypertäminen sitä riemua enemmän kuin antaa sitä?
Jos oikein alkaa ajatella, niin päässä pyörähtää ihan kauheesti ajatuksia, joista ei osasta saa kunnolla kiinni, että osaisi selittää tänne. Mutta tässäpä taas vähän raapaisua.
Sitten on kyllä pakko lisätä tää vielä loppukevennyksenä. Sellainen, josta saa tai saa olla ottamatta inspiraatiota :D
Mutta, kerroppas: Voisitko sinä esiintyä itse omissa häissäsi kera tangon?
Minä olen sitä omalla kohdallani miettinyt, että periaatteessa, ja siihen ajatukseen kyllä kuuluu, että myös se mies osallistuisi. Mutta ei se mikään pakko kyllä olisi. Mä näkisin joka tapauksessa oman juttuni olevan tehdä ekana tanssina jotain ihan muuta, kuin vain sen pelkän valssin, mutta joko se alkaa olla peruslatteus, kun näitä persoonallisia häätanssimixejä on melko useissa häissä. Tankohomma omissa häissä vaatisi kyllä pukusäätöä. sekä lisäisi huomattavasti päivän jännittävyyttä, mikä on sitten joko hyvä tai huono juttu. Toisaalta tanssinpa itse tangolla tai en, niin vähintään olisi kiva kun joku kaveri esiintyisi oikeasti tankoillen.
Tältäköhän se sitten näyttäisi omissa häissäni? :D
Ahhahha, ei ehkä ois saanut, mutta nauroin tolle FAIL-videolle ihan hulluna :D Mutjoo, enpä oo ennen nähnykään, että morsiuspari tanssisi tangolla häissään :) Kiitos näistä!
VastaaPoistaTottakai saa nauraa, youtube on täällä viihdyttämässä :D
PoistaOleppa hyvä :)
Mietin just tänään tunnilta palattuani, et voiko tosiaan olla niin, että normi on oppia kaikki uus silmänräpäyksessä ja jos ei opi ja osaa niin on kyllä suurin pattipää koko joukossa. Tällaselle todella hitaalle oppijalle se millä tahdilla tunneilla edetään (ja siis ihan peruskurssilla ja ykköstason tunneilla!) on ihan päätähuimaava. Muut tietysti hanskaa heti kättelyssä. Tänään taas meinas tulla itku kesken tunnin, kun en vaan osannut yhtä mulle vaikeeta liikettä mikä oli aika olennainen osa siinä koreossa. Se on se riittämättömyyden ja tyhmyyden tunne kun tajuaa et ei vaan osaa vaikka miten yrittää. Toisaalta tarttis sitä opettajien apua tekniikassa yms, mut toisaalta ei mentaalipuoli meinaa kestää sitä että on vaan niin huono ja tavallaan silmätikkuna sen takia. Vaikka miten tiedostaa, et on oppinut jo vaikka mitä, niin silti sitä aina vertaa itseään muihin. Ei pitäis! Ei pitäis vertailla niin paljoa, vaan ennemminkin inspiroitua. Ja voihan noistakin videoista inspiroitua. Niinku sanoit, niin niissä on tunnetta. Vaikka ois miten nilkat ojennuksessa niin tunne saattaa puuttua. No, tulipas pitkä rant, mutta jotenkin vaan nuo muutamat rivit tunnistin omista kokemuksista.
VastaaPoistaoh, sori hidas vastaukseni, nyt vasta näin tän!
PoistaKylläpäs kuvailit tunteitasi taidokkaasti, hienosti tunnistettu ja ilmaistu :)
En usko, että se normi on(opettaa tunneilla nopeaan tahtiin), mutta mikä lie kenelläkin sitten syynä siihen, jos tunneilla on hoppu. Helposti voi myös opettajalle tulla sellainen tunne, että jos ei tarjoa tiettyä X määrää temppua per tunti, niin se on osallistujille huono tunti. Sen sijaan voisi tarjota vähäisemmän määrän Y, ja tehdä ne vähän enemmällä paneutumisella. Toisethan toki käy niin tiiviistä tunneilla, treenaa myös kotona niitä juttuja, ja omaavat jo valmiiksi hyvän harrastuspohjan jostain muualta, että uusien temppujen oppiminen on sikäli vähän suoraviivaisempaa.
Olen kyllä tunteissasi ihan mukana, olen itsekin tuntenut noin. Poislukien se, etten ole ikinä kokenut olevani silmätikku, koska en usko kenenkään ihan aidosti oikeasti olevan kauhean kiinnostunut onnistunko minä jossain vai enkö, ainakaan siis ikävässä mielessä. En koe muiden vertailevan itseään minuun mutta huomaan, että minä vertailen muihin, JOS olen sillä kertaa sillä mielialalla, etten ole itseeni muutenkaan tyytyväinen. Tämän päätteeksi yritän itseäni sillä lohduttaa, että eihän tämä harrastus koko elämä ole, ja kuka muka on laittanut jonkun aikarajan oppimiselle, ja jos et sitä ylitä, olet siis huono?
Ymmärrän tunteesi täysin, toivottavasti onnistut itsellesi vielä armoa antamaan. Kaikille meillä on ne omat haasteliikkeemme. Ja oikeastaan, jos taas itseäni esimerkkinä käytän, niin mikään liikunta ei ole ikinä ollut minulle se paikka, missä koen olevani edes samalla tasolla muiden kanssa, vaan olen aina se kankea ja hidas tapaus. Mulla on elämässä omat vahvuuteni, mutta aivan jossain muilla elämän kentillä. Mutta ollessani tankosalissa, saatan olla sellaisten ihmisten ympäröimä, joiden vahvuus on nimenomaan se liikuntakenttä, ja onhan siinä silloin isokin kontrasti. Mutta se ei haittaa, jos tämän hahmotan, ja hyväksyn sen, ja keskityn löytämään niitäkin hyviä juttuja, mitä varmaan silläkin tunnilla on. Tai jos ei, niin ehkä sitten ensi kerralla.
Toisaalta, mitäs jos vaan tunnistaessaan sen tunteen tulevan, että olen huono, ajattelisikin niin, että "okei, ehkä olenkin, ehkä en. Mutta mitä sitten? Saanhan minä silti tästä harrastamisesta jotain iloakin löytää, joten taidanpa tankoilla omia tankoilujani siitä huolimatta, että olen välillä mielestäni huono."