Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

maanantai 5. kesäkuuta 2017

RSP:n kevätjuhla 2017

Jälleen se aika vuodesta, kun tuli näpsittyä Kuopion RSP:n kevätjuhlassa. Tänä vuonna esityksiä oli paljon vähemmän kuin viime vuonna, ja paikkakin oli eri. Puolensa ja puolensa, viime vuoden kuvaaminen oli kuvaajan näkökulmasta helpompaa, kun paikka oli jotenkin selkeä, eikä taustalla ollut kaikenlaista roinaa, mitä piti photaroida pois, ja valot oli paremmat viime vuonna. Tämän vuoden paikassa myös vanha lattia heijasteli valoa kuvissa helposti vähän dominoivasti, ja ihmiset ylivalottui jotenkin herkemmin. Kevätjuhlan teema oli Kontrasti, ja kuvista kun teki mustataustaisia, niin teemakin kyllä ihan välittyy mielestäni näistä.

Mutta tässä olisi muutamia omia suosikkejani kuvaajan näkövinkkelistä, ei niinkään itse esityksen tai esiintyjän puolesta :)

 
Tää kuva on ehkä mun lempparein tässä koko setissä, joten olkoon se ensimmäisenä näytillä. RAW-kuvina kun kuvaa, niin jälkikäsittelyssä on välillä todella paljon asioita, mitä voi kaivaa esille pienistäkin varjoista, ja saada täten mm. lihakset pomppaamaan valojen ja varjojen läpi ihan eri veikeellä tavalla. Tässä kuvassa miellyttää upean olkalihaksiston lisäksi herkkä tunnelma, sekä se, että se on otettu kesken pyörähdyksen. Vauhdissa tehdyt liikkeet jää herkästi suttuisiksi, joten niitä harvemmin saa onnistumaan. Tässä yhdistyi siis monta onnistumiskohtaa ihan jo omasta puolestanikin kuvaajana, mutta propsit kyllä esiintyjälle lihaksista ja eläytymisestä!

Seuraavat samasta esityksestä:



Ryhmäesityksiä oli tänä vuonna yksi. Niiden kuvaaminen on aina yhtä hankalaa. RSP ryhmäesitykset on olleet tyypillisesti sellaisia, missä tapahtuu asioita yhtä aikaa siellä täällä, jolloin on vaikea ehtiä kuvaaamaan mitään tiettyä hienoa hetkeä, tai sitten huomio on jossain yhdessä tai pariesiintyjässä, ja samaan aikaan taustalla muut ihmiset seisoskelevat tai kävelevät jollekin eri pisteelle laittelemaan itseään valmiiksi jotain myöhempää tapahtumaa varten. Tämä jälkimmäinen on kuvaamisen kannalta varsin tympäännyttävä tilanne, koska silloin kivan kuvan taustalle ilmestyy ihmisiä, jotka ei tunnu oikein millään lailla liittyvän siihen eikä niissä ole täten yhteistä tunnelmaa. Mutta tässä muutamia kuvia tän kerran ryhmäesityksestä.






Sitten oli duo-showta pari kipaletta. Joista tää ihan eka kuva ilahdutti sikäli, että todella todella harvoin spinneistä otetut tällaisissa hämärissä olosuhteissa onnistuvat ilman kohtuutonta liikkeestä tulevaa kohinaa ja epätarkkuutta. Kyllähän spinneissä vauhti saa näkyä, kunhan ei liian epätarkaksi mene. Tässä kuvassa tämä toteutui varsin hyvin, ja bonuksena vasemman puoleisen esiintyjän, RSP-ohjaaja Tiinan jalat muodosti aika huikeen sivuspagaatin!





Tästä seuraavasta pariesityksestä tuli kyllä todella kivoja kuvia, jotenki tämä valotuskin sopi kuvaamiseen, mikä taas jälleen kerran vähän yllätti, koska usein näin isossa kontrastissa ja kirkkaassa valossa kuvattavat herkästi ylivalottuvat.







Sitten illan ainoa täysin rengas/liina-esitys. Tässä tykkäsin violetin kankaan ja mustan taustan kontrastista. Esiintyjä jäi hauskasti ikään kuin roikkumaan tyhjyydessä.











Sitten ne hupipalat! :D

Backstage-tunnelmaa:


Juontaja toimi RSP-ohjaaja Tiinan tytär, joka hoiti homman varsin hyvin :)


RSP-ohjaaja Elina ei tänä vuonna esiintynyt, mutta vieressäni istuessa kovasti kuulosti esiintymispöpö tarttuvan, joten ehkä sitten taas ensi kerralla! Tällä kertaa Elina keskittyikin kyttäämään polvien ja nilkkojen suoruutta sekä kannustamaan esiintyjiä yleisökontaktiin :D


Ollaan saavuttu viimeiseen kuvaan. Tässä kohtaa lähdin vähän testaamaan omia photoshop-skillssejä. Taustalla olevalla liinailijalla oli nilkat unohtuneet koukkuun ja rupesin siinä miettimään, että voiskohan sille tehdä jotain. Uteloiduin, ja lähdin testaamaan, ja yllätyksekseni se onnistui! Musta tausta oli myös armollinen pohja tälle nilkkojen suoristeluoperaatiolle.



Normaalisti en muokkaile tällä lailla kuviani, eikä sille oikein aikaakaan olisi alkaa jokaista kuvaa säätää yksityiskohtaisesti. Mutta välillä on hauska kokeilla, saisko sitä mitä kaikkea tehtyä! Esim vuoden 2015 kevätnäytös oli valoisassa lukion salissa, missä toisaalta tausta oli varsin tylsä. Niiden osalta tein tavan kuvia ison läjän, sitten siihen sivuun toisaalta se taustan "pliisuus" houkutteli testailemaan sellaista rohkeaakin fantasia-kategoriointia joidenkin kuvien osalta.

Mutta joops, tällaista settiä tähän väliin :) Kesällä olisi ihana saada otettua lisää kaikenlaisia kuvia. Mulla ei oo enää stage-tankoa, kun koin sen X-Stagen niin vaikeaksi laitokseksi. Olen haaveillut R-polen hankinnasta, mutta se on aika kallis, enkä ole itse niin aktiivinen tankoilija, että tiiä häntä oisko se kannattava investointi. Toisaalta toivoisin stage-tangoltanki nimenomaan sitä, että voisin viedä sen erilaisiin paikkoihin ja kuvata hienoja kuvia monenlaissa valoissa ja mielikuvituksekkaissa paikoissa. Se palvelisi siis kahta harrastustani. Jäänee nähtäväksi mitä tässä teen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti