Tavallisen ihmisen tavallinen inspiraatio

Olin tässä hiljattain salilla, ja venyttelyalueella treenasi kaksi tyttöä. Ihan tavallista tyttöä, ei mitään superlihaksikasta yli-ihmistä. En aluksi kiinnittänyt huomiota, mutta sitten tunnistin tuttuja liikkeitä heidän lämpätessään. Sirkuksestahan ne oli.

Toinen tytöistä oli vähän raskaampi, ei mikään lihava sinänsä, mutta ylipainoa kuitenkin. Ne alkoi lämpättyään tehdä kuperkeikkajuttuja ja muuta lattia-akroa. Sitten kärrynpyöriä. Ensin näytti siltä, että tämä isompi näistä ei olisi ehkä niin harrastanut kuin toinen. Mutta kun ne alkoi tehdä käsilläseisontoja, yllätyin.

Miten kauniisti ne tekikin, molemmat. Ja juttuja, mitä minä olen pelännyt tehdä. Kässäristä kuperkeikka, useissa eri variaatioissa. Pupuhypystä kässäriin, useissa eri variaatioissa. Pariakroakin tekivät. Kumpikin jaksoi nostaa toista ylös, siis ihan suorillekin käsille. Käsilläseisontaa toisen käsiä ja polvia vasten, ja mitä kaikkea. Kaikkea semmoista, mitä minä olen pelännyt tehdä, tai olen kokenut painavani tuhat kiloa, kun alla on oma mies, joka ei ole mikään painonnostaja ja vapisee puolelta toiselle, kun ei ole tottunut akrolajien vaatimaan kehonhallintaan. Sen oma laji on Taekwondo, eikä siinä tehdä mitään tämmöstä. Meillä ei kai ole ollut tekosyistä puutetta.

Mutta nämä tytöt. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt mitään niin inspiroivaa. Ja samalla jotenkin vapauduin itsekin, omien ajatusteni kahleista. Olin helpottunut. Olin nimittäin pelännyt, että jos en saa tätä painonnousua kuriin, joudun lopettamaan käsilläseisonnan, kun ranteeni eivät sitä kestäisi. Toinen ranne on nyt jo herkästi kipeä. En sano, että pitäisin sitä todennäköisenä, pelko on vain tunne, joka tulee eikä sille mitään mahda sinänsä. Mutta jos tämä painavampi tyttö pystyy olemaan noin sulava, niin miksen minäkin pystyisi, joku päivä?

Tajusin, miten syvälle olin kadonnut sinne ajatukseen, etten pysty johonkin. Olen väärässä, mitä todennäköisimmin.

Ja se hymy tämän tytön kasvoilla. Se puhdas ilo, mitä liikunnasta näytti tulevan.

Enhän minä sitä tiedä, mitenkä pitkä tie hänellä on tähän pisteeseen ollut. Ja tietä on selvästi vielä kuljettavana.

Mutta väliäkö sillä, kun on sydämellä mukana?

Olin jopa niin ilosena niistä tytöistä, että kävin ottamassa nuo pari selfietä. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi selfien ottanut.

Punttasin omia ojentajiani ja hauberiani samalla, mutta sain tuskin katsettani niistä tytöistä irti. Se oli jotenkin niin kaunista ja aitoa.

Niin tavallista, mutta niin kaunista.

Ikä on tosiaan vain numero, mutta kyllä se myös tarkoittaa sitä, että sydämesi on lyönyt useamman iskun kuin kymmenen vuotta sitten. Painokin on vain numero, mutta kyllä se myös tarkoittaa, että sinua on oikeasti raskaampi nostaa.

Mutta kaikista raskainta on nostaa itseään henkisesti.