Elämä on ohimenevää, mutta fläsä on ikuista

Hey guys! Mul ois niiiin paljon kerrottavaa! Tai siltä ainaki tuntuu! Mut eka mä jauhan vähän siitä, miks en oo kertonu viime aikoina mitään.

Katsos, semmonen vähän blokki ollu tässä päällä. Ku mun treenit on kokeneet pienoisen fyysisen ja henkisen notkahduksen, nimeltä Viisi Kiloa Fläsää.

Kyllä, näin on päässyt käymään. Oon joskus sanonut, että jos lihoo, niin siitä porsastelusta pitää edes nauttia. Enpä oo nauttinut. Nimittäin huolestuttavinta tässä on se, etten tiedä mistä tuo on tullut, enkä näytä pääsevän siitä eroon. Huhti-toukokuun vaihteessa kilot aika yllättäen ilmestyi, todella nopeasti, ja ei oo siitä terveellisistä elämäntavoista huolimatta poistunut. Oon tässä itseäni syyllistänyt ja itsesäälissä rypenyt, niin ei ole siltä kaikelta depikseltä sitten ehtinnä tänne blogiinkaan raapustelemaan. Unohtamatta tietysti sitä ihanan tervettä kadehdintaa, mitä voi harrastaa aina kun lähettyvillä tai videolla on joku pieni hoikka tyttö, joka suorastaan lentää ylös sitä tankoa, kun oma kehonpaino on niin pieni.

Lähdin epäilemään, että kilpirauhaseni on vihdoin ottanut ja seonnut, mutta eipä mitä. Se epäkiitollinen pieni p***a näytti sellaiset lukemat labroissa, että tiputtiin viiterajojen ylittävistä lukemista viiterajojen puoliväliin(ei silti vielä normaaliin...) ja lääkäri otti jo aiemmin pöydällä olleen lääke-ehdotuksen pois tarjonnasta. Harkinnassa on nyt yksityinen kattava lääkärikäynti, koska näissä asioissa nuo labra-arvot ei tosiaan ole autuaaksi tekeviä, ja pelkästään niiden tuijottelu jättää oireet kohtaamatta.

Oli varsin hämmentävää näin psykologisesti, että terveemmät labratulokset aiheutti pienen depiksen. Olin ihan valmis luovuttamaan, koska oireita löytyy muitakin kuin sinnikäs, selittämätön painonnousu. En olisi jaksanut enää yksin miettiä ja keksiä, että mikä hitto tässä mun kropassa oikein mättää. Miksei mikään toimi loogisesti? Teen kaikkeni, ja enemmänkin, ja silti ei vaan laihdu.  Hanskat tiskiin ja pillerit suuhun, minä en jaksa enää! Mutta sitten näin ei käynytkään, joten tämä ajoittain tuskainenkin yhden naisen terveysoperaatio jatkukoon. Back to the drawing board...

Jos ajatellaan positiivisesti, niin se "hyvä" arvo merkkaa sitä, että olen tehnyt jotain oikein. Gluteeniton ja ravitseva ruokavalio toimii. Se vaan, että vissiin jos vähänkin käy herkkupuolella, niin kuin tavallinen ihminen välillä käy, niin saan siitä ihan kohtuuttomat seuraukset. Ja näköjään vaikka en kävisikään.

Haluan huomauttaa, etten silti ole mielestäni lihava, vaikkei peilikuva tällä hetkellä miellytäkään. Paino on logistinen haitta, joka kirjaimellisesti vetää matalaksi. Ei vaan jaksa pieni ihminen isoa perunasäkkiä vetää lipputankoon. Eli suomeksi, nyt ei oikein nouse oma kehonpaino tankoon. Tai nousee hitaasti, ja tuskaisasti. Toisaalta eiköhän jokainen nainen ymmärrä, että tämmöinen kehon negatiivinen muutos vähän saattaa hatuttaa...

Kävin jossain ilmaisessa kehonkoostumusmittauksessa, ja fläsää tulisi tiputtaa 9 kiloa ollakseni optimissani. Silloinkin jäisi siis sitä terveellistä rasvaa vielä. 9 ylimääräistä kiloa ja pääosin alakropassa on varsinainen hidaste tässä tankoilubisneksessä. Olen 160-161cm pitkä, ja painan tällä hetkellä 66kiloa. Not too funny, man...

Eipä silti, paljon hyvääkin olen saanut aikaan tässä vuosien varrella. Lihasta on tullut ja sitä en ole menettänyt, ja vointi on parempi kuin vaikkapa vuosi sitten. Väsyttääkin vähemmän.

Vihersmoothie, väristään huolimatta varsin namia :P

Uusimpia päätöksiäni fiilata oloani eli kilppariani on mm. mennä oikeasti ajoissa nukkumaan ja nukkua se 7-8h, jodilisät Kelp-levän muodossa, spirulina, berberiini, seleeni parapähkinöistä, suolaa rkl päivässä.

Näihin kahteen kuvaan kiteytyy treenieni tehokkuustaso pahimman harmituksen ajoilta, kuta kuinkin :D

Sitten olen tässä tehnyt paluun punttitreeneihin aktiivisemmin, koska se on niitä ainoita asioita, joiden parissa koen oikeasti kehittyväni ja kykeneväni ja millä on mitään vaikutusta siihen rasvaankaan. Syketreenejä (lenkit ja jumppa) olen miettinyt, mutta ymmärtänyt, että kilpirauhanen stressaantuu siitä, joten rasva ei pala. Intervallitreenit kai ehkä toimis. Yks mun ongelmista on myös heikentynyt insuliiniherkkyys, jonka hoito vaatisi sokerittomuutta (pirun vaikeeta) ja matalaa hiilaria, mutta kilppari tarttee hiilaria pärjätäkseen. Kumarra-pyllistä-dilemma, indeed.

Nööön nöön nöööön!

Aikoinaan Teksasissa pärjäsin aivan parhaiten elämässäni. Nukuin tarpeeksi, treenasin melkein päivittäin, söin aamupuuron, viherjuoman, vitamiinit, joitain superfoodeja, proteiinilättyjä, salaatteja ja kanaa, enkä ikinä kieltäytynyt myöskään hamppareista saatikka jälkkäreistä jos niitä ehdoteltiin eli toisin sanoen cheat mealit oli kohdillaan. Arkihyötyliikuntaa ei ollut, paitsi satunnaisilla reissuilla. Elämä taisi vaan olla niin stressitöntä. Suomeen tultuani lihoin samantien 4 kiloa, ja senkin tiputtaminen oli ikuisuusprojekti. Silti, harva laihtuu vaihdossa, varsinkaan Jenkeissä.

Mut hei, elämää on kiloista huolimatta! Välillä treeni kulkee ja välillä ei, välillä se menee perille vaikka söisi saippuaa, ja välillä ei tapahdu mitään vaikka kaikkensa antaisi, sellaista se vaan välillä on. Seuraavaksi kirjottelenkin sitten niistä oikeasti kivoista jutuista, kun nyt sain tämän mieltäni synkentäneen asian sanotuksi :) Enemmän elämää ja vähemmän valitusta :)