Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lomalle, lomps!

Tankotanssilomaa pukkaa!
Tässä ihan ovenkahvassa jo kohta roikun, että lähen Helsinkiin ja siitä sitten Espanjaan Barcelonan tienoille viikoksi tankotanssimaan.

Kantavana ideana on mennä suomalaisen kansainvälisen sirkustaiteilija Salima Peipon omistamalle salille treenailee ja sitten tietty ihan vaan sitä itse Espanjaa katteleen. Messiin lähtee toinenkin suomalainen tankoilija. Meitä piti olla isompi porukka, mutta tuli peruuntumisia. Eipä se menoa haittaa :) Ajattelin kokeilla ekan kerran myös ilmarengasta, eli lyraa. Wuuh! Matkaan lähtee vain rinkka ruumamaksujen välttämiseksi ja reppureissailun mahdollistamiseksi. Kaheksaan kiloon oli yllättävän haastava mahduttaa kamat, vaikka vuosi sitten meni kuukausi sillä samalla tavalla ja jotenki tuntu et mukana oli enemmän tavaraa... 

Salima

Siellä sitten tankoillaan ja lomaillaan. Oon ihan kyllä ansainnut breikkiä. Sain tässä stressini purkautumaan, kun järjestin paperini kasaan ja valmistun maanantaina. Koko tää loma on siis minulle vähän niinku se juhla. Tänään kävin myös työhaastattelussa ja toivoisin pääseväni vielä toiseenkin haastatteluun sitten loman jälkeen. Työttömän kesä kutsuu, mutta Kelassa ja työkkärissä oltiin oikein kilttejä tämmöselle tehotyöttömälle maisterille, eli oon varsin reipas tapaus siellä ja ne lähinnä auttoi raha-asioiden järkkäämisessä ja todettiin, että työtä mä taidankin löytää paremmin ihan omin avuin.

No mutta, sitten ois Kristian Lebedevin workshoppia sekä studiolla että katutankoilua eli mitä lie pelleilyä. On kyllä sen verran osaavan oloinen heppu, että mitenkähän tuota sinne sekaan uskaltaa mennä. 

Lebedev

Mietin tässä, että vuosi sitten kävin mm Steven Retchlessin tunnilla ja jossain nykiläisessä powerpole-tunnissa rillumassa, ja se menee kyllä taas siihen kategoriaan, että onneksi en tienny miten huono oon vielä siinä vaiheessa ni ei aivan osannu nolostella sitä tarpeeks, että pysty kuitenki tekemään juttuja. Voe voe :D Vaan eipä se mitään, ku mun mielestä kyllä hyvän open tunnille kannattaa mennä vaikkei osais mitään muuta kuin pelkän palomiespyörähdyksen. Korvan taakse jää kuitenkin jotain. Jos ei muuta niin ainakin lajitietämystä, semmonen fiilis on tässäkin lajissa tärkeä, että tietäs miten asiat kannattaisi tehdä, mitkä on ne yleiset periaatteet ja lainalaisuudet. Enkä tarkota mitään semmoista, että mihinkä käsi tulee laittaa jossain tietyssä liikkeessä, vain jotain yleisperiaatteita. Jos olet harrastanut jo pidempään, tiedät mitä tarkoitan, jos taas olet vasta aloittanut niin varmaan tämä kuulostaa siltä, että joojoo, kyllähän nuo tiedetään. Mä puhun tässä nyt semmosesta sisäistämisestä, vähän syvällisemmästä lajin ymmärryksestä, mikä tulee hitaasti ja siinä vaiheessa sitä vasta tajuaa, kun miettii koko treenihistoriaansa taaksepäin, miten sitä on vaan roiskinu menemään vaikka on luullut osaavansa jotain.

Barcelona

Ruokavaliolla heitän nyt viikon ajan vesilintua. Koska en oikeastaan muutakaan voi, en oo raahamassa mukanani muuta kuin vitaminiit. Kai siellä semifiksusti syö, mutta kaikki ylimääräinen järjestely tois vaan stressiä. Viime mittaukset oli karua kieltä, selitän ehkä lisää myöhemmin, mut jotain outoa mun kehossa on koska mun tulokset on huonontunu, rasvaaki on tullu takas. Sen ei pitäs olla mahdollista tällä elämäntyylillä. Kilpparilla jotain tekemistä asian kanssa, mut jotenki mä oon aina kokenukki sen niin, että mä oon aikalailla tässä, siis tätä mitä nyt oon. Jumittaja. Siinä vähän kävin synkissä pohjavesissä sen tuloksen jälkeen, mut yhtä Subway-reissua lukuunottamatta en oo silti elämäntyyliäni hylännyt. Mä oon vaan aika haastava tapaus. Mut sikälikin ehkä tää viikon tauko ruokavaliostakin tuo vaan kaivattua buustia mun kropalle. Tai sitten mä turpoan tunnistamattomaksi, sitäkin on käynyt ja viikkokin riittää siihen mainiosti.

Mutta joo, Barcelonassa palloilen sitten omikseni muutaman päivän tuon tankoilun jälkeen. Sittenpä oiski jo melkeen juhannus. Tässähän tämä menee :D Ah, kyllä kelepaa!

Että tsau, palaillaan! 

4 kommenttia:

  1. Tutunnäköset maisemat muuten nyt jälkeenpäin tuossa vipassa kuvassa, harmi vaan ettei kamera ihan noin kivoja värejä loihtinut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa ku siellä seistiin, että eipä nyt kyllä ihan yltäny omat kuvat tälle tasolle :D Toisaalta tän edessä istu niin paljo ihmisiäki, että eipä tää ois ollu mahdollistakaan...

      Poista
  2. Voi että, odotan innolla isompaa raporttia Espanjan treeneistä! Olispa hienoa päästä sinne treenilomalle. Kehtaatko julkaista myös kustannuksia tuon osalta?

    Omalla tanssikoululla oli koko kevään ajan toisen opettajan workshoppeja kerran kuukaudessa, oma ope kannusti koko ryhmää että menkää vaan, kaikki alkueiskurssin käyneet ovat tervetulleita. Enkä silti uskaltanut mennä, ja tietysti nyt harmittaa hiukan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäki odotan jo kovasti, että olisin jo tehnyt sen raportin :D Ensi viikolla, ihan varmasti, kun viikonloppuna en tietokonetta näekkään. Ja kehtaan julkasta kustannukset, mutta paljoa ne ei olleet että ihan hyvällä budjetilla :) Ymmärrän hyvin tuon että ujostuttaa mennä jonnekin ja pelottaaki, mut lopulta sit kaikki keskittyy vaan omaan tekemiseen ja vaikka oiski vaikeeta niin jää siitä jotain käteen. Ens kerrallapa tuosta oppineena tiiät sit että ennemmin menet ku kadut :)

      Poista