Elämä on erilainen vakiotankoilijan silmin. Tässä blogissa käydään oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja takaisin tullaan taas yhtä tarinaa viisaampana, elämän hauskuutta silti menettämättä.

"You will find only what you bring in." -Master Yoda-

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vieraissa

Blogihiljaisuuden suurin syy: jatkuva reissussa oleminen. Viime vuonna tähän aikaan reissasin Spring Breakilla Miamissa ja Bahamalla ja piakkoin siitä Atlantassa. Tänä vuonna oli vähän erilaiset maisemat. Nimittäin koko maaliskuu kuluu suurimmaksi osaksi muualla kuin sorvin ääressä ja isoin aikasyöppö on Jyväskylä, jossa on ollut nyt runsaasti luennoilla istumista. Kuuluu harjoitteluun, ainakin tavallaan. Hauskaa se kyllä oli, ja oli ihana nähdä kavereita. Oon vähän tajunnut, että jatkossa pitää melkeinpä valita asuinsijansa sosiaalisen ympäristön mukaan. Tästä voisin ehkä naputella joskus jonku oman postauksen.
Uus fleda, pitäähän se kerran puolessa vuodessa!
Jauhelihasalaatti. Voi sen näinki tehä, niih! 

Huolehdin etukäteen paljon sitä, mitenkä perseelleen tulee ruokavalio ja treenit menemään kun tämä sirkus piti saada pyörimään kaverien nurkissa. Olihan se vähän haasteellista paikoitellen, ja hieman nolottikin toisinaan touhuta kaikkea omituista toisten keittiössä. Ahisti jo kotoa lähtiessä, kun pakkailin mukaan kaikenlaisia jauheita rasioihin ja vitamiineja pussiin. Hankalaa touhua...
Karkkipussi
Serkun luona minusta väkerrettiin myös psykologian tohtoria,
tässä oon päästämässä ensimmäistä, gradusta tehtyä, artikkeliani julkaisuun.
Ilosta puuhaa, kuten naamasta näkee.

Loppujen lopuksi sain käännettyä nämä reissauskohteet oppimispaikoiksi. Joka majapaikalla oli vähän niin kuin jotain opetettavaa, omat teemat. Siinä mielessä on hyödyllistä käydä välillä vähän vieraissa, oppii uusia jippoja ja kotiin palaa sitten jo ihan mielellään toistamaan sitä junan lailla etenevää arkea taas vähän uusia kokemuksia rikkaampana. Khej, tuo oiski hauska lause kontekstistaan irrotettuna :P Tällä reissulla tuli koettua koko jatkumo siinä suhteessa, kavereilla oli niin omat näkemyksensä siitä, mikä on terveellistä elämää ja miten paljon sen eteen on suotavaa nähdä vaivaa.
Hotellista nro2 tarjoiltiin lämmintä, tuoretta sämpylää. Vaimomatskua!

Ensimmäisessä majapaikassa kaveri oli tosi perillä tästä mun touhusta itsekin, joten sieltä jäi käteen ruokavinkkiä ja tsemppiä. Toisessa majapaikassa oli sitten todella kriittinen meininki, sen setin teemana olikin ehkä "perustele elämäntyylivalintasi", mikä on toisaalta hyödyllistä sekin ja hyvässä hengessä sekin saatiin menemään, mistä olen melko ylpeä, että osataan keskustella :) On hyvä katsastaa aika-ajoin omaa hulluuttaan peilaamalla sitä muihin :D Ei sillä, en minä ole valinnut tyylikseni mitään pro-ana-ruokavaliota, joten mahdolliset vahingot tästä on oletettavasti pienet tai sitten lopputulos on vaan plus miinus nolla. Toinen teema tässä hotellista nro2 oli nukkuminen. Kuten myös hotellissa nro3 eli serkkuni lapsiperheessä. Vihdoinkin joku auttaa mua unirytmin perustamisessa! Täältä tullaan, solakat pohkeet! :D Ja ihan jännäähän se oli, mennä nukkumaan, muutamana yönä jopa ennen yhtätoista. Woooouuu! Eri asia sitten miten tämä sujuu takas kotona. Hotellin nro4 opetus olikin jo tuttu Kuopion kotoa eli location, location, location. On niiiiiin elämää helpottavaa asua siellä, missä on palvelut lähellä.
Sokkarin 3+1-päivillä

Shoppailun kiilto näkyy naamasta

Asia, mistä sain vähän ideaa myös oli serkun siisti keittiö, jossa mahtui tekemään, sekä tehokkaat kodinkoneet. Mullahan on vähän heikkolaatuinen blender ja sauvasekoittimella ei pitemmän päälle jaksa. Jenkeistä ostin viime keväänä pienen monitoimilaitteen, jolla olisi kätevä tehdä pienikokoisia sekotuksia suoraan laseihin, mutta en tajunnut, että se tarttee valtavan kokoisen ja hintaisen verkkomuuntimen, jottei se kärähtäisi täällä Suomessa. Tou! En ole valmis satsaamaan 300-600e Vitamixiin tai muuhun vastaavaan superblenderiin, joten nyt harkitsen monitoimikonetta. Se on vaan turkasen iso laitos, mihin semmosenki mahduttas, ettei menis puoli keittiötä siihen...
Aamiainen, luksusstyle koska mukana eiliseltä jäänyt marjajääsmoothie!

Odotin muuten saavani jotain suurta "ehkäisyintoa" lapsiperheessä oleskelusta, mutta ihan kivaltahan se elämä vaan näytti. Ainoastaan se, että vaikka lapsi olisikin kuin kullannuppu, niin vaatii se silti suurta kärsivällisyyttä, se tapa millä lapsi on niin totaalisen riippuvainen sinusta, jopa ettei vessaan meinaa päästä yksin ilman huutoa. Parempi olla aikuistunut ja omat villeimmät unelmat toteutettuna ennen kuin tuohon leikkiin ryhtyy.


 Pääsin siis serkun perheen kanssa lasten seikkailupuisto Peukkulaan!



Väsynyttä leikkijää

Haluan erityisesti nostaa reissusta yhden lauantain esille, hotellista nro2. Herättiin kaverien kanssa lauantaiaamuna klo 7!! Kavereilla oli omat menosyynsä tähän, minä menin siinä peesissä. Olin salilla jo klo 9. Niiiiin parhautta! Pääsin nimittäin "omalle" salilleni Kortepohjaan. Pieni, huonokuntonen ja ankea. Mutta siellä on ne tärkeimmät laitteet, mistään ei tarttenu tinkiä eikä säätää, ja ennen kaikkea sinne mahtui. Mikään, siis mikään, ei vituta niin paljon kuin täynnä oleva sali. Olin unohtanut oman avainkorttini Kuopioon, mutta sovin sitten salin yläkerrassa asuvan tutorkaverin kanssa, että se teippaa oman kortin postiluukkuun ennen kuin lähtee viikonloppureissuun. Oli niin agenttiolo hakea se avain :D
Agentti 007, salaisella kätköllä
Yeah!

Illalla oli sitten vuorossa vapaa-ateria ja tehtiin oikein hiilarimätöt. Noin yleisesti nämä ruokailut koko tämän reissun ajan meni enemmän tai vähemmän sinne päin. Tuli syötyä ulkonakin useamman kerran, mutta se nyt on sinänsä ihan sama, koska minulle ystävien näkeminen on kuitenkin mitä tahansa ruokavaliota arvokkaampaa.
Tortillalasagne, hyvää oli!

hedelmäsalaatti jädellä jälkkäriks!

Jyväskylän ilona on myös supersuperüberihana tankostudio Ready.Set.Pole! Ah, ihanuutta. Tuli käytyä paritankotunnilla ja tavan tunneilla ja floorwork-intensiivillä. Opetus on niin laatuluokkaa ja kaipasin sitä pikkutarkkuutta ja huolellisuutta ja lajintuntemusta, ja että joku kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Ylitin itteni totaalisesti yhdellä tunnilla, kun tein maasta Iguana Mountin ja 90% suorilla jaloilla invertin. Oon tapellu invertin kanssa aina, ihan niinkuin jokainen tankotanssija, ja nytkin se on yleensä tosi ruma, mutta oon päässy jyvälle. Jeah! Tulin tuolta tunnilta niin tankorgasmeissa pois, että ajelin bussilla oman pysäkinkin ohi. Leijailin niiiiiiin jossain seitsemännessä tankotaivaassa!

paranee, paranee!


Siinä se on menossa suorilla jaloilla!


Treenaaminen meni siihen asti hyvin, kunnes tulin kipeäksi. Pitihän se kevätlentsu napata. Hmph. Jäi sitten treenejä tekemättä tai siis odottamaan tulevaa. Turhauttavaa katsella sivusta, miten tuntuu siltä, kuin lihakset tyhjenis kuin ilmapallot. Vaikka eihän ne nyt tosipuheessa ihan silleenkään.
Mähän en juo kahvia, mutta flunssaväsyissäpä join.

Vielä pääsiäinen Hämeenlinnassa, sen jälkeen en halua persettäni kotoa kovin kauas liikuttaa, ainakaan ihan hetkeen. Nyt on myös aika ottaa kiinni kuukauden jäljessä olevat Salkkarit digiboksilta, koko viikon on netissä kuhissut jotain, että Seppoa on ammuttu ja Jenni on ehkä kuollut. Hirveetä spoilausta!


2 kommenttia:

  1. Oi, onnea julkaisusta!! Mahtava juttu!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se vielä ole toki tapahtunut noin fyysisesti, mutta ihan sen julkaisupäätöksen saaminenkin kesti jo pari vuotta. Hidasta on liikehdintä akateemisessa maailmassa :D

      Poista