Fletkumato. In your dreams, babe!

Venyttely, tuo ihanan tuskallinen ja syyllisyyttä aiheuttava asia. Rentouttavaa kehonhuoltoa vai piinaavaa pakkomiellettä. Sitä pitäs tehdä enemmän, mutta tekeekö kukaan sitä tarpeeksi? Kun se on niin helppoakin, senkus vaan lysähtää lattialle erilaisiin asentoihin, ettei sitä sitten kuitenkaan muista tai jaksa ikinä tehdä. Ties sun missä kyllä juostaan punttaamassa, mutta tähän ei sitten enää riitä aika tai energia.

Toistaiseksi on vielä tapaamatta sellainen tankoilija, joka ei olisi toivonut itselleen lisää venyvyyttä. Niitä toki olen tavannut, jotka toivovat, mutta eivät tykkää tehdä asialle mitään.

Iisalmen torilla kesällä valmennusta odotellessa

Tosi moni sanoo olevansa rautakanki, mutta sitten kun katsoo niiden kuvia (kera valittavien kuvatekstien), niin hyvinhän niistä suurimmalla osalla taipuu. Odotukset on monella ehkä sen luokkaiset, että vertailussa aina häviää itse itselleen vaikka olisi kehitys miten hyvällä mallilla.

Lisää potkua takareisiin niin saisi vapaan jalan alemmas.

Nämä ala- ja yläkuvat havainnollistaa miten eroaa aktiivinen ja passiivinen venyvyys. Lattiaa vasten menee paremmin, mutta aktiivisena eli pelkällä vapaalla lihasvoimalla venyvyys ei ole sama.

Vuosien omaan kehooni kohdistuvalla itsetutkiskelulla olen päätynyt venyvyyden osalta seuraavaan jakoon:

Heikkoudet:

• Olkapäät (sis.takaolkapäät) + rintalihakset
• En saa mistään kiinni mikä on selkäni takana vrt brass monkey takanojasta, tai supermiehestä inverttiotteeseen.
• Takareidet
• En saa käsiäni lattiaan, enkä yllä jalkoihini, enkä voi taipua kohti jalkojani.
• Pohkeet/Lyhyt akillesjänne.
• Kauhea kiristys melkein mitä tahansa jaloillani teenkin.
• Yläselkä sekä takakaarre että kierto
• Yksi jäykkä pökkelö, ei edesauta heikkoa käsien liikkuvuutta.

Vahvuudet:

• Alaselkä
• Tästä on sitten kaiken muun ollessa heikkoa pidettävä erityishuoli, ettei alaselkä rasitu liikaa.
• Lonkat
• Anatomisesti minun on mahdollista joku päivä saavuttaa sivuspagaatti.
• Ranteet 
• Naksuvat, mutta hyvin kiertyvät ja vahvat.

Tästä kiitän hyvää kuvakulmaa, ei tod ole kyseessä sivuspagaatti :D

Mun venyttelyhistoriani alkaa ekalta luokalta. En tiedä miksi vaivaksi sitä kutsutaan, mutta mulla on syntyjään liian lyhyet akillesjänteet. Pienenä olin varvasaskeltaja, tai päkiähyppelijä. Akillekset oli niin kireät, etten kävellyt käyttäen kantapäitä. Voidaan samaan hengenvetoon todeta, että eipä sen vuoksi venyneet jalat muutenkaan. Kiitos fysioterapian, sain kantapäät mukaan kävelyyn, mutta venyttelystä jäi kivulias muistikuva. En oikeastaan vieläkään tiedä, voinko saada akilleksistani normaalit vain venyttelyllä, koska tiedän tästä vaivasta kärsivien hoitavan sen leikkauksella.

Tänä päivänäkään en pysty laskeutumaan kyykkyyn niin, että kantapäät pysyisi maassa. Suorastaan tuskallista, tuntuu niin inhottavalta se kasautuva paine nilkoissa, polvissa ja reisissä. Salilla laitan korokkeet kantojen alle. Akillekset ottaa myös ensimmäisenä kiinni ihan missä tahansa liikkeessä, jossa taivutetaan eteenpäin. Tähän voidaankin sitten lisätä, että mulla on myös ihan järkyttävän kireät takareidet.

Tuossa viime keväällä oli yks jotenkin erityisen toimiva päivä, ja sen takia ehkä elämäni ensimmäistä kertaa sain kämmenet maahan etutaivutuksessa. Tuolloinkaan ne ei pysy maassa, siinä ollaan ehkä muutama sekuntti. Vähän kuin benjihypyn tekisi: naru kiristyy ja ponnahdetaan äkkiä ylöspäin. En tee siitä ponnahdusta, en venyttele ikinä nykimällä, mutta ihan vain staattisenakin on pakko päästää irti kun jaloissa pakottaa niin hirveästi. Tuntuu itse asiassa pohkeissa eniten tuo, ja se tunne kiertyy myös nilkkojen ympärille. Ei ehditä edes takareisiin asti kunnolla.

Tänään kokeilin tuota, ja se ei taas mene. Ihan hirveä venytys, ja todella hyödyllistä olisi tankoakin ajatellen kyetä taittamaan itsensä tuossa kahtia, ihan vaikka invertti-V:kin avautuisi ihan eri tavalla, nyt jää jalat helposti sojottamaan kohti kattoa kun ei pysty tuomaan niitä lähemmäs omaa kehoa.


Esimerkki elävästä elämästä:

• Olin toissapäivänä Jazz-tanssitunnilla ja siellä tehtiin juuri näitä asioita, missä olen kaikista kehnoin eli eteentaivutuksia. Istuin lattialla ja yritin saada vatsaani jalkojen päälle. Opettaja tuli luokseni ja rohkaisevasti hymyili sanoen "kaikkien pitää aloittaa jostain". Nyökkäilin takaisin. Enpä tohtinut sille sanoa, että itse asiassa tämä tilanne tässä on jo useamman vuoden treenin tulosta...

Suurin osa ihmisistä on minua venyvämpiä edes yrittämättä ollenkaan, ainakin mitä näihin akilles/pohje/takareisi/olkapäät-juttuihin tulee. Se on ollut todella turhauttavaa, koska edistymiseni on ollut niin hidasta enkä ole päässyt edes sille tasolle, missä jotkut venyttelemättömät on ihan itsestään.

kevät 2012

syksy 2013

Hiljaa hyvä tulee. Eikö?

kevät 2012

syksy 2013

Välillä jaksan venytellä oikein reippaasti, saattaa mennä viikonkin, että voin venytellä vaikka joka ilta. Sitten taas jossain vaiheessa väsähtää, ja tuntuu että se kellahtaminen lattialle veis ne viimeisetki energian rippeet, ettei vaan kykene sitten siihenkään. Ei se venyttelykään ihan ilman ponnisteluja tapahdu. Tai no osa liikkeistä on aika itsestään meneviä, jos siis hakee semmoista syvävenyttelyn kaltaista tuntumaa.

Tapaus selkä

Minähän en selkää hirveästi venyytä, paitsi yläselkää yritän joskus saada liikkuvammaksi kuten ylläolevissa kuvissa. Alaselästä riittää se mihin se luontaisesti pystyy. Olkapäät, yläselkä ja lonkankoukistajat on mitkä saa tuoda sen lisänsä tähän, koska alaselästä venyvyys jää usein muutaman nikaman varaan ja se ei edesauta tervettä elämää. Selkää ei ole tehty venymään taaksepäin määräänsä enempää, joten malttia sen kanssa!

Tämän nimi on Moose, hirvi. Tähdätään yläkroppaa alemmas eli venytys on hartioille ja yläselälle.

Moosesta(yläkuva) on tämän alemman kuvan mukainen sama venytys käsilläseisonnasta. Tähän pääsee tekemällä käsilläseisonnan kauempaa seinästä, laittamalla jalat seinään ja sitten "istumalla" vasten seinää ja sen jälkeen valuttamalla pyllyä alemmas. Pois pääsee joko rauhallisesti kääntämällä jalkoja kohtia lattiaa eli taittamalla lantiota, tai sitten työntämällä pyllyä ja jalkoja takaisin ylöspäin. 

Kerran kokeilin tämmöistä viritystä. Se kyllä lähinnä nauratti :D

Ylemmistä kuvista tuo eka on jotenkin surkuhupaisa. *nyyps* :D

Elävää elämää jäykillä olkapäillä

Seuraavaksi vähän kuvagalleriaa mun sillan kehityksestä. Ensimmäinen on kevät 2012, Teksasista. Hädin tuskin sain nostettua itseäni edes ylös, ja aivan hirveästi sattui ranteisiin, eikä ihme kun katsoo missä kulmassa ne on. Ja ei, en todellakaan voinut työntää jaloillani itseäni yhtään terveempään kulmaan...

Kevät 2013

Kesä 2013. 

Tuossa ylemmässä Salima Peippo Espanjassa yrittää auttaa mua saamaan terveempää kulmaa, mikä helpottaisi mun ranteita. Ei nää mun olkapäät vaan antaneet periksi. Mietittiin siinä yhdessä tuumin, että paras unohtaa koko silta kunnes saan muilla tavoin venytettyä olkapäitäni, koska vaikka silta on hyvä venytys, ei sen alttarille kannata ranteitaan uhrata.

Loppusyksy 2013

 Loppuvuodesta 2013 aloin vähän löytää sitä sillan kaarretta, ilman hirveätä rannetuskaa. Vieläkin siinä on tosi raskas olla, kun joka paikka kinnaa. Edistyksen huomaan siitä, että nyt se venyttää ihan hirveästi vatsaa! Olen siis päässyt pyöreämmäksi.

Joulukuu 2013

• Surkuttelutarina: 
• Olin vältellyt takanojasta Brass Monkeyyn menoa, koska se teki painetta mun selkään. Sitten tajusin, että jos saan tangon äkkiä tukevasti kainaloon ja jännitän coren, se paine ei ehdi tippua päälleni. Silti olen tehnyt tämän vain kaksi kertaa eläissäni. Miksi? Koska sen tangon nappaaminen kiinni käteen saattaa kestää puolikin minuuttia. Ei oo kiva siinä roikkua pää alaspäin ja yrittää yltää, vaikka miten kääntäisi vartaloa. Vieressa seisonut kaveri kuvasi sen näin: ensin nauratti, sitten alkoi säälittää ja sitten teki jo mieli sanoa, että luovuta äläkä tee enää ikinä uudestaan, tuota on niin paha katsoa... 

Tässä kuvassa olen elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran
saanut jalastani kiinni ns ballerinatyyliin. Fiilikset olkapäässä oli suorastaan
infernaaliset....

Olkapäiden jäykkyydellä on myös sivuoireena loistava kyky hankaloittaa käsilläseisontaa tai tehdä se jopa vaaralliseksi. Salima siitä sanoi mulle Espanjassa, mutta koska mulla on hyvä tasapaino pystyn ylipäänsä edes jotenkuten seisomaan käsilläni. Tykkäisin siitä kovasti, mutta jostain syystä pelkään niitä ja mulla on vaikea olla. Veikkaan syyn tähän jakautuvan olkapäiden aiheuttamaan hankalaan asentoon sekä vanhaan muistikuvaan niin heikoista käsivoimista, että pelkään päälleeni putoamista.

Espanjassa eli viime kesänä innostuin saadessani tämän aikaiseksi:

Tää oli huippu! Ja silti näkee, että olkapäät kinnaa, en ois ikinä saanu tuota suoraa kättä yhtään alemmas...

Siitä intoutuneena lähdin sitten taistoon ja sain aikaiseksi tämän:

Se vaan olisi pitänyt jättää tekemättä, koska vasen takareisi venähti ja sepä ei ole vieläkään parantunut. Puolierot on tosi kivat. Ylempi kuva on terve oikea jalka, ja alempi elämäänsä kyllästynyt vasen jalka.

Lantiota kääntämällä saa aikaiseksi vähän paremmannäköisen venyvyyden. Kiitos vaan lonkille illuusiosta.

Tän ei oikeastaan pitänyt olla näin masentava stoori kuin miltä tää nyt tuntui kun luin tän läpi. En ole luovuttanut, vaikka aika hidas ja tuskallinen prosessi tää onkin. Enkä ole masentunut :D Jokaisesta millistä on taisteltu, välillä jaksaa olla aktiivinen ja välillä tuntuu, että kaikki on turhaa. Mutta sellaistahan se elämä on :)

Tässä matkan varrella on kertynyt venyttelystäkin kaikenlaista tietotaitoa, mitä ei päältä päin huomaa, mutta kun on pitänyt etsiä monenlaisia erilaisia taistelutyökaluja, niin pään sisällä on tietoa jo ihan sievoiset määrät. Katsellaanpas jos joskus saisin kirjoitettua niitä juttuja tänne esillekin. Hyvä kiertämään ja silleen :)

Koittakaahan jaksaa venytellä :)
-Terveisin Notkea Näkkileipä :)