Kuin epäreilua on sairastaa kolme kertaa lyhyen ajan sisään? Ja miksi mä aina sairastun ollessani poissa kotoa, ja miksei ikinä oo mukana ne sairastumiseen vaadittavat tropit? Mulla on kotona kaksi pakettia Finrexejä, mutta yhtään ainoaa pussukkaa ei kassista löydy kun hädän hetki iskee. Nythän mä siis oon kotona mut meinaan sillon kun se tauti on tuloillaan ja vasta alkanut, sillon en ollu kotona.
Sen mitä oon vuosien varrella oppinut, niin ikinä ikinä ikinä en lähde pienellekään reissulle ilman nenäsumutetta. Siitä on oikeasti henki kiinni sillon kun räkätauti iskee. Jos mulla ei oo lämpöä, niin ainakin tässä on niin paljon räkää pää täynnä, että ne mun kaks aivosoluakaan ei löydä enää toisiaan sieltä seasta. Siltä tuntu tänään töissä. Ihmiset puhui ja musta tuntu ihan ku mulla ois korvatulpat korvissa. Kumma kyllä koomassa en ollut, toisin kuin eilen. Eilen ihan mietin, että onkohan sellaista työpäivää ikinä, jolloin saisi mieli kirkkaana miettiä asioita, eikä puolet energiasta mene nukahtamisen kanssa taistelemiseen.
Tänään triplataskasin kolmen Rorschach-pöytäkirjan äärellä, yhtä aikaa. Halusin kokeilla onnistuuko sellainen. Ro jakaa kentällä mielipiteitä, mutta mä oon alkanu siitä tykätä. Ohan se pirun työläs, mut jotenki niin kovin tyydyttävä samaan aikaan. Ja kyllä se mun mielestä antaa sellaista tietoa, mitä ei haastattelulla saa. Ei voida olettaa, että jokainen potilas, varsinkin jos sairaudentuntokin on puutteellinen, osaisi mitenkään kuvata sanallisesti jokaista persoonallisuutensa piirrettä. Vaan voi tokkiinsa, olipa tää nyt off-topic indeed...
Flunssassa sitä jotenkin irtaantuu realiteeteista. Korvat on lukossa eikä kuule mitään, nenä on tukossa eikä haista mitään ja silmätki vuotaa tai niitä kuumottaa niin ei piirry teräväpiirto kankaalle niin kuin tavallisesti. Sitä jää ihan omaan kuplaansa. Eikä se kovin iloinen kupla oo, ei mikään vaaleanpunainen unelma. Sairaana myös jotenkin ehkä sen menetetyn energian vuoksi tulee jotenkin niin alavireinen olo. Ihan kuin elämässä ei ois mitään toivoa jäljellä, tulevaisuutta ei ole. Tämmöset oman mielen aallonpohjat on ihan mielenkiintoisia. Sitä velloo siinä tunteessa, kunnes sen tajuaa ja sitä alkaa tutkailla itseään itsensä ulkopuolelta. Yrittää ottaa objektiivista silmää omaan elämäänsä. Mullahan menee ihan loistavasti, jos nyt ihan tarkkoja oltas. Jätte fint! Mä niinku rokkaan, ja silleen. Mut ei tää mitään ihanaa luisteluakaan oo.
Tällä hetkellä eniten painaa rahatilanne. Tartten töitä tai tästä tulee aika kuiva kesä. Kesä, jonka melkein jokaiselle viikonlopulle on jo jotain suunnitelmaa. Huikeeta! Mutta millä mä tän iloittelun maksan?
Ottaisin teille kuvan tuosta jäätävästä nenäliinavuoresta, mutta sen jälkeen menis varmaan kaikki lukijat. Blogin itsemurha. Hmm, mielenkiintoinen ajatus...
Lähenki tästä eiliseltä jääneen pihviaterian kautta katteleen naapuriin jäkistä.
Haluan huomauttaa ja merkitä tämän suureen lokikirjaan, että treeniblogeista poiketen en uikuttanut menetetyistä treenipäivistä. Kiitän. Over and out.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti