Joka päivä ei ole oma päivä

Hyvän päivän ennustemerkki on se, kun oot nukkunu vajaa kuusi tuntia ja heräät siitä huolimatta ennen kellonsoittoa johonkin ihmeelliseen olotilaan. Töissä nappasin melkein ensitöikseni kofeiinitabletin, kun tavallisesti jos sellaista tarvitsen, otan sen vasta lounaan jälkeisen kooman nujertamiseen. Tuntuu, etten saanut koko päivänä töissä mitään aikaan, ainakaan mitään mitä piti yksinään tehdä.

Noista kofeiinitableteista. En voi suositella niitä terveysarvojensa vuoksi, mutta jotain oli pakko keksiä paniikkiratkaisuksi, if all else fails-tilanteisiin, kun kooma on todellinen uhka jota ei torjuta enää oikein millään muulla metodilla. En juo kahvia enkä halua opetella siihen. Energiajuomat on kans aika heikko pitkäaikaisratkaisu ja kalliitakin ovat. 100 kofeiinitabua maksaa vajaan 4 euroa. Käyttökokemukset tämmöisen kofeiinineitsyeen vinkkelistä on ihan mielenkiintoiset. Tärrä ja semmoinen henkinen vipinä iskee päälle. Yhtäkkiä jutututtaa niin helkkaristi ja paikoillaan ei meinaa jaksaa olla. Toisaalta tehdessäni jotain tavanomaista ja tylsääkin, saattaa yhtäkkiä alkaa jännittää. Ekalla kerralla en oikein tajunnut ensin sen johtuvan tabletista ja ihan tosissani mietin mitä mulla on sinä päivänä tiedossa kun alkoi niin jännittää. Olotila ei myöskään oikein auta kirjallisten töiden tekemisessä, se kun ei oikein aivoja herättele, kroppa vaan on enää kykenemätön koomaamaan.

Töiden jälkeen menin tankotunnille. Big mistake. Siitä ei tullu ei sitten kertakaikkiaan mitään. Eilen treenasin yläkropan, niin se varmaan vaikuttaa. On usein semmoinen olo, että on ihan palautunut treeneistä, mutta sitten kun koskee tankoon ja nostaa itsensä sen kerran alkaa jo huomata, että ei hitto, missä ne voimat taas on. Aloin jo puolivälistä tuntia odotella milloin se loppuisi ja tein puolihuolimattomasti kaikkea muutaman kerran. Tehtiin myös toukkakiipeilyä, sellaista "perse edellä puuhun"-tyyppistä kipuamista tankoa ylös. En osaa sitä vielä, ja ärsytti kokeilla sitä nyt. Ahteri tuntui painavan oikeasti sata kiloa, en saanu sitä millään hilattua ylöspäin. Tuosta tunnista kostui korkeintaan sen, että tuli vaihteeksi sellainen olo, että mä en osaa mitään. Siis positiivinen asenne ennen kaikkea.

Ei ehkä ihan insane päivä sentäs, mut kognitiivisesti vajakki

Kotiin tullessa tuli sitten maha kipeeks ja huono olo. Sitä ehdin potea kuitenkin vaan hetken, söin ja pääsin naapurin ystävällisellä avustuksella vihdoin ja viimein Lidliin exculle. Tyhjensin pähkinä- ja pakastemarjahyllyt.

Illalla tää pöljäily sitten vielä jatkui. En löytäny banaaneja jääkaapista, ja tuntia myöhemmin huomasin että ne on ihan selkeesti esillä mut vaan ylähyllyllä. Mut eihän tältä 160cm mahtipontiselta varrelta voi olettaa näkyvyyttä. Viimestään siinä vaiheessa mä luovutin tän päivän osalta, kun olin viemässä puurolautasta astianpesukoneeseen ja havahduin kun astuin vessaan, sen lautasen kanssa. Päätin, että tämä päivä saa olla nyt taputeltu ja tulin sänkyyn.

Silti mulla mielestäni ei ollu huono päivä. Taisi vaan tulla elettyä koko päivä noin kahden aivosolun voimalla. Huomenna sitten ekstra lepopäivä. Se on vissiin sitä kropan kuuntelua, tai jotain.