Kiinteä mursu

Treeniprojekti aloitettu ja sitten tulee mursu-postaus. Kaatuiko se siis tähän? No ei sentäs. Mutta kaikenlaisia muutoksiahan tässä kroppa käy läpi, yhtenä niistä pari lisäkiloa. Voihan... Ilakoin siis ennenaikaisesti tuolla aiemmassa postauksessani. Mulle kyllä sanottiin, että ei tässä hätä, se on kai ihan ok eikä syytä tässä kohtaa huolestua ja sama näyttäisi olevan tapahtumassa tosi monelle muullekin valmennettavalle. Paljon uutta mun kropan reppanalle. Voipi olla, että se on vaan nestettä. Toinen syyllinen on se mun laiska kilpirauhanen, joka kuulemma voi aiheuttaa kaikenlaisia yllätyksiä kun reenaa kovaa. Onhan se vähän turhauttavaa, kun löllö lisääntyy ja olo on turpea. Ei kauheesti auta siinä aamupalassakaan motivoitumisessa. Mut kyllä mä uskon, että tämä ohi menee, joten se ei sinänsä ole mikään vakava ongelma. Olin yhteydessä koutsiin, ja mun pitäs kaiketi siirtyä VIP-puolelle, että saisin säännölliset mittaukset ja optimoidumman ruokavalion tuon kilpparin vuoksi. Voe kehveli, sehän kun maksaa... Mut toisaalta, kyllä mä kovasti siitä hyötyisin, ja myös niistä treenikouluista, joissa opetellaan aina uudet saliohjelmat kädestä pitäen. Alempana on vähän syitä sille, miks mä sitä opetusta tartteisin.

Treenit kai kulkee ihan ok. Sitä lukuunottamatta, että tekniikka on vähän huteraa ja vähän väliä tajuan jotain ohjevideota katsoessani, että perhana vieköön noinhan se pitääkin tehdä! Treeniohjelma on aika ylävartalopainotteinen, mikä on toisaalta aika kiva, kun sillä haballa mä sitten itteni sinne tankoonki hilaan :P

Kattokaa kun mä tein toissaviikolla elämäni ekaa kunnollista kertaa dippejä ja mähän jopa sain niitä! Ei ne oo kovinkaan puhtaita tai mene kovin alas, mut who cares koska mä olin ihan saletti etten saisi yhtäkään edes puoliksi tehtyä!

Se tässä on jännä, että yhtään suoraa vatsalihasliikettä ei ole, mutta mulla on pariin kertaan tullu vatsalihakset silti kipeeks. Eniten niitä taitaa aiheuttaa leukojen vetäminen. Sehän on tosi hyvä juttu se, niin sen pitää mennäkin. Siitä tulee tuo toinen puolisko otsikosta. Tämän höttösen lisääntymisen rinnalla  tunnen jotain paikkoja kropassani vähän kiinteytyneen. Vatsa varsinkin tuntuu semmoselta "kovalta löllöltä". Tai ehkä mä vaan hourin omiani :D

Nää treenit on oikeestaan kognitiivisesti eli tiedonkäsittelyllisesti vähän haastavia. Pitää muistaaa paitsi ne kaks liikettä mitä on tekemässä, myös montako toistoa kutakin ja kuinka monta sekuntia näiden väleissä on taukoa ja sitten vielä se että montako sekuntia piti kestää alastulo ja punnerrusvaihe kussakin liikkeessä. Sekosin aina laskuissa. Nuo tauot meni eniten miten sattuu, kunnes sain ostettua semmoisen iPod habarannekkeen, jonka läpi voin käyttää kosketusnäyttöä ja nyt se laskee ne sekunnit. Toisin sanoen mun habassa tikittelee semmonen pommin räjähdyslaskenta :P

Aaah, klassikko-lol :)

Foorumilta lueskelin, että tyypit on saaneet koko ajan lisäillä painoja puntteihin. Periaatteessa niin minäkin, mutta oon toisaalta tehnyt myös radikaaleja painojen pudotuksia, jotta oppisin tekemään ne tekniikat oikein. Minä reppanahan en osaa kyykätä. Suurimmaksi osaksi se johtuu mun superjäykistä akillesjänteistä, jotka on olleet sellaiset jo synnyinlahjana. En vaan pääse tarpeeksi alas ilman, että kantapäät nousee ja on vaarana pyllähtää perseelleen. Tänään sit otin ihan vaan pelkän tangon ja katselin peilistä mitä siellä tapahtuu. Kokeilin laittaa pientä koroketta kannan alle, ja sekin jo helpotti.

Toinen mokoma on mave eli maastaveto. Ehkä yksi niitä maailman yksinkertaisimpia saliliikkeitä, mutta mä olen melko vakuuttunut, että teen senkin väärin. Siinäkin otin tänään vaan vauvapainot tangon päihin ja yritin saada tuntumaa takareisiin ja mielellään niin, ettei se tuntuisi ikävältä selässä. Sain mä semmosen venytyksen tunteen sinne reisiin, mut en mä jotenkin usko että se nyt vielä sillä olisi hyvä.

Askelkyykkykävely on sitten kolmas, mistä otin painot puoleen. Huomasin, että liian isot käsipainot huojuttaa liikaa, enkä pääse laskeutumaan silleen nätisti "rullaportaina" alas, puhumattakaan ylöstulosta ja siitä kävelyvaiheesta. Ja oi oi oi kun se alkoi venyttämään lonkankoukistajaa kun pääsi kunnolla alas! Tuntui itseasiassa silleen masokistisella tavalla melkosen hyvältä :P

Tehkööt muut jollain superpainoilla, minä etenen tässä omaan tahtiini ja ihan niinkuin tankoillessakin, olkoot se sitten hidasta jos palkkiona on kuitenkin terveet, vaurioitumattomat nivelet :) Kyllä se minäki täältä vielä ponnistan!


Homma jatkuu :)

GIF: 1dl-raejuustoa@blogspot.com

On lepopäiviä, ja sitten on lepopäiviä...

Aiemmin mulla oli tapana treenata niin usein, että lepopäiviä ei joko jäänyt tai sitten nekin tuli vietettyä jossain joogassa tai vastaavassa toiminnassa liikuntakeskuksella. Nyt mulla on ollu jokunen ihan täysin vapaa päivä, jollon en ole edes joogaan mennyt. Venytelly toki kotona, mutta mitään ohjattua ei siis ole ollut. Treenaan kovempaa nyt kuin koskaan ennen, mutta myös tätä vapaa-aikaa on tälleen paikoitellen enemmän kuin aiemmin.

Maanantaina oli tämmönen täysi lepo. Tulin bussilla töistä keskustaan, aurinko paistoi mukavasti ja oli tosi keväinen ilma. Jäin vähän pyörimään keskustaan, mitä en yleensä hirveesti tee kun on aina johonkin menossa. Nyt oli semmonen hurmoksellinen fiilis. Ihan ku bileet oman pään sisällä. Vapauden hurmaa, kai. Niin paljon aikaa käytettäväksi just niinku mieli huvittaa. Kävin vähän kaupoissa, mm Kuopion Body Actionissa ja siellä oli myös paikallakin se Ari, Jutta Gustafsbergin mies. Et niinku julkkujakin näky! :D Siellä oli kyllä hirveesti kaikenlaista "mömmöä". Jäätävän kokosia protskupurkkejakin, siis aivan hervottomia.

Niin kovin viattomat ovat mun Fast ja Sunwarrior protskut näihin verrattuna.

Kotiin tulin mieli niin korkeella ku mitä se käytännössä kai voi olla, näin arkioloissa. Kotona tein kaikkea kivaa, vaikka olis kyllä korkea aika tehdä vähän koulujuttujakin. Mutta joku jännä siinä lepopäivässä, on kun iltaa myöten alkoi väsyttää ihan sikana. Olin kasista eteenpäin ihan koomakunnossa. Ehkä sitä pääsee kroppa vähän valittamaan vaivoistaan kun antaa vähän siimaa. Ansaittua lepoa, siis. Seuraavana päivänä kulki kyllä reeni oikein mainiosti.

Seuraavan lepopäivän piti olla vasta torstai, eli kaksi treenipäivää ja yksi lepopäivä, mutta keskiviikko nujersi mut sit lopulta. Menin tosi myöhään nukkumaan tiistaina oltuani naapurissa kyläilemässä ja sain sieltä kriittisen vihjeen, millä sain vihdoin nettini toimimaan. No more Mokkula! Sitä väkertäessä sinetöityi sit viimestään ne liian lyhyet yöunet. Sain ittteni väännettyä ihan salin pukkariin asti, mulla oli jo ulkovaatteet kaapissa, mut sit vaan tuli että ei tästä tuu mitään. Lähin kotiin, söin ja otin puolentoista tunnin päikkärit. No eipä sekään niin vallattoman loistavalta tuntunu, perinteinen puulla päähän lyöty olo. Mut kaippa tuo tuli tarpeeseen. Huomenna sitten jalkapäivä ja perjantaina ois tankotunnin jälkeen vihdoin se 2,5tunnin hieronta, joka on kaksi kertaa jo peruuntunut enkä ole siihen vielä päässyt.

Tämän viikon teemana valmennuksessa onkin uni. Touché!

Voihan aamupala minkä teit...

Mä en vaan millään pääse samalle aaltopituudelle tän aamupalan kanssa. Ei vaikka mitä tekisi. En keksi eikä kukaan ole onnistunut tarjoaamaan siihen toimivaa ratkaisua. Miten saat maistuvaksi 150g punasta lihaa tai munia+ leikkelettä+raejuustoa. Sitten vielä 200g kasviksia ja kurpitsansiemeniä. Ensi hätään ei kuulosta pahalta. Mutta...

Sanotaan tähän alkuun, että mulla on jo pitkään ollu kohtalaisen ällöttävän näköinen viherjuoma aamurutiineissa. Mut siinä on C-vitamiinipore mukana, joten se on ihan jees makuinen.

Kuin kauniisti se kupliikaan...

Mut sit tää MM-aamupala. Ensinhän mä väkersin ne kaikki palaset erikseen. Paistoin jauhelihat valmiiksi ja lämmitin aina mikrosta. Sitten söin ison porkkanan ja palasen kesäkurpitsaa ja ne siemenet. Pari päivää se vielä meni, sitten alko jotenki jauhelihat maistua puulta. Kävi myös semmoista pientä kivaa kun tätä ruokaa on niin hidas syödä verrattuna entiseen aamupuuroon, että tuli niin kova kiire ja jouduin juoksemaan bussiin ja syömään ne loput porkkanat siellä bussissa. Tähän touhuunhan ei kuulu aamuaerobinen, mutta tuossahan se sekin jo vähän tulee kun 800m metrin matkan hölkyttelet treenikassi ja käsilaukku rinnalla roikkuen porkkanan kuvat silmissä kiiluen. Ei hyvä.

Asioita vauhdittaakseni kokeilin seuraavaksi vihersmoothieta, johon laitoin myös nuo viherjauheet. Ei hyvää päivää, se oli ehkä ällöttävintä ikinä! Semmonen vihreä purjo, jota vaan piti niellä ja yksi niistä jauheista on mintunmakuinen ja se maku vaan tursusi sieltä läpi tehden niistä kasviksista jotenkin tosi kirpakoita. Hyi hyi hyi! Blenderikään ei ole niin laadukas, että se ei saa siitä täysin tasaista vaan smoothie jää vähän möykkyiseksi.

Vasemmalla viherpurjot, oikealla päivällä napattava marjapirtelö

Kolmas kokeilu oli sitten tuo munakasvaihtoehto. Ajattelin, että kaikki vaan pannulle ja se on siinä. Ja taas kerran, kuinka ällöttävää munakkaasta voikaan saada? Ilmainen vinkki: raejuusto ei toimi pannulla. Tämän aamupalan kyljessä oli kokonaiset porkkanat, ja sen munakkaan alassaaminen kesti niin kauan, että taas juoksin bussiin, ehdin just ja just, hikoilin ainakin tunnin sen jälkeen ja järsin porkkanaa vielä töissä aamupalaverissakin. Mulle tuli niin huono ja ällö olo tuosta, että musta oikeesti tuntu siltä, etten mä halua syödä enää ikinä yhtään mitään. Puol tuntia ennen lounasta se tunne sitten vihdoin hälveni.
Onneksi olin tehnyt kahden päivän annoksen, sain leikkiä luovuttavaa karpaasia ja säilytin sitä toista munakasta pari päivää jääkaapissa kunnes päästin sen tuskistaan biojätteisiin. Seuraavan päivän smoothieen olin pahis ja pistin marjoja ja protskujauheen. Tarvitsin vähän henkistä palautumista.

Yksi munakas suoraan Helvetistä, kiitos!

Tuossa kohtaa siitä aamupalasta tuli mulle henkilökohtanen haaste. Ristiretki. Onhan tähän löydyttävä joku ratkaisu. Se tosin vielä tiedoksi, että syön tässä muodossa tätä aamupalaa vain jonkun aikaa, kunnes siirryn toiseen vaiheeseen, jossa siihen tulee mukaan marjat ja hedelmät ja kaurahiutaleet. Tuota vallankumousta odotan kyllä kieli pitkällä.

Noniin, mitäs mä seuraavaksi kokeilin? Ainiin. Lohta. Sisäinen kermaperseeni pääsi valloilleen ja söin parina aamuna lohifileitä. Ja niitä porkkanoita :D

Mutta koska lompakko ei kestä lohta enempiänsä, oli palattava takaisin sorvin ääreen. Seuraavaksi otin sitten keitettyjä kananmunia. Munia ei kuitenkaan voi syödä kuin parina päivänä viikossa, jotta yliherkkyyksiltä, joita munat helposti aiheuttavat, vältyttäisiin. Venytin sitä aikaa kuitenkin sen verran, että sain syödä muutamat aamupekonit viime viikonloppuna. Palaneet pekonit, jos tarkkoja ollaan. Ne olisi olleet hyviä, mutta tottakai ne hiilty siihen pannulle kun hetkeksi käänsin selkäni.

pekonit, vielä vähän ennen kuin niistä tuli hiiltä

Sitten ajattelin kokeilla taas sitä jauhelihaa, tällä kertaa täysin ilman mitään mausteita, jotta se olisi jotenkin mietoa ja huomaamatonta. Se meni tänä aamuna ihan ok alas. Muttas kun vuorossa oli taas se vihannessmoothie. Ajattelin, että se mörssimunakas oli aallonpohja, mutta nyt en tiedä. Smoothie, joka muodostui ihan vain porkkanasta, kurkusta ja siemenistä ilman mitään jauheita, lensi puolivälissä pukluna lavuaariin. Se vaan jotenkin potki niin takaisin kun yritin niellä sitä. Olin ihan järkyttynyt kun se tapahtui niin äkkiä. Sitä vihermössöä roiskui pitkin lavuaarin ympäristöä. Tosi mieltä ylentävä näky noin aamutuimaan. Varsinkin kun olin tosiaan vasta puolivälissä. Otin sitten nenästä kiinni ja yhteyttä sisäiseen sissiini ja kulautin loput alas. Miten voi olla näin vaikeaa?

Ja arvatkaas mikä on paras pala? Sitä samaa hiton purjoa on jääkaapissa vielä huomenaamullekin...! Mun mielestä porkkana+aamuaerobinen työvaatteissa alkaa kuulostaa jo ihan suunnitelmalta. Ylihuomiseksi tosin mietin, että voisi seuraavaksi pilkkoa himoläjän tomaattia. Tomaatti on hyvää. Tomaattia ja pekonia.

Ristiretki jatkukoon.

TV-mättöä kohtalaiseen kulutukseen

Omaan päivärutiiniini kuuluu useimmiten edes yhden tv-sarjan jakson katselu siinä samalla kun syön. Sitä oikein odottaa, kun tulen kotiin päivän riennoista ja treeneistä ihan väsyneenä, että pääsen mussuttamaan jotain hyvää ruokaa ja rentoutumaan lempisarjojen ääressä.
Sitten iski ongelma. Niin moni hyvä sarja tuli tiensä päähän ja siirtyi tv-sarjojen taivaaseen. Mitäs sitten? Tosi mälsää kun ei ole mitään katsottavaa. Hätätapauksissa olen aina jotain keksinyt, on minulla semmoinen ns B-sarjalaisten lista, mutta niissä ehtii aina tippua juonestakin kun niin harvoin tartun niihin.

Kysyin sitten Facebookissa kavereilta suosituksia. Olin itse päättänyt tsekata Dexterin, mutta paikkoja oli vielä auki varsinkin kepeämielisille tulokkaille. Sain vastauksena 17 eri sarjaa ja otinpa sitten asiakseni kurkata ne kaikki. Kilttinä ja kuuliaisena tyttönä suoritin tämän projektin oikein tosissani. Katsoin jokaisesta ensimmäisen jakson ja arvioin sen soveltuvuutta omiin tarpeisiini ja valikoin sitten jatkoon menijät.

Dexter
No tän mä nyt arvasinki olevan hyvä. Rikossarjoja yleensä jaksaa seurata satunnaisesti, tässä on kuitenkin tämä päähenkilön mielenliikkeet myös, joten sen vuoksi elinkelpoisempi. Vertailen siinä samalla myös kaikkea sitä, mitä olen psykopaateista oppinut.

Girls
"Neljän newyorkilaisen nuoren naisen elämää ruotiva draamakomedia."
Kuulosti lähtökohtaisesti Sinkkuelämältä ja on vieläpä HBO:n tuottama. Ja tietänevät sen itsekin, kun yhdessä kohtauksessa tytöt puhuivat siitä, kuka olisi kukin Sinkkuelämän hahmoista. Mutta tämä sarja ei ole kyllä yhtään samanlainen, ei ollenkaan hohdokas. Niiiiin karu ja väritön. Päähahmot on enemmän tai vähemmän pihalla elämästään ja sekoilevat jotenkin arkisen oloisesti. Huumeiden käyttäjiä he ei ole, mutta ekassakin jaksossa oopiumia otettiin teen muodossa ja jokaisella tuntui olevan kokemusta erinäisistä aineista. Päähenkilön rahattomuuteen ja itsensä etsimiseen olisi kai pitänyt jotenkin samaistua. Jostain syystä en vain lämpene näille "life is fucked up and I don't know what to do and I'm having bad pathetic sex to cover my shit up"-tyyppisille sarjoille. Mutta koska yksi jakso on näppärän lyhyt, jatkoin katselua ja kyllä tälle hiljalleen lämpenee. Kolme jaksoa jo takana, jotenkin se kuitenkin viihdyttää.

Ja miltä se sinusta tuntuu?

In Treatment 
Miten sitä kuvaisi, miltä minusta tuntuu tätä katsoessa? Ensinnäkin se muistuttaa mieleeni psykodynaamisen psykoterapian kurssin Texasista. Toisekseen tätä katsoessa on koko ajan sellainen olo, etten seuraa sitä kuin tavan pulliainen. Oma pää yrittää koko ajan selvittää, mitä asiakkaan ja terapeutin päässä liikkuu, mitä minä sanoisin vastaavassa tilanteessa tai "o-ou, toi ois paha! Toi ois tukala paikka! Olipa hyvä kysymys! Miksi kysyit tuota, ja jätit tuon asian huomioimatta!?" Sarjan aloitusjaksossa naisasiakas tunnustaa olleensa jo vuoden rakastunut terapeuttiinsa, mutta vaikuttaa olevan noin muutoin vähän epävakaa tyyppi. Terapia loppuu vähän vastuuttomasti, mutta eihän nyt aikuista ihmistä voi estääkään lähtemästä, vaikken tietäisikään minne hän aikoo itkuisena tallustaa. No joka tapauksessa, aivoissani aktivoituu mitä luultavimmin ne samat palaset, jotka sykkii kun katson opetusvideoita, tämän kanssa on tosin oltava aktiivisena myös ne osat jotka tietää, että: "tämä on kuitenkin amatöörien(kin) tekemää terapiaviihdettä eikä mikään näin toimit oikein -opetuspätkä" Katson tätä jatkossakin, mutta erityisen rentouttavaa se ei ole.

Parks and Recreation
Tämä oli outo... Siis mitä tästä edes sanoisi, kun tuntuu että jotain pitäisi sanoa... hmmmh... 

Walking Dead
Tämä oli laadukas. Kainalopaikka pitää kyllä saada jatkoa ajatellen, selvästikin. Vessaan mennessä tuntui ikävältä kun siellä oli pimeää ja kävi ihan mielessä pitäisikö katsoa pihalle ja varmistua onko siellä varmasti oikeita ihmisiä. Arkihuolet kyllä unohtuu mutta ehkä tässä ei silti ihan rentoutumisesta voi puhua. Yllättävän hyvä joka tapauksesssa.

Breaking Bad
Aika out of the box. Keski-ikänen kemian ope on kuolemassa syöpään ja alkaa valmistaa huumeita entisen oppilaan kanssa. Alkuun ei mieskuntoakaan löydy eikä vaimoa kiinnosta, mutta melkein kuoltuaan ja pissittyään housuun ensimmäisen keikan jälkeen löytyi se miehisyyskin sitten. Mies ikään kuin heräsi henkiin tehdessään kuolemaa. Tuli ihan mieleen, että hänelle olisi sopinut huumeiden myynnin aloittaminen jo aiemmin eläissään, kerta se hänet nyt herätti lakonisesta arjesta. Jatkan tutustumista.

 
How I Met Your Mother
Tähän ei vaan millään pääse jyvälle ensimmäisten jaksojen perusteella, ei innosta. Olen lukenut foorumeilta, että joillain on kestänyt toisen tuotantokauden puoliväliinkin asti alkaa tykätä tästä sarjasta. Miten tästä on voinut ikinä tulla näin suosittu jos ihastuminen on näin nihkeää? Onko massalla oikeasti niin tylsää, että paskaakin sarjaa voi katsoa tuntitolkulla ennen kuin sen parissa alkaa viihtyä? Alanko minä nyt tehdä niin? Toisaalta kiinnostaisi nähdä tapahtuuko se. Tämmöistä lyhyttä komediasarjaa kyllä tarvitsisin.

Nashville
Tästä tulee niin kiva fiilis, muistuttaa niin Amerikasta. Kantrimusiikki, stetsonit, farkut ja kaupunkimiljöö. Kaikki tuo on jotenkin kotoisaa nyt. Päähenkilöhahmoja saisi olla enemmän, muuta pahaa en keksinyt. Ja onhan siinä Hayden Panettiere, tällä kertaa vähän viekkaammassa roolissa.

Lie to Me ja Mentalist
Olinkin jo muistamattani tuon Lie to Me:nkin ekan jakson nähnyt. Purkitan nämä samaan höpöhöpöpsykologiakategoriaan. Ehkä olen jo sen verran perillä oikeuspsykologiasta, että en viihdy näiden parissa edes vaikka teeskentelen itselleni, että entä jos tuo olisi totta mitä nuo tekee. Mutta ei. Typerää se vaan on.

Criminal Minds
Ihan hyvä. Ainoa vika, etten jaksa systemaattisesti katsoa rikossarjoja. Toisaalta se ei kai niiden tarkoituskaan ole, kun tässäkin joka jakso on itsenäinen tarina. Palailen satunnaisesti asiaan, kun joku jakso sattuu kohdalle.

Californication
Tässä on jotain viihdyttävää, mutta taas kerran niin puuduttavaa ja tylsän typerää, reikäpäistä. Miksi? No kun tässäkin ytimessä on se, että sekoillaan ja elellään ku ellun kanat. Keski-ikäisen miehen panoseikkailut ja otteettomuus elämästä ja samalla vedetään ruohoa minkä ehditään koska ollaan "niin coolisti tuuliajolla". Yksi jakso on lyhyt, ja löytyy netflixistä. Saatan tylsistyksissäni joskus katsoa, että kenen tisseillä tällä kertaa kalastellaan aivokuollutta yleisön kuolausta. On se noin ulkoisilta puitteiltaan ihan laadukas.

Mindy project
Intialaisnaislääkäri, joka jo muita näitä sarjoja myötäillen on myös etsimässä itseään. Sinkkuilu ahdistaa ja se kans näkyy. Tässä on myös sitä samaa tunteiden hukuttamista seksiin, mutta sitä ei ole toteutettu semmoisella ällön irstailevalla tavalla eikä katsojia kalastella tisseillä. Tarinankerrontatapa on jotenkin kans kiva, vaikka itse päähenkilö on myös jopa vähän rasittava. Katselen tätä varmaan vähän lisääkin, yksi jaksokin on vain puolituntinen.

Good wife
Älykkään ja kunnianhimoisen naisjuristin paluu töihin uhrattuaan ensin 12 vuotta elämästään miehensä uran pönkittämiseen ja kotiäiteilyyn. Ja sitten se mies meni ja munasi kaiken ja päätyi linnaan. Tätä ehdottanut kaveri opiskelee itsekin lakia, joten viehättävyyden ymmärtää. Eihän tämä huono ole, ja hyvin toteutettu. Ihmeellinen on myös tuo Jenkkien lakisysteemi. Mut lakisarjoja en olekaan tainnut seurata sitten Ally McBealin, jonka hurahtaneen terapeutit oli mulle humoristisella tavalla inspiraatioita asiakaskäyttäytymisen suhteen. Voishan tätä Good Wifea kurkata uudemmankin kerran. 

Arrow
Siis kuinka kuuma voi tämä moderni Robin Hood olla? No siis, katso itse! Luulin ensin, että tämä sarja olisi joku keskiaikainen seikkailu, mutta ihan arkipäiväänhän se sijoittuu. Huikenteleva miekkonen on ollut haaksirikossa saarella viisi vuotta ja siellä on sattunut kaikkea, varmaan semmosta Lost-tyyppistä kamaa, ja nyt se on sitten päässyt takaisin sivistyksen keskelle superkonna/hyviksenä korjailemaan kaikkia isänsä virheitä ja pissimään jotain talouselämän mulkeroita silmille. 

Solsidan
Ruotsalainen perhekomedia, onks tää niinku heidän salkkarit? Omakotitalo ja parisuhdelämää. Sinänsä oli se ihan kiva, mut en tiedä oliko sillä yhden jakson pohjalta vetovoimaa, joka naulitsisi mut eteensä uudestaan ja uudestaan. Myös aika hämmentävää, että ymmärsin koko jakson aikana ehkä kourallisen sanoja, vaikka ruotsistakin aikoinaan ihan E:nkin kirjoitin. Tosin se nyt ei mitään meinaa, yliopiston ruotsin kurssilta tulikin sitten neljä vuotta myöhemmin hylsy. Mut silti.



Yhteenveto
Tässä listassa ei varsinaisia huonoja ehdotuksia ollut, että kiitos vain kaikille kortensa kekoon kantaneille! Ainoa, mikä tuntui tosissaan vieraalta, oli tuo Parks & Recreation, sekä Lie to Me ja Mentalist jää kyllä myös pois. Criminal Mindsia katson satunnaisesti kun eteen osuu. Muut laitan korvan taakse ja palailen asiaan. Dexter, Nashville, Arrow ja Walking Dead tulee ainakin katsottua, Girls varmaan ihan helpon saatavuutensa ansiosta. In Treatment käynee myös, mutta se vaatii vähän virittäytymistä eikä ole mulle niin rentoa. Californication saa olla totaaliaivomättöä kun sitä kaipaan, Breaking Bad, Good Wife ja Mindy Project tulee varmaan myös kehiin kunhan pääsen eka jyvälle noista muista. Ja tuo ruottalainen vaatii kyllä ensin tottumista, saa nähä miten sille käy. Ainiin, ja  sellasta kuin Sea Patrol ehdotettiin myös, mutta ei vaan löytynyt mistään. Niin, ja se How I Met Your Mother... No kai sitä joskus voisi vielä yrittää, täyttää tätä "velvoitetta" ja antaa sille se mahdollisuus. Ja oon semisti uteliasta, tapahtusko se kiinnostus munki kohdalla vai ärsyynnynkö vaan lisää.

Näiden lisäksi ehdotettiin myös Big Bang Theorya, mutta sitä olen fanittanut jo alusta alkaen. Mulla on juttuni nörttien kanssa, ei voi mitään. Paon olen myös katsonut. Tällä hetkellä se seuraamieni sarjojen ydinporukka onkin ollut Greyn Anatomia, Game of Thrones (tauolla), Vampyyripäiväkirjat (pakollisen teinidraamakiintiön aivot narikkaan-osuus, ja tähän kuuluu myös hiljattain edesmennyt Gossip Girl) ja Salatut Elämät, joka on kyllä omasta mielestäni tosi toimivaa viihdettä. Täydelliset Naiset purki myös vuosien yhteiselomme kesällä, kuin myös Taran monta elämää, joka kertoi yliliioitellusti dissosiatiivisesta persoonallisuushäiriöstä.

Näin opetellaan syömään

About ekan viikon verran Muscle Madnessia takana. Jäin tosiaan jo lähtöviivalla muita jälkeen kun ilmoittauduin mukaan viikkoa myöhemmin, joten tämä mennyt viikko oli mulle se viikko kun kasaan itseäni ja ajan sisään uusia tapoja. Hiljaa hyvä tulee, sanotaan näin. Ja sattumoisin ihan hirveän kiireinen viikko, energiat uusien asioiden miettimiseen oli aika vähissä.

Tohon kuvaan liittyen. Siinä on tehdas käynnissä. Olen huomannut, kun aiemmin valitin edellisen kämpän pientä keittiötä, niin nyt kun on enemmän tilaa se lähinnä on tarkoittanut suurempaa potentiaalia luoda entistä suurempi sotku. Ja ah, nuo Weetos-murot... Oli pakko pari viikkoa sitten ostaa kun alkoi niin himottaa menneitä aamupaloja miettiessäni. Se oli sillon osa sitä mun tuuliajolla oloani.

Mutta, takaisin aiheeseen. Ruokavaliot lähti ehkä kerralla noin 50% oikein. Ehkä. Johtuen siitä, että arkena olen yleensä kokannut työpäivän ja treenien jälkeen itselleni toisen ruuan vielä illalla ja sitten syönyt jonkun iltapalankin. On sitä joskus niin reipas, että itsekin ihmettelen. Nyt sitten pois jäi mittavat jälkkärit ja napostelut. Mulle on myös tullut työpaikkaruokailun ja kotona ruokailun väliin usein kuudenkin tunnin rako, usein enemmänkin, ja välissä ehkä vetäissyt proteiinipatukan tms. Tällä viikolla en vielä keksinyt, mitä toisin mukanani töihin, jotta saisin työpäivän lopussa nykäistyä jotain. Smoothie se tulee mitä luultavimminkin olemaan.

Paistelin alkuviikosta heti ensitöikseni läjän jauhelihaa tulemaan, jotta siitä riittää moneksi päiväksi. Aamiainen tulee astumaan jälleen kerran yhden evoluutioaskelman, puuro jää toistaiseksi pois. MM perustuu hormooniajattelulle, ja sen mukaan aamulla olisi hyvä saada tukeva ruoka. Tuota kauhistelin jo etukäteen, mutta kun kuulin sen voivan olla joku kiva smoothiekin niin ajattelin, että ehkäpä tuo menisi. Mutta omalla kohdallani tämä lähtikin liikkeelle rasvanpolttoruokavaliolla, johon ei aamuisin sisälly marjoja. Ainoastaan punaista lihaa tai munakas leikkeileillä, jööti kasviksia ja siemeniä. Voi hitto. Ja mikä parasta, mulla ei ole minkäänlaisia ideoita itselläni eikä ollut energiaa keksiä mitään, miten tuosta saisi maistuvaa, joten vedin monta päivää ne palaset ihan erikseen. Onneksi ei tartte vierestä seurata kenenkään toisen aamupalan syöntiä, annoskateus olisi varmaan ollut tuhoisaa.

mmmmm..... loppusuora jo häämöttää!

Kaikista parasta on se, että tuon syömisessä kestää ihan hiton kauan. Yksi aamu tuli niin kiire, että heitin porkkanen kääreisiin ja jouduin juoksemaan bussiin ja nakersin sen porkkanen loppuun sitten siellä.

Arkiruokana toimi tuttu ja turvallinen kana ja kasvikset pannulla kera erilaisten mausteiden. Viikon lopulla tosin tähänki tuli semmonen tunne, että nyt kyllästyttää. Jotenka ostinpa tänään huomista varten sitten kaupasta naudan mureita lehtipihvejä. Nammmmss. Oli tarkoitus kokata himolasti ruokaa valmiiksi viikkoa varten, mutta en mä nyt halua seisottaa hyviä pihvejä jääkaapissa.

Naukkailin alkuviikolla illalla maitorahkaa, mutta sitten kun ne multa kaapista loppuu en niihin ehkä enää palaa muuta kuin satunnaisesti, kun sitä laktoositonta mulle suositeltiin. Illan viimeiseen ateriaan lisätään mm psylliumia, ja sehän tekee kaikesta tosi kiinteetä. Eipä ole aiemmin ollu maitorahkatkaan niin jänkkisiä. Hyvä, että alas sain.

Ööö, maitorahka, is that you...?

Viikonloppuna löysin myös kapasiteettia siirtyä smoothiemaailmaan. Ja viikonlopun kunniaksi se ei tällä kertaa sisältänyt yhtään hiton kasvista, ei porkkanan porkkanaa tai kurkkua, nou nou. Ja hyvää oli! Mutta annanpa ilmaisen vinkin. Ei kannata tehdä psylliumia sisältävää smoothieta isossa shakerissa. Se ei nimittäin tule sieltä itsestään ulos.

Gluteenittomuus aiheutti vähän päänvaivaa kaupassa, laktoosia taas on helpompi vältellä. Mulla ei oo mitään hajua miten se gluteenijuttu toimii, kun osa viljoista on silti ok. Kauheen hankalaa tälleen yhtäkkiä...

Se nukkuminen... Eheh... Yritin kyllä kovasti. Nytkin olisin jo nukkumassa, mutta kun fiksuna tyttönä laitoin astianpesukoneen päälle liian myöhään ja tuossa se vielä mölyää. Pääsin viikonloppuna myös vilahtamaan Savon yöelämässä, wuhuu! Reippauspalkinto menee sitten tähän osoitteeseen, koska 23.20 tuli kaverilta infoviestiä, jonka jälkeen ponnistin irti tukevoituvasta koomatilastani ja olin jo puoleenyöhön mennessä vaihtanut lökärit bilekuosiin ja seisoin baarin edessä. Kun tähän lihastouhuunhan ei nyt alkoholi kuuluisi, niin kompromissina otin vain yhden kossupatterin, että jaksan.  Virnistelkööt koutsi päässäni ihan rauhassa, mutta nuorella naisella on välillä muitakin tarpeita kuin ravitsemukselliset tarpeet, ja pakko päästä sosiaalisoitumaan vaikka olisi mitenkä lihaskasvun kiilto silmissä! Ja hyvillä viboilla meni pilkkuun asti. Savolaiset on kyllä veikeitä, ne miehet varsinkin.

Mietin hetken, laitanko edes tätä moista kuvaa. Joskus minäkin teinipeileilen,
varsinkin kun on aikaa vessaan odotellessa. Tässä nyt ei onneksi muotiblogia pidetä, mutta
kai tää päivän asusta kävisi. Kyseessä siis puolessa tunnissa kyhätty bilelook. Damn! Ois pitäny
ottaa se before-kuvaki löksyillä ilman meikkiä! :D

Massu on tässä pikkuhiljaa myös totutellut uuteen ruokailuun ja välissä se on ollut vähän sekaisin. Viikonlopun aikana se siitä alkoi sitten vähän helpottaa. Joko se tottuu... Tai sitten se oli se kossupatteri, mikä auttoi! :D

Mutta! Vaikka tämänkin viikon jälkeen ruokavaliot ei tule olemaan vielä 100% kohdallaan, on höttöpainoa lähtenyt jo kilo. Seuraavia ongelmia on työpaikkaruokailujen saaminen ruokavalion mukaiseksi, smoothien saaminen töihin mukaan, muistaa ottaa kaikki lisäravinteet ja keksiä joku toimiva aamupala. Mun seuraava viritys näyttääkin sitten tältä:

Mikä se on? No se on kuulkaa kahen päivän kokonen munakas. Maltan
tuskin odottaa...

Ei kait käy kateeks, eihän? Ja aion myös kokeilla proteiinipannarin tekoa iltapalaksi. Tein niitä jo Jenkeissä ollessani, mutta tällä kertaa ne ei sisällä paitsi ei jauhoja niin ei myöskään niitä kananmunia. Saapas nähä mitä siitäkin virityksestä tulee.

Totuus tiskiin

Tiistaina oli siis tapaaminen MM-valmentajan kanssa. Siellä se nipisteli mua semmosella rautavärkillä joka puolelta. Sitten ilmesty semmonen hieno pieni taulukko, jossa on kaikenlaista vieraskielistä tekstiä. Sitä ne sanoo BioSignatureksi, sitä testiä.

Sen mukaan mulla on naishormoonien kanssa vähän probleemaa. Liikaa estrogeenia, joka tulee ulkopuolelta. Saanko mä tulkita tämän niin, että mä olen liian nainen? Ai en? Sitä ulkoapäin tulevaa xenoestrogeenia tulee kosmetiikasta ja mm muoviastioista imeytymällä ruokaan. Olinhan mä tuosta jo kuullu ja olin tähän asti ajatellu, että ihan ufotouhuja alkaa vältellä muovipulloja ja rasioita vaihtamalla ne teräkseen tms. Xeno:sta tulee mieleen skientologien ufojumala Xenu. Tässä on selvää yhtäläisyyttä! Mutta no jos tuommoisilla asioilla sitä läkeä sitten kertyy mm jenkkakahvoihin niin...

Valmentaja, sanotaan nyt että koutsi, ei tuosta muoviastiasta kyllä edes sanonut, ihan itse sen jostain luin. Se kyllä sanoi, että mun laiskalle kilpparille ois hyvä vaihtaa gluteenittomaan ja mielellään myös laktoosittomaan ruokaan. Siis että mustaki tulis "ruokavammanen". Gluteeniton kyllä vielä meniski, ku en leipääkään hirveesti syö. Kauraahan sitä vielä saisi syödä. Sattui nimittäin just parahiksi työtarkastuksessa olemaan noi kilpirauhasarvot. Niille, jotka TSH-arvoista tietää, niin mä olen aina heilunu 2-4.5 välillä ja nyt oli tuo 4.5 joka on myös lääkityksen alaraja. Veitsen terällä siis aina välillä mennään. Seleeni, kookosrasva ja spirulina sai myös siunaksen kilpparia tukeviksi aineiksi.

Niin kuin arvasinkin, niin pohkeet oli yksi niistä alueista, jotka oirehtii. Tässä tulikin sitten se voi kettu vieköön -hetki, kun niiden turpoaminen johtuu kuulemma mm liian vähäisestä unesta. Siis minäkö menisin liian myöhään nukkumaan? Pyh! Koskaan oo moista....

Koska mulla ei tietenkään ole kuvaa valmennuksesta, niin tässä sitten kuvaa vaanivasta mentaalivalmentajastani,  eli arvoisa P.Ottu. 

Sitte oli jotain juttua ylipäänsä, että detox-prosessit ei toimi täysin ja liittyen mm noihin estrogeeneihin. Eli että maksa ei saa suodatettua kaikkea sitä pois. Täytyy myöntää, että ihan kaikkea en muista tuosta tapaamisesta, tuli niin paljon juttua ja töissä oli just ollu kauheen inspriroivaa settiä, niin kävin ihan kierroksilla. Jotenki tää koko touhu hieman henkilöityi nyt tuohon koutsin naamaan. En näe sitä uudestaan, paitsi että voisi harkita uutta mittausta sitten kun jotain on tapahtunut. Mutta kun se virnuili ja naureskeli mun hömpötyksille, niin tuli ihan tunne, että oonko mä ihan käpy ja oon tässä säädelly elämääni ihan höpösti ja en varmaan osaa ite yhtään mitään. Kauheen mukava ja lepposa, ja nyt se tulee aina mieleen ku mä tiedän tekeväni jotain pöljää esim ruokavalion suhteen. "Mitäs koutsi ois mieltä, virnuilisko se jos tietäs että mä teen näin? Varmaankin. No teenkö mä sen silti? Hmmm...." Toi on se ajatuksenjuoksu jotenkuten kun tunnistan liikkuvani vähän harmaalla alueella valintojeni suhteen.

Mulle tuskin tulee tuottamaan tässä niitä suurimpia vaikeuksia treeneissä käymiset, kun periaatteessa 5 kertaa salilla viikossa on vähemmän kuin mitä olen tähän asti tehnyt ylipäänsä liikuntaa. Koutsi mietti, että mun tankotanssiminen saattaa jopa hidastaa mun lihaskasvua, kun se rasittaa mua ekstraa ja semmoisia paikkoja, joiden ois pitäny sinä päivänä saada levätä. Mut enhän mä sitä voi kokonaan jättää poiskaan, miten mä edes pärjäisin ilman tankoa? Mutta ne suurimmat vaikeudet tulee tuosta ruuasta. Jos ruoka ei ole hyvää, multa katoaa mielenkiinto eikä se mene enää alas. Oman haasteensa asettaa myös niiden rytmittäminen. Yritän välttää eväsrasia-elämää sen minkä voin. En tässä kohtaa vielä hahmota miten käytännössä kaiken toteuttaisikaan, mutta ehkä se siitä harjoituksen myötä. Toivon mukaan.

Kuntotestiä ja the Motherf@%&?ing butterfly!

Ensinnäkin, hieronta peruuntui hierojan sairastumisen vuoksi! Daaaaamn! Perjantaina uusi yritys.

Vaihdoin sitten päivän suunnitelman kuntotestin tekemiseen. Aika pikaiseksi se jäi kun salilla just ne laitteet oli käytössä, joita oisin tarttenu. Ja ideana se, että lataan painoja niin paljon, että jaksan tehdä tyyliin yhden liikkeen. Mutta mitäs sitten, mietin hiljaa mielessäni, kun painoa on niin paljon ettei jaksakaan nostaa esim penkkipunnerruksessa sitä painokasaa enää ylös? Käy Salkkari-Joonatanit ja jäädään siihen kiljumaan apua. Eihän tämä koko testi tainnut mennä kovinkaan puhtaasti, mutta jotain alkujuttuja sain nyt kirjattua ylös.

Leukoja meni puhtaasti kunnioitettavat yksi kappaletta :D Joskus ei mennyt yhtään!! Saisin niitä puolivälin leukoja ja eksentrisiä (eli ylös hypätään ja alas tullaan hitaasti) kyllä sitten enemmän, mutta unohdin sen vaiheen vähän niinku dokumentoida. Oli tarkoitus ottaa nauhalle joka liike, mutta ei nyt täpötäydessä salissa viitsi. Tai kehtaa. Kumpi se nyt taas on, kun tämä maakuntamatkailu on sekoittanut mun murrepään.

Tässä on videopätkä viime viikolta, kun tein yhden (epäpuhtaan)leuan ollessani ihan sairaan väsynyt. Jotenkin tuo jalkojen vipeltäminen (jota ei tänään tapahtunut) on tietyllä tapaa kovin suloista :D Vipeti vipeti!

Osa testin jutuista jäi siis tekemättä, mutta lisäilen niitä sitten ensi kerralla salilla. Tämän mä kuitenkin sain:
Leuanveto vastaotteella 1kpl
Etunojapunnerruksia 14kpl
Takakyykky tangolla (smithissä) 50kg
Dippi(kädet penkillä ja jalat korokkeella, salilla ei ole dippitelinettä) 16kpl

En oo tuota Smithiä aiemmin oikeestaan tehnyt edes, että paremmalla tekniikallakin jo pelkästään saisin varmaan paremmat tulokset. Mulle haastavaa on myös nuo nimet, enhän mä ensin edes tajunnu että etunojapunnerrus on siis ihan peruspunnerrus. Hah :D

Tässä sitten mun nihkeet 14kpl punnerruksia, ja näyttäisi siltä, että perse se vaan painaa ainakin tonnin ja sitä on näköjään raskasta kammeta lattiasta irti :D

Kauheita räpellysvideoita, mut onneksi tästä voidaan parantaa :D

Tankoilun puolella potkii aika kivasti kans. Mulla on yks liike, nimeltä perhonen, joka on pitäny mua pilkkanaan jo vuoden ajan. Sain sen tehtyä ekan kerran jo vuosi sitten, mutta jostain syystä se jäi niin pelottavan tuntuiseksi, että onnistuin ainakin puoli vuotta elelemään ilman, että sitä tarvitsi tehdä uudestaan. Ja nyt vasta tänä keväänä sitä on tullut opetuksen puolesta kunnolla vastaan. Kyllä tuntui jurpolta olla kolmostason tunnilla osaamatta perhosta. No nyt sekin este on sitten ylitetty, kun tarpeeksi monta kertaa täristen sitä ties kuinka monella tunnilla opettelin. Ja pistivät sen pirulaisen vielä siihen yleisön edessä esitettävään koreografiaankin, joka yhdessä paikallisessa baarissa vedetään. Omasta osallistumisestani en ole vieläkään luvannut mitään, katsotaan.

Perhonen kesällä 2012. Kuvaaja Paulus Konttinen.

Mutta tässä on nyt yksi todistuskappale, että tavan perhospörriäinen on mennyt eteenpäin. Joku päivä sitten jatkettuna, että vain kantapää on tangossa (ja nilkka suorana, murh!). Mutta tätäkin vielä on hiottava, kaunistettava ja vahvistettava. Tuossa ylemmässäkin perhoskuvassa on paljon hyvää, mutta alempi on sata kertaa vakaampi, lantio on paremmin asennossa ja jalkakin alempana. Kun nämä asiat ovat kunnossa alan taas kasvattaa keskivartalon etäisyyttä tankoon ja pikkuhiljaa siitä tulee se jatkettu perhonen. Kaikki aikanaan :)

Tänään olin vielä tuon kuntotestin jälkeen kakkostason tunnilla ja sali oli niin täynnä, että jaoin opettajan kanssa tankoa. Ollaan tän open kanssa hääritty myös kimpassa kuntosalilla ja nyt tankotunnilla siinä liikkeistä jutustellessa se välillä hiljensi koko salin ja pyysi että jaan vinkkini koko porukalle. Ihan hauska oli olla "opena". Jaoin hedelmäni mm vesimiehestä ja supermiehestä tanko-V:n kautta. JA! Kaiken kukkuraksi olin ihan semiedustavakin esimerkki, enkä vain täynnä puhetta! Ol kivvaa :) Nyt on kyllä ihan löllö olo...

Huomenna treffaamaan MM-valmentajaa :) Sen ainokaisen kerran :D

Sould mah soulz to teh devilzh

Ihmissuhteiden tullessa ja mennessä elämässäni on ollut ainakin yksi erittäin kestävä suhde. Hänen nimensä on Kela. Kela tuli elämääni lapsilisien muodossa jo kun olin vauva. Kela antoi pikkiriikkistä tukea kun olin lukiossa ja takasi elämäni koko yliopiston ajan. Mä luulin, että meillä meni hyvin, vaikka tiesinkin lopun olevan lähellä. Luulin säästelleeni Kelan rakkautta vielä kesän varalle, mikäli sitä tarvitsen. Mutta Kela oli toista mieltä. Sain viime viikolla siltä erokirjeen. Sen mielestä tämä on loppu nyt. Yhteinen ainakin 25 vuoden, ehkä sen 26 vuodenkin taipaleemme olisi hänen mielestään nyt kuljettu. Tosta noin vaan. Ennen tuota kirjettä Kela oli kysellyt muuttamisistani. Se oli havainnut, etten asu enää edellisessä asunnossani, mutta Kela ei ollut tyytyväinen siihen tietoon, mikä sillä minusta oli. Uhkasi erolla. Ja nyt se sen toteutti, sanoen kuitenkin, että se olisi siksi kun nyt on sen aika, hän ei halua olla enää tekemisissä, hän on antanut minulle itsestään jo tarpeeksi. Viikko siitä tuli sitten toinen kirje. Kela on sen verran pelkuri, että hän ei halua hoitaa näitä asioita muutoin kuin etanapostilla, joka on sopivan etäinen. Tässä kirjeessä se paljasti todellisen bitch-luonteensa. Se vaati multa omiansa takaisin. Mä arvasin, että se on suuttunut ja kokee tulleensa hylätyksi, koska muutin kertomatta sille mitään. Vaaraa aavistaessani olin jo aiemmin lähettänyt sille selvityksen uudesta asumisestani, mutta se halusi silti olla näin v-mäinen ja uhkaili sakoilla. Seuraavana päivänä, kuin kuka tahansa hullu ämmä, se oli kuitenkin saanut aikaa miettiä ja päättänyt, että ei halua olla kanssani tekemisissä edes sakkojen osalta. Saisin pitää roponi, koska kerroin sille nyt rehellisesti miksi hylkäsin hänet. Pelottaa silti, että myöhemmin se vielä muuttaa mielensä, kun se laskeskelee yhteen tienestejäni.

Asiaan kuulumatonta, mutta kyllä hätä keinot keksii: Sisustuskangas päältä pois ja rahin patjaominaisuus muuttui tilapäissohvaksi. Kyllä se on tuo tanko vaan monikäyttöinen kaveri! Ja putkirulla, se on nyt se rahi :P

Olen näinä aikoina muutoinkin miettinyt elämääni ja sitä, mitä siltä haluan. Tässä on kaikenlaista suurta nautintoa käynnissä, mutta on myös suuriakin puutteita. Yksi ajatukseni on, että jossain mieleni perukoilla hellin ajatusta itsestäni vahvana, ehkä jopa lihaksikkaana. Olen miettinyt, miltä se mahtaisi tuntua kun ei olekaan pehmeä, vaan jäntevän kova. Kelan jätettyä minut aloin flirttailla toisen kanssa. Mietin, olenko valmis sitoutumaan. Seurustelukandidaatti vaikuttaa lupaavalta. Hän on terve ja hyvässä lihassa. Vaikuttaa inhimilliseltä, mutta vaativalta ja on halukas opettamaan minulle elämäntapansa. Mutta olenko valmis? Jaksanko? Onko minusta siihen? Tekeekö se elämän liian vaikeaksi? Pohdiskelin asiaa. Ja kuten kuka tahansa ihastunut hempukka, surffailin nettiä. Stalkkasin sitä Facebookissa, luin läpi sen kotisivut netissä, googlasin sitä nimellä, löysin useita sen eksien käyttäjäkokemuksia. Kaiken puolin se vaikutti hyvältä tyypiltä ja meidän ajatusmaailmoissa on paljon yhteistä. Sitten jo vaihdeltiin sähköposteja. Alkoi kuumottaa. Tiesin, mitä piti tehdä, mutta en uskaltanut suostua.

Sitten, kun olin oikein väsyneenä ja jonkin verran päivän kettuunnuttamana laittamassa ruokaa, käännyin äkisti kannoillani, suuntasin koneelle ja naputin sinne tarvittavat tiedot. Ja näin. Minä möin sieluni seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Poikaystäväni nimi on MM. Muscle Madness.

Olen asiallani hieman myöhässä, muut ovat olleet apajilla jo viikon. Mutta otan ne kyllä kiinni. Huomenna aloitan uuden elämäni siistimisen. Työpaikalla on sopivasti terveystarkastus. Töiden jälkeen käyn 2.5 tunnin hieronnassa. Auts! Sitten käyn kaupassa ostamassa tonneittain ruokaa, mitä luultavimminkin. Puolen vuoden ajan tulen syömään 5-6 ateriaa päivässä, jotka ei ole mitään pieniä aterioita. Salilla käyn kuukaudesta riippuen 4-7 kertaa viikossa. Vähintään kahdesti viikossa kehonhuoltoa. Ja koska tämän ohella en voi unohtaa suurta rakkauttani tankoa, pyrin jaksamaan viikossa myös 2-3 tuntia tankoilua. Tämän viikonlopun, samalla kun olen käsitellyt omia tavoitteideni ja pelkojeni ristitulta, olen bulkannut pois kaikenlaisia herkkuja, mitä tänne on kertynyt. Ja onhan niitä.

Äitin lähettämä paketti sisälsi elämälle olennaista ravintoa: läjän karkkeja.
Toim.huom. suklaalevyn vien työpaikalle :) Ja pienempi suklaapatukka oli tarkoitettu
Awalle. Oikeesti se lipoo joskus suklaata ihmisten huulilta :)

Eniten siinä paketissa kiinnosti kuitenkin se pussi. Varsinkin kun sen sisälle heitti hiiren.

En varmaan vielä hahmota tätä tilannetta kokonaisuudessaan. Täytyy saada henkinen kantti kohdilleen, jotta alkaa oikeasti tulla se tunne, että on sitoutunut. Mielenkiinnolla odotan. Nyt lähtee liha liikkeelle!
Kerron sitten joskus lisää, että mihin ihme hässäkkään tässä on taas lähdetty.

Minä ja tanko

Välttelen sanomasta olevani tankotanssija, koska siinä on sellainen kaiku, että osaisi jotain "niinku silleen oikeesti". Suomalaisen nöyrästi pidättäydyn moisesta väittämästä kaukana, tässä vasta räpelletään ahkerasti :D
Yksi harrastuksen kehittymisen kannalta tärkeä juttu on valo- ja videokuvaaminen, jota en paljoa ehdi tehdä, kun tulee treenattua niin paljon kodin ulkopuolella, ettei energiaa vain riitä. Tässä nyt muutama kuva viime viikonlopulta. Valokuvat ja videot on ainoa keino itsekin nähdä ja hahmottaa, mitä on tekemässä ja seurata omaa kehitystään.

Räpeltäminen onkin ehkä kuvaavampi sana, kuin tanssiminen, jota en oikein hallitse. Vaikea tehdä eri muuvsit tangolla tarpeeksi nopeasti ja liikkua koko keholla, eikä vain osalla siitä. Rytmitajukin olisi ihan kiva, tosin olen kuullut monen tanssijankin sanovan, ettei käytä esimerkiksi päässä laskemista vaan kuuntelee musiikkia. Jostain syystä en tunneillakaan juuri korviani lotkauta kun muut kyselee, millä numerolla tehdään mitäkin. Ehkä kannattaisi, mutta minä en oikein halua täyttää mieltäni johonkin yhdestä kahdeksaan laskemiseen jos sen sijaan voi fiilistellä. Tosin en minä kyllä fiilistele edes, aika tyhjää siellä tuntuu olevan, tuolla pääkopassa. Tai korkeintaan päässä kaikuu jotain tyyliin hups, oho, äh, voi ei ja muuta vastaavaa ja tulen liikkeissä aina muita jäljessä.

Niin tosiaan, miksi minä tankoilen? Koska rakastan haasteita ja tässä sitä riittää. Mikään minussa ei tukenut tämän harrastamisen aloittamista, muu kuin kiinnostus eli oman mielen johdatus. Jostain tiesin, että tuo olisi oma juttu, jos vain kokeilisin. Ensin esteenä oli hinta ja salin sijainti. Sitten kun niistä selvisin, piti ikään kuin tajuta mennä. Sen henkisen kynnyksen yli piti vain päästä, eli hyväksyä oma aloittelevan norsun kömpelyys verrattuna siihen sulavuuteen, mikä on tavoitteena. Onneksi sitä ei tiedä edes, miten kauan kestää oppia hyväksi. Kärsivällisyyttä on tarvittu. Osan liikkeistä tajuaa heti, osan kanssa olen nytkähtänyt vain vähän eteenpäin verrattuna vaikka vuoden takaiseen. Ne, joilla on taustalla mitä tahansa tanssia tai voimailulajeja kehittyvät usein tosi nopeasti, sitäkin kadehtimisen tunnetta on pitänyt oppia sietämään. Mikä tahansa laji, missä on jollain tapaa kehitetty lihaksia tai liikkuvuutta auttaa, oli se sitten tanssi, luistelu tai ratsastus. Joka tapauksessa tankoilu tarjoaa todella paljon onnistumisen elämyksiä, en olisi ikinä kuvitellut voivani kyetä niihin asioihin, mihin olen sitten pystynyt. Ja opittavien asioiden määrä on loputon! Siihen nähden minua ei haittaa se, että opin hitaasti. Tämä matka on ollut kuitenkin niin antoisa, että hitaus saa todella arvostamaan omia saavutuksiani sekä nauttimaan jokaisesta askeleesta. Olisinko näin pilvessä, jos kaikki tulisi kuin itsestään?

Jyväskylässä tankoilin kahdella eri studiolla ja Kuopiossa siellä ainoassa paikassa, missä sitä opetetaan. Koin vähän muutosvastarintaa Kuopion paikassa aloituksessa, mutta olen nyt siihen kasvanut ja tottunut. Etenemistahti on täällä hurjempi, mikä on toisaalta välillä vähän hirvittävää kun siinä ei sitten ehdi niin rauhassa kehittyä ja funtsia ja tehdä superhitaan turvallisesti, toisaalta tulen joka tunnilla pusketuksi kokeilemaan rajojani ja kehittyminen saattaa hyvässä lykyssä olla nopeaakin. Täällä käy jatkotunneilla pienehkö porukka ja kuten jokaikinen ikinä tapaamani tankoilija, nämäkin on mukavia. Tankotunneilla ei ole koskaan ollut missään sellainen olo, että nainen olisi naiselle susi. Toista oikeasti kannustetaan ja autetaan ja suorituksille hurrataan. Suomen paras kohtaamispaikka harrastajille on tankotanssifoorumi Spin Around the Pole, jonne ihmiset laittaa omiakin kehityskuviaan ja toiset käyttäjät kannustaa ja antaa vinkkejä.

Tankoilijana olen sellainen pohdiskelevan hidas. Katson rauhassa ja pitkään kun ohjaaja näyttää, kuuntelen ja imen jokaisen ohjeen ja tässä kohtaa useimmat muut on jo ehtineet ensimmäisen kokeilunsa tehdä. Ehkä jo toisenkin, kun minä vielä käyn mielessäni läpi sitä, mitä pitikään tehdä. Ehdin kokeilla jokaista juttua ehkä 3-4 kertaa, pyörähdyksiä tietysti enemmän. Jokaisen kokeilun jälkeen seison paikallani silleen "hmmmmmm". Haluaisin kuvitella, ettei se pohdiskelu mene hukkaan, vaan toivoisin oppivani siten ne liikkeet vähän syvemmin sen sijaan, että hosuisin ympäriinsä ja toivoisin niiden vain onnistuvan. Ehtii ajatella mikä missäkin mättää ja mikä se on se minkäkin jutun pihvi ja idea. Mulle myös kaikki on yleensä aika haastavaa ja kohtalaisen hyödyttömän liikuntataustani vuoksi koko paketti on pitänyt rakentaa ihan tyhjän päälle. Mitään ei ole tullut ilmaiseksi, joten sen mitä osaan, tiedän kyllä melko tarkasti sitten miten se toteutetaan. Sen vuoksi osaan opettaa ja selittää liikkeiden yksityiskohdat myös muille, mutta en osaa olla edustava esimerkki ja tehdä niitä puhtaasti. Jännä yhdistelmä. Hahmotan hyvin mitä pitää tehdä ja oma pää osaa hajottaa liikkeet palasiksi, mutta kroppa ei sitten tajua mistään mitään. Katselen myös paljon videoita Youtubesta ja selailen tietoa netistä ja alan olla aika kattava tietopaketti ja liikesanakirja. Sepä ei silti näy omassa tekemisessä, mutta aika luonteva nörttipuoleni yhdistyminen tähänkin asiaan.

Minulle tankotanssi on ollut suorastaan pelastus. Ainoa laji, joka on jaksanut kiinnostaa näin kauan enkä näe sille loppua. Sen myötä kaikkeen muuhunkin urheiluun tuli joku pointti, joku syy tehdä sitä, haluta sitä tosissaan. Kuten jo aiemmin sanoin, kävin jo ennen tankoilua jumpissa ja salilla, mutta tankoilu on avannut koko liikunnan nautinnon ihan eri tavalla ja tutustuttanut muihinkin tanssilajeihin. Voin luvata, etten takuulla olisi ilman tankoilun inspiraatiota pistänyt ikinä jalkaani latinotanssisalin kynnyksen yli. Uskoisin myös kehittyneeni edes hitusen naisellisemmaksi, vähemmän sellainen poikatyttö mitä joskus olin. Ja se on kyllä kivaa, voimauttavaakin, tuntuu kuin kehittyisi ihmisenä tässä samalla ja enemmän siihen suuntaan, minne haluankin ihmisenä mennä. Pois ahtaasta laatikosta. Olen myös alkanut venytellä, mitä en aiemmin ole tehnyt koskaan. Vähäpukeisuus oli aluksi omituista, mutta sekin on lopulta vain tuonut avoimuutta elämään ja opettanut elämään itseni kanssa. Kun sitä on niin sanotusti kaikki törky kaiken kansan nähtävillä eli ne joka naisen ongelmakohdat loistaa paljaana, sen kanssa on vain henkisesti opittava elämään. Ja se juuri vapauttaa, henkisesti. En silti sano, että se helppoa olisi. Vieläkin harmittaa, jos huomaa näyttävänsä tangolla joltain krapulaiselta orangilta. Sitten taas seuraava kuva voi olla jo kivempi. Tangon kanssa voi näyttää paremmalta kuin koskaan, toisaalta se osaa myös puristaa ja rutistaa semmoisista paikoista, että on helppoa näyttää myös karmivammalta kuin ikinä aiemmin. Siitä kyllä niinä opettelun karuina hetkinä on se naisellisuuskin totaalisen kaukana. Se osuus tulee sitten ankaran harjoittelun myötä ja yksityiskohtia hiomalla.

Jyväskylän salilta joulukuussa 2012

Suosittelen lajia kuitenkin kaikille, kannattaa kokeilla :) Ja moni onkin kokeillut, onhan tästä vuosien varrella tullut vähän semmoinen muoti-ilmiö.

Mun vaihtoblogin tästä kohtaa voi lukaista vähän lisää mun tankoilutaustaa ja siitä, millaista oli tankoilu Texasissa ja New Yorkissa. The Stripper, eli tankotanssia Texas-style ja sitten vielä muuta tankoilua kotioloissa Texasin asuntolassa
Kävin myös paikallisessa strippiklubissa Excursio Herrasmiesklubille
Nykin teksti, jossa vähäsen tankoilua: New York

Tankoilu on myös vapauttanut sisäisen apinani muissa kuin tankoympäristöissä.