Sould mah soulz to teh devilzh

Ihmissuhteiden tullessa ja mennessä elämässäni on ollut ainakin yksi erittäin kestävä suhde. Hänen nimensä on Kela. Kela tuli elämääni lapsilisien muodossa jo kun olin vauva. Kela antoi pikkiriikkistä tukea kun olin lukiossa ja takasi elämäni koko yliopiston ajan. Mä luulin, että meillä meni hyvin, vaikka tiesinkin lopun olevan lähellä. Luulin säästelleeni Kelan rakkautta vielä kesän varalle, mikäli sitä tarvitsen. Mutta Kela oli toista mieltä. Sain viime viikolla siltä erokirjeen. Sen mielestä tämä on loppu nyt. Yhteinen ainakin 25 vuoden, ehkä sen 26 vuodenkin taipaleemme olisi hänen mielestään nyt kuljettu. Tosta noin vaan. Ennen tuota kirjettä Kela oli kysellyt muuttamisistani. Se oli havainnut, etten asu enää edellisessä asunnossani, mutta Kela ei ollut tyytyväinen siihen tietoon, mikä sillä minusta oli. Uhkasi erolla. Ja nyt se sen toteutti, sanoen kuitenkin, että se olisi siksi kun nyt on sen aika, hän ei halua olla enää tekemisissä, hän on antanut minulle itsestään jo tarpeeksi. Viikko siitä tuli sitten toinen kirje. Kela on sen verran pelkuri, että hän ei halua hoitaa näitä asioita muutoin kuin etanapostilla, joka on sopivan etäinen. Tässä kirjeessä se paljasti todellisen bitch-luonteensa. Se vaati multa omiansa takaisin. Mä arvasin, että se on suuttunut ja kokee tulleensa hylätyksi, koska muutin kertomatta sille mitään. Vaaraa aavistaessani olin jo aiemmin lähettänyt sille selvityksen uudesta asumisestani, mutta se halusi silti olla näin v-mäinen ja uhkaili sakoilla. Seuraavana päivänä, kuin kuka tahansa hullu ämmä, se oli kuitenkin saanut aikaa miettiä ja päättänyt, että ei halua olla kanssani tekemisissä edes sakkojen osalta. Saisin pitää roponi, koska kerroin sille nyt rehellisesti miksi hylkäsin hänet. Pelottaa silti, että myöhemmin se vielä muuttaa mielensä, kun se laskeskelee yhteen tienestejäni.

Asiaan kuulumatonta, mutta kyllä hätä keinot keksii: Sisustuskangas päältä pois ja rahin patjaominaisuus muuttui tilapäissohvaksi. Kyllä se on tuo tanko vaan monikäyttöinen kaveri! Ja putkirulla, se on nyt se rahi :P

Olen näinä aikoina muutoinkin miettinyt elämääni ja sitä, mitä siltä haluan. Tässä on kaikenlaista suurta nautintoa käynnissä, mutta on myös suuriakin puutteita. Yksi ajatukseni on, että jossain mieleni perukoilla hellin ajatusta itsestäni vahvana, ehkä jopa lihaksikkaana. Olen miettinyt, miltä se mahtaisi tuntua kun ei olekaan pehmeä, vaan jäntevän kova. Kelan jätettyä minut aloin flirttailla toisen kanssa. Mietin, olenko valmis sitoutumaan. Seurustelukandidaatti vaikuttaa lupaavalta. Hän on terve ja hyvässä lihassa. Vaikuttaa inhimilliseltä, mutta vaativalta ja on halukas opettamaan minulle elämäntapansa. Mutta olenko valmis? Jaksanko? Onko minusta siihen? Tekeekö se elämän liian vaikeaksi? Pohdiskelin asiaa. Ja kuten kuka tahansa ihastunut hempukka, surffailin nettiä. Stalkkasin sitä Facebookissa, luin läpi sen kotisivut netissä, googlasin sitä nimellä, löysin useita sen eksien käyttäjäkokemuksia. Kaiken puolin se vaikutti hyvältä tyypiltä ja meidän ajatusmaailmoissa on paljon yhteistä. Sitten jo vaihdeltiin sähköposteja. Alkoi kuumottaa. Tiesin, mitä piti tehdä, mutta en uskaltanut suostua.

Sitten, kun olin oikein väsyneenä ja jonkin verran päivän kettuunnuttamana laittamassa ruokaa, käännyin äkisti kannoillani, suuntasin koneelle ja naputin sinne tarvittavat tiedot. Ja näin. Minä möin sieluni seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Poikaystäväni nimi on MM. Muscle Madness.

Olen asiallani hieman myöhässä, muut ovat olleet apajilla jo viikon. Mutta otan ne kyllä kiinni. Huomenna aloitan uuden elämäni siistimisen. Työpaikalla on sopivasti terveystarkastus. Töiden jälkeen käyn 2.5 tunnin hieronnassa. Auts! Sitten käyn kaupassa ostamassa tonneittain ruokaa, mitä luultavimminkin. Puolen vuoden ajan tulen syömään 5-6 ateriaa päivässä, jotka ei ole mitään pieniä aterioita. Salilla käyn kuukaudesta riippuen 4-7 kertaa viikossa. Vähintään kahdesti viikossa kehonhuoltoa. Ja koska tämän ohella en voi unohtaa suurta rakkauttani tankoa, pyrin jaksamaan viikossa myös 2-3 tuntia tankoilua. Tämän viikonlopun, samalla kun olen käsitellyt omia tavoitteideni ja pelkojeni ristitulta, olen bulkannut pois kaikenlaisia herkkuja, mitä tänne on kertynyt. Ja onhan niitä.

Äitin lähettämä paketti sisälsi elämälle olennaista ravintoa: läjän karkkeja.
Toim.huom. suklaalevyn vien työpaikalle :) Ja pienempi suklaapatukka oli tarkoitettu
Awalle. Oikeesti se lipoo joskus suklaata ihmisten huulilta :)

Eniten siinä paketissa kiinnosti kuitenkin se pussi. Varsinkin kun sen sisälle heitti hiiren.

En varmaan vielä hahmota tätä tilannetta kokonaisuudessaan. Täytyy saada henkinen kantti kohdilleen, jotta alkaa oikeasti tulla se tunne, että on sitoutunut. Mielenkiinnolla odotan. Nyt lähtee liha liikkeelle!
Kerron sitten joskus lisää, että mihin ihme hässäkkään tässä on taas lähdetty.