Method Makia kokemuksia

Ihan alkuun sanon heti, että olen todella intopiukeena tästä treeniohjelmistosta!

Tarina alkaa kuitenkin mutkan kautta. Puoltoista vuotta sitten kuulin Gymnastic Bodiesista, joka on aikuisten telinevoimisteluvalmennusohjelma, jonka kyytiin pääsee täysin aloittelijakin. Sittemmin olen jäänyt vähän etsimään hyvää aikaa, milloin liittyä siihen, koska se on hintava. Häärättyäni siellä CrossFitissä päätin, että seuraavaksi jyrään harrastuskalenterini sen verran siliäksi, että voin tosissani keskittyä GB:hen. Mutta sitten kävi niin, että kaksi päivää ennen suunniteltua aloituskohtaani voitin 6kk treeniaikaa Method Makiaan. Se on käytännössä sama asia, mutta suomalainen ja suomalaisella tarkkuudella ja insinöörintyöllä toteutettu. No sitähän piti sitten lähteä ensin kokeilemaan, ja onneksi tein. Oon ihan innossani! Millon lie viimeksi ollut näin mielissäni jostain treeniohjelmasta? Tämä osoittautui olemaan juuri sitä, mitä kaipasin.

Alla enemmän tietoa, jos olet hopsupöksy, niin tässä jo linkki :D
Tutustu tästä (rekisteröityessä saa viikon ilmaista aikaa, tänään 31.5 koodilla Kesä 2015 saa 2 viikkoa. Aika alkaa kulkea ensimmäisestä harjoituksesta, joten rekisteröityä voit koska vain)

(ps. linkki on mun henk.koht. suosituslinkki, kiitos jos rekisteröidyt sen kautta, lopulta oikean jäsenyyden hommaavista saan pienen kiitosbonuksen omaan jäsenyyteeni)

Kyseessä on siis kehonpainotreeniä sekä HIIT-treenejä. Homma on heleppoa ku heinänteko. Ensimmäisenä ihastelinkin, miten taidokkaasti se ohjelmisto on rakennettu. Käytännössä menen salille tai treenaan kotona, otan sinne kännykän tai padin, avaan treenin, teen ehdotetut lämppäliikkeet ja sitten vaan tottelen käskyjä. Joka treenissä on yleensä 4-5 liikettä, joiden jokaisen parina on taukoaikana tehtäviä liikkuvuusharjotteita. Käytössä on helppo ajastin, joka mittaa sulle taukoajan, ja pysyy kärryillä kierroksista. Se on tosi kätevä varsinkin HIITeissä, kun se laskee milloin treenataan ja millon on lepoaika, ja kertoo vielä mikä liikekin menossa.


Omaa kehitystä voi helposti seurata, tässä alemmassa kuvassa näkyy mun tämän hetken Etunojavaa'an kehitys. Tavoiteliikkeet näkee siitä samasta kuvasta myös listattuna. Sininen viiva kertoo aina milloin on kehitytty kokonaan uuteen liikkeeseen.

Omasta puolestani voin sanoa, että haluan ehdottomasti oppia ihmislipun tai etunojavaa'an tai mannan, joskin aikamoisia tavoitteita ovat, joten hiljaa hyvä tulee. Mutta en tietäisi itsekseni, miten edetä niitä kohti. Nyt ei tartte tietääkään, kun Makia tietää mun puolesta. Ei myöskään tartte mennä treenaamaan ja yrittää keksiä mitä tekisi, tai pitää mielessä, että ai niin tuo ja tuoki asia kaipaisi treeniä. Kaiken tää ohjelma hoitaa mun puolesta, teen vaan perässä ja tiedän, että menen sillä koko ajan lähemmäs mun tavoitteitani.

Method Makian yksi motto luki jossain, että ensin täytyy oppia kävelemään ennen kuin voi oppia juoksemaan. Ja tämän periaatteen mukaan tykkään itsekin treenata. Tässä se meinaa sitä, että jos tavoitteena on vaikkapa ihmislippu, niin sen pohjatyön tekeminen alkaa ihan kiltisti siitä lattialta. Seuraavaksi edetään psykologia miellyttävällä tavalla välietappien kautta tavoitteeseen. Systemaattinen ja turvallinen eteneminen viehättää. Rehellisesti sanottuna, tämä on niin ajateltu ohjelma, että oikeasti voisin vaikka äitini antaa tätä tehdä, koska tässä ei hauraampikaan hajoa.

Mulle tämmösen askel kerrallaan-ajattelun perässä on ollut helppo edetä, sillä nyt mun ei tartte edes tietää, kaukanako se tavoite on, vaan kun kiltisti teen perässä, niin sinne päästään sitten askel kerrallaan. Jos taas lähtisin kokeilemaan ihmislippua omin päin, siitä ei tulisi mitään, ja turhautuisin. Sitten sitä kehittelisi jotain korvikeliikettä, jonka voisi kuvitella johtavan ihmislippuun, mutta matkan varrella jäisi todennäköisesti kaikenlaisia tärkeitä lihashallintoja oppimatta. Hyvä esimerkki on punnerrus. Moni punnertaa kyllä, mutta moniko tekee sen oikein, niin että lavat on koko ajan hallinnassa eikä törrötä selässä kuin siivet. Jos taas ei lapojansa hallitse punnerruksesta, ei niitä hallitse haastavammassakaan jutussa, jolloin se ei joko onnistu tai sitten loukkaat itsesi. Method Makiassa ei hypitä näitä tärkeitä kehityspisteitä. Sitten kun joku päivä jotain saavutan, tiedän, että se tuli siksi, koska nyt oli kroppani siihen valmis.

Method Makia on täysin yksilöllinen. Alkuun tehdään lähtötasotesti ja jokaisen treeniliikkeen päätteeksi ohjelmalle kerrotaan, miten rankkaa se oli, ja sen mukaan saat sitten haastetta tai helpotusta ensi kerraksi. Veikkaan esimerkiksi aloittaneeni täysin pohjalta kyykkyjen kanssa, mutta ohjelma ei sinänsä sitä kerro. Se on aika kiva, koska nyt olen vähän niin kuin lapsi eskarissa: kehitytään kyllä ja hyvässä ohjauksessa, mutta ei ole mitään tietoa siitä, menenkö hitaasti vai aivan totaalisen hitaasti :D Vapauttavaa!

Manna. Jokseenkin vaikea kuvitella, että itse tämän saisin ikinä tehtyä, mutta never say never :D

Crossfitin jälkeen kaipasin jotain, missä mentäisiin vähän suunnitellummin ja rauhallisemmin kohti niitä itseäni kiinnostavia tavoitteita ja taitoja. Punttisali on myös kiva paikka, mutta jotenkin se tatamilla tehtävä oman kehon treeni on nyt mulle tärkeämpää. Se, että osaan liikuttaa tätä omaa kehoani, en niinkään painoja. Mutta sitten kun niitä HIITtejäkin on, niin ei pääse sekään vauhdilla hien nostattaminen unohtumaan :)

lämppävalikko

Välineille minimitarve on leuanvetotanko ja renkaat, jotka voi laittaa vaikka siitä leuanvetotangosta roikkumaan. Kahdella leuanvetotangolla saa korvattua puolapuut. Sit jos innostuu, voi hommata mininojapuut, alkuun keittiöntuolitkin riittää, enkä itse ole tähän mennessä tarvinnut niitäkään. Treenata voi missä tahtoo, vaikka leikkikentällä tai kesämökillä.

Method Makian sivuilla myytävä välinepaketti

Oon nyt tehny tätä noin 2-4 kertaa viikossa riippuen muusta treenistä. Tällä viikolla loppui sirkus, joten jatkossa keskityn enemmän tähän Makiaan. Sirkuksella kehittyi toki niissä kässäreissä, mutta toisaalta yllättävän vähän, joten ihan mielelläni annan nyt tilaisuuden tälle systemaattiselle Makialle, ja katsotaan miten pitkälle sen avulla pääsee.

Mun tämän päivän treeni

Ja henk.koht. mites mulla on menny, niin aika perusjutuista lähetty liikkeelle. Punnerrukseen oon panostanu, aion saada ne lavat haltuun. Ojentajat tuntuu, että räjähtää, enkä ees tee ku jalat suorana laatikkoa vasten eli helpotetusti. Kyykkyä myös aika alkeista, koska siinä asennossa jo itsessään on mulla hiottavaa. Mutta sanoisin, että oon tässä kuukauden aikana kehittynyt niissäkin. Jalkoja hapottaa seuraavana päivänä, vaikka liikkeet on maltilliset ja painoa ei ole kuin tämä oma keho. Jännä juttu. Lapsethan osaa kyykätä oikein, me aikuiset menetetään se kun istutaan niin paljon. Eli kovasti tässä takaisin lapseksi pyrin :D Leuanveto on kanssa ihan hirveen rankkaa. Aikoinaan sain jo sen pari leukaa, mutta nyt on tosiaan elopainoa 75kg, että eipä se oo ihme, että ne on kadonneet.

Mutta ei se mitään, koska tätäkin kehoa tämmösenä kun se juuri nyt on, pitää oppia liikuttamaan.

Klikkaa siis tästä sisään, tee tunnukset ja ihastu :) Method Makia

(ps. linkki on mun henk.koht. suosituslinkki, kiitos jos rekisteröidyt sen kautta, lopulta jäsenyyden hommaavista saan pienen kiitosbonuksen omaan jäsenyyteeni)

Kaikki kuvat Method Makian sivuilta, paitsi Mannakuva.

Crossfit neitsyys menetetty

CrossFit-neitsyys meni maaliskuussa, tässäpä ajatustani lajista :)

Crossfittiä harrastaa jokunen tuntemani suomitankoilija, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Jamille Deville, joka tuntuu supervahvalta instapostaustensa perusteella.

Pole and Crossfit together make my life bigger, more colourful. Together they bring out the best in me. And I love discovering ways of combining the two. Here's one! http://instagram.com/p/y-tlMJO9Z8/
Posted by Jamilla Deville on Wednesday, 11 February 2015

Joskus aikaa sitten sanoin, että pitäisi testata, millaista se paljon hypetetty CrossFit oikeasti on. Median kautta saatu mielikuva on sellaisesta superihmisten himotreenistä, jonka varjopuolena kuulee suurista loukkaantumislukemista ja kisataltioinneissakin näkyvät ei-niin-puhtaat tekniikat painonnostossa. Ja kippileuat, nuo ortopedin palkkapussin lihottajat. Kunnon akateemisena ihmisenä näitä mielikuvia piti tietysti lähteä testaamaan, ja ollakseen reilu testi, paikan päälle pitää mennä avoimin mielin ja antaa testille aikaa: kävin kuukauden aloituskurssin ja kuukauden normijäsenyyttä. Itselläni taustamotiivina oli saada repäistyä itseni aivan kunnolla liikkumaan ja yleiskunto koholle, sekä testata olisiko Crossfitin intensiivisillä treeneillä vaikutusta jääräpäiseen rasvaan.

En muista milloin viimeksi olisin jotain liikuntalajia näin intensiivisesti pohtinut ja ajatuksia herättänyt. Parin ekan viikon aikana prosessoin tätä myös unissani. Tykkään lajin lähtöajatuksesta, toisaalta joku siinä samalla myös kovasti ärsyttää, ja tätä ristiriitaa kimpoilin sitten mielessäni: tykkään ja en tykkää.

Kurssin alkumetreillä oli luulot pois-fiilis. Kuntotestinä toiminut loppujumppa tuntui ihan kuolemalta. Siinä oli muistaakseni 200m juoksua alussa ja lopussa, ojentajapunnerruksia, rengassoutua ja kyykkyä. Juoksu osoitti, että huh, oonpa mä huonossa kunnossa... Ekan kuukauden aikana vähä pelotti mennä tunneille, että onko nyt se kerta, kun en kerta kaikkiaan selviä. Tämä lienee se tunne, minkä osa kokee motivoivaksi, että koet ylittäneesi itsesi ja saat pystyvyyden kokemuksia. Mä taas mietin, että monestikko itsensä täytyy ylittää? Onko 4 kertaa viikossa hyvä määrä? Vai riittääkö kerran viikossa? Tai kenties kerran kuussa? Täytyykö itsensä ylittämisen tuntua aivan kuolemalta, vai voiko itsensä ylittää muillakin tavoin?

Crossfitiä pidetään jollain tapaa kuin kulttina, ja sen kannattajista löytyy varsin fanaattistakin väkeä joille crossfit on ratkaisu kaikkeen ja parasta kaikkeen ja kaikille. Jos nyt tökerösti kärjistää sen lajista syntyneen mielikuvan. Todellisuudessa periaatteessa sain kiinni siitä, että tuossa on totuuttakin. Salilla oli yllättävän tavallista porukkaa laajalta ikäjakaumalta. Silmiin pisti myös monen naisen isot etureidet, eli jokunen etukyykky on vissiin tehty :D Mikä on toisaalta vähän heikko juttu, oma tarkoitukseni ei ole hankaloittaa ilmalajien harrastamista enää yhtään enempää keräämällä massaa alavartaloon, sitä kun on jo riittämiin.

Maineensa kanssa crossfit on välissä vähän niin ja näin.

Salilla on tosi hyvä yhteishenki, minkä näen oikeastaan välttämättömyydeksi. Tosi rankkaa ryhmässä tehtävää treeniä, jossa syntyy väkisinkin ryhmäpaine ja myös kilpailuasetelma, ei voi mitenkään pitkäjänteisesti tehdä, jos tuntuisi ympärillä olevan epämiellyttäviä ihmisiä.

Välissä treenit oli just hyviä, välissä liiankin rankkoja siihen nähden, mikä on oma kuntoni ja millä tasolla yritän kilpparini vuoksi pysyä. Kaiken pystyi asemoimaan omaan taitotasoon nähden skaalaamalla, esimerkiksi jos ei jaksa punnertaa suorin jaloin, voi tehdä polviltaan tai laatikkoa vasten. Tekniikat opetettiin mielestäni tosi hyvin. Ongelmalliseksi koin kuitenkin sen, että välillä sitten loppujumpassa toistoja oli niin monta ja nopeaan tahtiin, että vaikka miten olisi skaalannut omalle tasolle, ei vaan enää väsymyksen jälkeen kyennyt tekemään hyvällä tekniikalla. Varsinkaan niitä itselleni hankalia juttuja kuten kyykkyä. Tästä seurasi joitain krempan tuntemuksia säären sivuille ja lonkkaan ja välillä jonnekin muuallekin. Oon nyt käynyt hierottavana ja kiropraktikolla oikomassa itseäni tämän jäljiltä, ja ammattilaisilla, jotka näkee eri lajien harrastajia, tuntuu olevan varsin huolestunut näkemys Crossfitistä, kun sitä tavikset tekee.

Lajin ideologiaan ymmärtääkseni kuuluu, että harjoitellaan toimintakuntoisena pysymistä väsymyksestä huolimatta. Tämä ajatus jätti minut vähän kylmäksi. Mielestäni ei missään nimessä pitäisi tehdä enää yhtään toistoa sen jälkeen, kun tekniikka ei enää pysy. Minä treenaan niitäkin kyykkyjä arkielämääni varten, enkä halua aiheuttaa itselleni kolotuksia ja sitä kautta heikentää omaa toimintakykyäni.

Kippileukojen taustalle paljastui ajatus niiden nopeudesta suorittaa, että ne olisi periaatteessa aerobisia ja haastaisivat enemmän koko kehoa, eikä vain käsiosastoa, kuten normileuka. Tästä olen kyllä jyrkästi eri mieltä, normileuanveto on kokovartaloliike ja erittäin raskas. Kippaamalla ohitetaan paljolti mm lavan nosto. Ja ei ole mitään syytä heittää itseään myöskään muscle uppiin, sinne kyllä päästään sitten kun on sen aika. Heiluriliike ei ole sinänsä vaarallinen, jos on tarpeeksi vahva, että osaa tulla sieltä hallitusti alas. Mutta sitä kun eivät kaikki ole, mutta silti sinne pystytään itsensä heilauttamaan. En ymmärrä sitä kombinaatiota, että tehdään riskialttiimpi liike, joka kehittää vähemmän kuin sen alkuperäinen versio normileuka.

Kahden kuukauden testaamisen jälkeen mielikuvani crossfitistä oli positiivinen, parempi kuin ennen testiäni, mutta samaan aikaan totesin, ettei se ehkä ole omalle persoonalleni sopiva laji. Suurin osa crossfitin loppujumpista perustuu aikaa vastaan tekemiseen, ja se motivoi minua huonosti. Oon turhan leppoisa ja toisaalta hahmotan ehkä sen treenin merkityksen elämänmittaisessa kokonaisuudessa turhankin hyvin, jolloin mulle tulee jo sen aikana tunne, ettei sillä ole yhtään mitään merkitystä menikö siihen minuutti vai kaksi kauemmin. Kuvatakseni ajatusmaailmaani olin vähän semmoinen, että jos ohjaaja huutaa vieressä "vauhtia vauhtia!" niin minä ajattelen päässäni, että "joo, tullaan ku tullaan, eihän tässä kiire oo" :D Tykkään enemmän tehdä rauhassa ja omaan tahtiin, kuin husertaa vauhdilla. HIIT-treenit sitten erikseen, ja nekin järkevämmilä toistomäärillä.
Ryhmäpaine tuo itselleni hieman ahdistusta enemmän kuin tsemppiä, enkä toivo siihen ympärille ketään hääräämään silloin kun itselläni on hirveä tuska päällä. Voin hyvin kuvitella cf-treenien olevan joillekin sellaista itsetunnon testaamista, että mitenkä sijoitut suhteessa muihin. Toisaalta niin kilpailuhenkiselle ihmiselle laji ei välttämättä sovikaan, jos ei siedä sitä, ettei voi olla aina paras.

Sitten ihan lopulliseksi syyksi sille, etten jatkanut, muodostui Crossfitin omistautuneisuus. Cf on kuitenkin laji, jota tyypillisemmin harrastetaan varsin eksklusiivisesti ja haluten kehittyä juuri siinä. Treeneissä käymisen tavoitteena pidettiin 5-6 kertaa viikossa, ja se ei vaan missään nimessä käy itselleni monestakin syystä, ei terveydellisesti eikä myöskään siksi, että cf olisi itselleni oheistreeniä ja intohimotreenit jossain muualla, ja siihen varsinaiseen intohimoon täytyy jäädä aikaa, energiaa ja rahaa. Cf näyttäytyi lajina, jota harrastetaan 100% tai ei ollenkaan. Rahallisestikaan ei ole kannattavaa maksaa täyttä jäsenyyttä käydäkseen kuitenkin vain silloin tällöin, ja kertakortteja ei ole. Huomasin myös olevani aivan eri filosofialla liikenteessä kuin mitä lajin harrastaminen vaatisi: En välittänyt kehittyä hyväksi crossfitissä, vaan halusin siitä oheisetuja muihin lajeihin.

Cf on monipuolista, mutta siihen kuten muihinkin lajeihin tulee suhtautua realistisesti: ei se sellainen kuningaslaji ole kuin mitä se antaa itsestään ymmärtää. Jos etsit hyvää kuntoilua ja sulla on ihan ok terveys ja kuntopohja, että pystyt kiristämään treenivauhtiasi nykyisestä, niin tämä voi olla sun laji. Mutta jos mielessä on jokin tietty kehittymisen muoto, kuten lisää massaa/lisää voimaa/lisää kestävyyttä/oppia joku muu kuin painonnostotaito/tietynlaisen kehon muokkaus, niin silloin parasta lienee hankkia joku saliohjelma joka keskittyy sitten vain siihen, tai hyväksyä, että se kehittyy haluamaasi pisteeseen cf ohella jos on kehittyäkseen. Cf kehittää kaikkia ominaisuuksia yhtä aikaa, mikä on aina kompromissi maksimaalisen kehityksen osalta. Omasta mielestäni parasta olisi tehdä aina yhtä ominaisuutta kerrallaan, keskittyä joku kuukausi vaikka voimaan, toinen kestävyyteen, ei suinkaan sekaisin yhtä aikaa. Mutta siis koska et voi treenejä itse räätälöidä, niin laji sopii mielestäni parhaiten jos hakee yleiskuntoa. Esimerkiksi jos sulla on alla esimerkiksi pitkän matkan juoksutaitoa, etkä halua sitä menettää, niin joudut treenaaman sitä erikseen kuitenkin, cf ei sitä ylläpidä, voi kai jopa haitata, maratooneja kun ei yleensä juokse lihaskimput.

Painonnostojuttuja opeteltiin, mutta huomasin kaksi asiaa. 1: suurin osa niistä ei kiinnosta mua ja 2: en koe olevani niihin vielä muutenkaan valmis.

Olen kyllä tyytyväinen kun lähdin tähän touhuun. Liikuntakyvykkyys palasi ja olo on jokseenkin jäntevä, mitä nyt vähän jostain kolottaa ja kiristää. Rasva ei palanut, mitä olisin kyllä toivonut, vaan eipä se omalla kohdallani taaskaan yllätä. Käteen jäi kiva nivaska treenimuotoja. Saatan joskus salilla tehdä haamutreeninä jotain cf loppujumppia, treenikombot kun näkee nettisivuilta. Samoin kuka tahansa hyötyy kyllä yksittäisistä cf-vaikutteisista liikkeistä, jos ei kykene kokonaisiin treeneihin lähteä. Yksittäisiä voi käyttää hyvin vaikka ihan kuntoutukseenkin, kun jättää ne ajan kanssa tuhottomilla toistoilla tehtävät treenit pois.

Jos CF kiinnostaa, niin käy ihmeessä starttikurssi ja testaa miltä tuntuu. Yleiskunto kohoaa, painonnostotaidot kehittyy, lihaksisto kohenee ja opit uusia juttuja, sekä saat aina tsemppaavaa ohjausta ja todnäk tutustut uusiin ihmisiin. Saat myös varmasti nipistettyä itsestäsi kaiken irti.

Suomen paras tanko-olohuone

Mikä tekee hyvän tankostudion?

Mieleen tulee montakin ominaisuutta. Hyvä ja osaava opetus, toimivat tilat, ystävälliset ihmiset, turvalliset välineet, viihtyisyys, monipuolisuus, mitä näitä nyt.

Nyt sain listaan yhden ominaisuuden lisää. Olohuonemaisuus.

Tuossa jokunen viikko sitten kävin taas visiitillä tankostudiolla, jossa en aiemmin ole käynyt, mutta koko ajan on kyllä kutkuttanut. Mikäpä siis?

Annan vihjeen: Silmäkarkkia on aina tiedossa ;)

No Tampereen Pole Academy. Of course my horse! :D

Omistaja Nanna on käynyt pari kertaa Kuopiossa vetämässä workshoppia ja tuonut sitä seksikkyyttä mukanaan. Ja Nannan kautta tuli osallistuttua vuosi sitten siihen tuolitanssishowhun. Sen myötä olen koko ajan tarkoittanut, että pitää käydä kurkkaamassa missä "nannoja" tehdään. Ei vaan ole käytännössä ollut oikein mitään asiaa Tampereelle.

Olin Tampereella työasioissa, ja otin nyt sitten tämän tutustumisen tosissani ja kävin peräti 6 eri tunnilla kahdessa päivässä. Kävin Crosspole hardissa ja easyssa, akrobatiassa, venyttelyssä, tankobaletissa ja sensual polessa. Olisin halunnut vielä jotain muitaki lattiatunteja sekä contortionia, mutta ei ollu niinä päivinä tarjolla. Crosspole easy oli paljon vaikeempi kuin hard, liekkö johtui siitä, kun sen veti Nanna, mokoma sadisti ;)

Pole Academyn tuntitarjotinta kun katsoo, niin täytyy ehkä todeta, että kyseessä mahtaa olla koko Suomen monipuolisin tankostudio. Siellä on perustankoilun ja tankovoimailun (crosspole) lisäksi koreotunteja sekä tankobalettia, ja sitä seksikästä tai kinkyä puolta erilaisilla floorwork tai booty-tunneilla sekä tuolitanssia. Mutta eipä jäädä siihen, sillä toisessa salissa vedetään akrobatiaa permannolla, renkaassa ja kankaissa ja varmaan vielä jollain muullakin tavalla, mitä en nyt muista tai tiedä. Loppujen lopuksi sitä sensuaalia tankoiluakin on ylipäänsä Suomessa tosi vähän tarjolla, sitä ollaan kai keskimäärin niin fitness fitness, sporty sporty tälleen kansakuntana.

Tampereen Torni-hotellista

Ensimmäisenä tulee mieleen, että mitenkähän noin monipuolinen tuntilistaus oikein toimii, onko se hyvä juttu vai leviääkö kuin jokisen eväät. Mutta sen osalta en havainnut mitään puutteita, itse asiassa päin vastoin. Eri tyylilajit meni hienosti yksiin. Baletin opekin jäi sensualiin, ja esiintyi osana ryhmää tulevan viikonlopun baarikeikalla.

Olin sensual polessa, ja koreossa mun pari tunnusti, ettei osaa tehdä tangolla mitään, ei edes perusspinnejä, koska hän ei pidä tangosta. Hämmennyin hetkeksi, että mitäs se sitten tankotunnilla tekee? No ilmeisesti hänen mielestä se lattiajuttu on niin kivaa, että sen merkeissä tanko on ihan hauska kikkailuväline. Hän harrastaa Pole Academylla silkkiä ja rengasta ja akrobatiaa. Lamppu syttyi. Siis toden totta, jäsenenä voi olla harrastamatta tankoa. Tai jos tympii tanko, voi silti pysyä asiakkaana, ja keskittyä hetken aikaa kaikenlaiseen muuhun. How awesome!

Mun mielestä silti parasta Pole Academyssä oli mikä näkyy myös näissä kuvissa:

(pssst, en tajunnu kysyä lupaa kuvassa näkyviltä ihmisiltä, jos tunnistat itsesi ja haluat blurrit tai kuvan poiston, ilmoita :) )

Mun mielestä tässä näkyy paljon kivoja elementtejä. Ihmiset istuu syömässä eväitä ja juttelemassa ja chillaamassa yhteisissä tiloissa. Henkilökunta on integroituna samassa tilassa asiakkaiden kanssa, ei olla erikseen me ja te. Porukkaa on käynyt tunneilla ja jäänyt hengailemaan vielä tunnin jälkeen, nauttimaan toistensa seurasta ja salin tunnelmasta. Samaan aikaa vieressä pyörii tankotuntia ja sirkustuntia. Sali on samaan aikaan siis monesta suunnasta elossa.

Miksei tämmöistä rentoa hengailua ole joka paikassa? Tamperelaiset. Te ette tiedä, miten onnekkaita te olette! En sano, etteikö muuallakin olisi kivaa ja rentoa, mutta minun silmään tässä oli jotain uniikkia.

Moni tankostudio markkinoi itseään rennolla meiningillä, mutta mitä se oikeasti aidosti tarkoittaa, että se käytännössä myös toteutuisi kuten markkinasloganeissa luvataan? Tampereella se tuntuu toteutuvan ihan itsestään. Niillä on siellä kuin oma yhteinen olohuone. Ja olohuoneen muodostavat ihmiset, jotka ei vaivaannu toisistaan, ja jotka juttelee avoimesti. Tuntien jälkeen ihmiset ovat myös rennosti ja kiireettömiä, ei tarvitse kipittää samantien vaihtamaan vaatteita, että ehtii seuraavan tunnin alta pois. Jäi myös sellainen käsitys, että sääntöjä ja raameja on vähemmän kuin keskiverroin muualla: ei niin paljon sitä semmoista listaamista, mikä on sallittua ja suotavaa, mikä varmasti sekin tuo ikään kuin liikkumatilaa. Riittää, että on asiallisesti muita kohtaan, ei tarvitse erikseen miettiä toimiiko väärin tai etiketin vastaisesti.

Minua ilahdutti myös suuresti se, että Pole Academylla oikeasti tutustui ihmisiin. Näinkin lyhyellä visiitillä jutustelin tosi monen kanssa. Toki, okei, mä oon halutessani aika suulas, mutta hiljaisempikin ihminen saa tuolla paljon tilaisuuksia jutella. Yksi asia, mikä sen mahdollistaa, on tankojen jakaminen. Täytyy kommunikoida. Joitain se voisi häiritä, että täytyy jakaa tanko, mutta Pole Academyllä on sen verran väljästi tangot, ettei se ole ongelma, ei tunnu ahtaalta. Tankojen jakaminen kuulosti tekevän saliin sellaisen iloisen puheensorinan koko tunnin ajaksi, ei siis vain niin, että ohjaaja puhuu ja muut ähisee :D Toki myönnän, että välillä olen itsekin sen verran "autisti", että haluaisin rajata ympärilleni enemmän reviiriä ja kyhjöttää yksin tekemässä omia asioitani, joten tangon omimiselle on myös oma paikkansa.

Annan Pole Academylle yhden miinuksen. 50mm kromitankoja. En saanut lössöpössökauteni jäljiltä edes invertoitua kunnolla noilla liukkailla jötkäleillä! :D Mutta sekään ei haitannut, kun mulla muutoin oli niin kivaa.

Mutta bottom line, miksei kaikkialla voisi olla "tanko-olohuonetunnelma"? Täytyykö itsensä ja treenaamisen ja salitoiminnan olla niin vakavaa? Voisko se perustua enemmän tunnelmaan, hengailuun ja yhteisöllisyyteen?

Pole Night Showcase

Seuraa siis "Kisarapsa" Hämeenlinnan Pole Night Showcasesta, joka pidettiin pari viikkoa sitten. Kyseessä siis tapahtuma, jossa oli tarkoitus esitellä erilaisia tankoilutyylejä ilman kilpailupainetta. Oliko se sitten lopulta kilpailu vai ei, kun erilaisten kategorien parhaita ja illan paraskin valittiin, ja palkintojakin oli huikeita, FitPolea ja rengastrapetsia yms. Mutta olipa mikä tahansa, niin totean, että oli tosi hyvin järjestetty, viihtyisä ja hämmentävän monia toimijoita olivat saaneet paikalle myymään sekä sponsoreiksi. Tuomaristossa istui mm Anna-Maija Nyman ja Tracey Simmonds, joka on FitPolen mannekiini Etelä-Afrikasta, ja vastikään muuttanut Lahteen pyörittämään uutta tankostudiota.

Pole Nightin järkkäsivät Reetta ja Maija, itseään kutsuvat nimellä PahaPari tai jotaki sinne päin. Molemmat myös foorumilta tuttuja, mutta nyt ensimmäisen kerran livenä kohdattiin. Tuskin jäi viimeiseksi heidän järjestämäkseen tapahtumaksi, heistä kuultaneen siis vielä ;)

Minun osallistuminen lähti viattomasta arvonnasta Facebookissa, ja vastoin yleisiä tapojani voitin sen. Pikkunen Carla-koira oli nostanut just mun nimen hatusta ja varmisti täten, että lähdettävähän se sitten oli.

VIPit sisälsi piletit ja parhaan pöydän mulle ja 3 kaverille sekä skumppapullon. Olin kovasti pohtinut muutenkin lähtemistä, mutta olisi varmaan jäänyt ilman tätä pakettia tekemättä, kun muutenkin on pitänyt reissata työn merkeissä ja kavereitakin olisi (ehkä) ollut vaikeampi houkutella mukaan silleen ihan "tavallisten kuolevaisten" tapaan :D Tärkeimpänä pointtina kuitenkin ehkä se, että nyt oli sitten takuulla hyvä paikka myös kuvata. Koska sitä halusin tehdä, harjoitella kuvaamista, mutta olisi ollut kurja tulla pitkän matkan takaa ja sitten päätyä jonnekkin takariviin ja ei olisi voinut kuvata käytännössä ollenkaan.

Ajattelin kyllä jälkeenpäin, että kiva juttu kun just minä sen paketin satuin voittamaan, "maksoin" ylläpitoni ottamalla kuvia. Taidoiltani olin varmasti paikalla olleista viidestä kuvaajasta se heikoin, ja muilla oli ties mitenkä jötkäleet kuvaputket käytössä, ja itselläni vielä ihan vain se, minkä kameran mukana sain. Mutta, muut kuvaajat oli sijoittuneet taka-alalle tai viistoon, minä enemmän etualalle, joten sitä myötä minullekin oma ekologinen oksani löytyi.

Paikalla oli aika paljon jengiä, ja paljon kuulin hyvää tästä tapahtuman järjestelystä sekä kisaajien, että osallistujien osalta. Ainoa kritiikki, mitä kuulin, oli näkyvyydestä. 200 ihmistä oli aika pienessä tilassa, ja lattiapätkiä oli joidenkin hankala nähdä, kun esiintyjät eivät olleet missään lavalla. Osa katsojista joutui myös seisomaan, se voi alkaa hieman hapottaa pitemmän päälle.

Fanikuvaan päästiin myös, tässä Anna-Maija Nyman, suomalainen Ruotsin mestari. Matkalla tankomaailman huipulle, sanoisin :)

Kiva reissu oli kyllä kaiken kaikkiaan. :)

Nyt tämä postaus siirtyy sitten kuvien puolelle. En ole aiemmin ikinä muokannut ottamiani kuvia. Kauheen kiva napsia niitä kuvia, mutta kellehän sen muokkauksen delegoisi? Lopulta se alkoi sitten jo ihan sujua, ja alkuun päästiin kaverin opastuksella. Kaveri, joka myös auttoi kameraan asetukset kohdilleen. Tämmönen vertaistuki varsinkin photoshoppauksessa säästää kilometrin verran hermoja! :)

Myöhemmin, kun toivottavasti olen parempi tässä tai alan kuvata vielä osuvammilla välineillä, nämä kuvat saattaa hieman nolotuttaa, ja alkaa nähdä sitten jälkikäteen oman silloisen kädenjäljen puutteet, mutta nyt tähän taitotasoon, käytännössä ensimmäisellä keikalla, olen aika tyytyväinen.

Ensin ajattelin, että kuvailen vähän satunnaisesti ja yritin kikkailla kaikenlaisten ilmeiden löytämisen kanssa, mutta sitten kun huomasin muiden kuvaajien olevan enemmän viistossa, tajusin, että sehän voi hyvinkin käydä niin, että jostain liikkeestä ei olekaan selkeää etukuvaa, joten aloin sitten kuvata enemmän niitä ihan kokonaisia asentoja. Eniten jäi harmittamaan jäi kuitenkin, kun kaverin suorittama hieno machine gun jäi kuvaamatta, tai se tuli liian läheltä, eikä kukaan muukaan ollut sitä kuvannut. Siinä vaiheessa en vielä hoksinut, että saatan olla ainoa etupuolen kuvaaja.

Tässä siis minun ottamiani kuvia :)

Tapahtumaan oli onnistuttu oikeasti saamaan erilaisia tankoilijoita, erilaisilla vahvuuksilla. Yläkuvassa Martta luottaa selkäänsä ja hitaan hypnoottiseen etenemiseen, alakuvassa taas luotiin draamankaaressa juonta.

Nämä kaksi esitystä, ylempi ja kaksi alempaa kuvaa, jäi mieleen tunteidensa puolesta. Biisit oli esittäjille henkilökohtaisia sisällöltään, ja se oikeasti tuntui yleisöön asti. Alakuvan Riikka Studio Jadelta Seinäjoelta on yleensä korkkareissa, tällä kertaa ihan "luomuna", hänen esityksensä oli illan viimeinen, mutta jotenkin mielestäni tosi vaikuttava ja hieno.

Jos oikein hoksin, niin tämä Ballerina kuuluu Jennylle, joka on myös foorumilta tuttu ja tämä ballerinan saaminen mahdollisimman täydelliseksi on hänen pitkäaikainen tavoitteensa. Mielestäni tässä ollaan jo tavoitteessa aika pitkällä :)

Tämä Rainbow Marchenko jäi hieman harmittamaan, juuri kun kuvan tyttö suoristi takajalkansa, tanko oli pyörittänyt asennon jo niin, että minua kohti oli pelkkä haaroväli eikä kukaan muukaan ollut saanut kuvaan sivuprofiilia. Mutta yleisö näki sen koko hienoudessaan :)

Tämän kuvan esiintyjällä oli hauska alkuspiikki. "Terhi, omaa sukua sohvaperuna". :D Hänen taustojaan liikunnassa en muista, mutta ikää taisi olla jotain 30jotain. Hienoa nähdä henkilö, joka on Oikeasti aikuisiällä aloittanut, ja tähän pisteeseen päässyt. Ja tankoura käynyt myös samanlaisen suvannon kuin itselläni on nyt, että välissä etsitään vähän muitakin lajeja, mistä innostua, ennen paluuta taas tankoon.

Saila on kans yksi inspiroiva tankoilija. Tekee rohkeasti juuri sitä, mistä itse tykkää. Korkkarit jalassa lienee Sailan oma juttu. Itse kipuilen joskus sen kanssa, miten hitaasti etenen, Sailan kanssa ollaan varmaan samassa kerhossa siinä, mutta Saila tuntuu tällä hetkellä jaksaneen paremmin systemaattisesti itseään kehittää.  Saila on myös hieno esimerkki siitä, että painokaan ei ole este tankoilla, ja mitä olen häntä foorumilla seurannut, niin pitkälle ollaan jo tultu. Sailasta jokainen voisi oppia sen, että ei tarvitse olla Oona Kivelä, ennen kuin voi alkaa esiintyä ja rohkeasti tuoda esiin sitä osaamista, mitä juuri tällä hetkellä on.

Illan parhaaksi valittu Helsingin Pole4Fitin Hanna Knihtilä. Hannan olen muutamisen kerran tavannut tunneilla ja workshopeissa, Hanna on oikein ihana persoona ja pirteä opettaja. Mitä olen ymmärtänyt, niin Hanna on harrastanut aiemmin jalkapalloa ja kehitys tangon parissa oli varsin nopeaa. Eikä kai pelkästään siksi, että olisi ollut vain lahjakas ja sen varassa lilluttu, vaan että kova työ tehty kovalla motivaatiolla.

 Tässä Tampereen Pole Academyn tytöt, jotka valittiin Miss Fashioniksi. Poleacademylla pääsen ensimmäistä kertaa käymään viikon päästä. Se lienee studiona mielestäni ehkä Suomen mielenkiintoisin. Tuntitarjottimessa on oikeasti kaikki mahdollinen lattia-akrosta, rengastrapetsista, silkeistä ja tangosta tuolitanssiin, burleskiin ja sensuaalisempaan tankoiluun ja nyt lienee joku booty-maaliskuu, jossa on kaikenlaisia "hanurinpyörittely"-tunteja. Yläkuvassa oleva Poleacademyn Nanna on kans Persoona, ja myös todella mukava tyyppi. Nannalta paras oppi mielestäni on siinä, että asenne on oikeasti se kaikista tärkein, ei täydellisyyden tavoittelu.

Kaikki illan esitykset on nähtävissä täältä: https://www.youtube.com/playlist?list=PLMdx_gS5eFQopL4TGa60B6ylansc312QP

Kaikki minun kuvat täältä, kunnes ne joskus poistan: https://www.dropbox.com/sh/dwv0nwy7o3wtbht/AAB557XsKRveOwuoPmoEsjgJa?dl=0

Ja illasta videokooste:

Journey to Handstand -joogajuttuja

Hyvin moni tietäneekin, että netissä tai oikeastaan erityisesti instassa on joka kuukausi jokin joogahaaste, jota vetää yleensä KinoYoga yms "somejoogit". En ole tosissani ikinä semmoseen ajatellut lähteä, mutta nyt tuli vastaan semmoinen, jonka koin omakseni.

Journey to Handstand on kiva kokoelma kaikenlaista fiksua kässäritreeneihin. Ajateltiin kotijoukoissa siihen sitten oikein kunnolla paneutua, ja satsasin ostamalla Cody appista siihen liittyvän opetusvideosarjan. Instan kautta näkisi ne itse liikkeet ilmaiseksi, ja lukemalla saisi jotain ajatusta tavoitteista, mutta kymmenen minsan videot per liike tarjoaa kuitenkin ihan eri tavalla oppimateriaalia. Silloin saa myös ne joka liikkeen progressiot paremmin havainnollistettua.

Ja itsensä sitoutettua tekemään sitä. Ilmaisesta haasteesta on tosi helppo liisiä. Joka päivä en silti välttämättä tee, koska ihan hyvin voi joinain päivinä tehdä useammankin harjoitteen. Kyllä nyt päivään parikin erilaista kässäriä mahtuu, jos on kerta treenaamaan aloittanut.

Se oli vielä tänään kymmenen dollaria halvempi ale, mutta nyt näkyy olevan jo kokohinta. https://www.codyapp.com/plans/journey-to-handstand

Mutta en välttämättä lähde tätä raportoimaan kuva kuvalta ja päivä päivältä. En tiiä onko se mielekästä lukijan kannalta, ja toisaalta joskus tykkään itsekin vain treenata enkä ottaa kuvia kun treenaan. Sirkuksellakin ollaan otettu itsestämme koko tänä puolen vuoden aikana ehkä pari kuvaa. Sitten punttisalilla olen ottanut jokusen kässäri ja siltakuvan.

Kuukaudessahan en opi näistä haasteen liikkeistä varmaan puoliakaan. Mutta sitten kun nämä osaa, niin on kyllä jo aika pro, koska joukossa on mm. pressi kässäriin.

Tätä näissä kuvissa esiintyvää Kino McGregoria eli KinoYogaa kannattaa seurata instassa jos tahtoo nähä hienosti toteutettuja kässäreitä ja jooga-asentoja kauniissa ympäristössä. Youtubesta Kinon kanavalta löytyy paljon hyviä opetusvideoita myös. https://www.youtube.com/user/KinoYoga

Hitusen ehkä häiritsee näissä somejooganaisissa, että vaikka visuaalisuus on aina hoidettu tosi nätiksi, niin pitemmän päälle aina vimosen päälle laitettuna joogailu ja hymyily kuin oltaisiin juuri saatu se elämän paras kässäri aikaan, alkaa tuntua myös hieman teennäiseltä. Mutta siitä ei silti ole kiistämistä, etteikö Kinolla yms olisi eittämättä tosi vankka tietopohja ja taito tehdä näitä juttuja. Olisi mielenkiintoista tutustua näihin ihmisiin enemmänkin, onko jooga enää sitä omaa hiljentymistä, kun oman kehityksensä jakaa miljoonille? Sanovat treenaavansa omikseen pääasiassa, ja uskon sen, ohan ne niin hyviä, ja kun asiasta on tullut ammatti, niin joogallehan riittää aikaakin. Se onkin se toinen juttu, mikä tavallaan harmittaa. Ei meillä kaikilla ole mahdollisuutta noin seesteiseen elämään. Hyvä siinä tavallaan jakaa neuvoja ja vinkkejä, kun itse eivät istu aamuisin ruuhkassa päästäkseen kahdeksaksi tunniksi toimistoon istumaan, ja sieltä ruuhkan saattelemana väsyneenä kotiin. Johan siinä vaiheessa olisi se kaunis biitsiaurinkokin laskenut.

Toisin sanoen, onhan sitä ihan hitsin kateellinen, ettei itse voi tienata elantoa rakentamalla omaa mielenterveyttä kameran välityksellä.

Laskin ton Cody appin avulla, että suositusta jooga-opetusvideosta, jos tämä esiintyjä saisi edes vain 25% tuotosta, sekin on jo 25000 dollaria. Yksi videosarja. Joka ei vaadi mitään muuta kuin kivan miljöön ja videoeditointia. Ei siis huonompi ammatti ollenkaan. Sillä rahalla on jo hyvinkin varaa täyspäiväisesti "etsiä syvintä itseään" jne.

No mutta, muhun on jotenkin nyt ihan kunnolla iskenyt tämä joogan ajatus. Oma olotilani jotenkin tuntuu helpommalta treenata maan kamaralla, ja itseä kunnioittaen ja kuunnellen. Joogassa on hienoa, ettei jotenkin verrata toisiin ja kehitytään rauhassa ja omaan tahtiin, ja siinä on niin paljon muutakin tarjolla kuin vain se lopputulos ja ohan se loistava stressinlievitykseen ja erinäisiin kehon vaivoihin. Näidenkin jooganaisten kohdalla ei voi kuin ihailla tätä notkeutta ja kehonhallintaa.

Riipaisin toisenkin kerran tänään ja ilmottauduin Astangajoogan viikonloppuperuskurssille viikon päästä. Pakko päästä näkemään, mistä tässä kaikessa on vähän kyse. Tosin siis, mahtaakohan se mennä semmoseen uskonnolta kuulostavaan filosifiaan ja peräsuolen jännitysharjoituksiin, vai mitä ne olikaan mitä siinä myös tehdään :D

Ja tämä viikonloppu kuluu Hämeenlinnan Pole Showcasessa, jonne voitin VIP-liput :)

Tavallisen ihmisen tavallinen inspiraatio

Olin tässä hiljattain salilla, ja venyttelyalueella treenasi kaksi tyttöä. Ihan tavallista tyttöä, ei mitään superlihaksikasta yli-ihmistä. En aluksi kiinnittänyt huomiota, mutta sitten tunnistin tuttuja liikkeitä heidän lämpätessään. Sirkuksestahan ne oli.

Toinen tytöistä oli vähän raskaampi, ei mikään lihava sinänsä, mutta ylipainoa kuitenkin. Ne alkoi lämpättyään tehdä kuperkeikkajuttuja ja muuta lattia-akroa. Sitten kärrynpyöriä. Ensin näytti siltä, että tämä isompi näistä ei olisi ehkä niin harrastanut kuin toinen. Mutta kun ne alkoi tehdä käsilläseisontoja, yllätyin.

Miten kauniisti ne tekikin, molemmat. Ja juttuja, mitä minä olen pelännyt tehdä. Kässäristä kuperkeikka, useissa eri variaatioissa. Pupuhypystä kässäriin, useissa eri variaatioissa. Pariakroakin tekivät. Kumpikin jaksoi nostaa toista ylös, siis ihan suorillekin käsille. Käsilläseisontaa toisen käsiä ja polvia vasten, ja mitä kaikkea. Kaikkea semmoista, mitä minä olen pelännyt tehdä, tai olen kokenut painavani tuhat kiloa, kun alla on oma mies, joka ei ole mikään painonnostaja ja vapisee puolelta toiselle, kun ei ole tottunut akrolajien vaatimaan kehonhallintaan. Sen oma laji on Taekwondo, eikä siinä tehdä mitään tämmöstä. Meillä ei kai ole ollut tekosyistä puutetta.

Mutta nämä tytöt. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt mitään niin inspiroivaa. Ja samalla jotenkin vapauduin itsekin, omien ajatusteni kahleista. Olin helpottunut. Olin nimittäin pelännyt, että jos en saa tätä painonnousua kuriin, joudun lopettamaan käsilläseisonnan, kun ranteeni eivät sitä kestäisi. Toinen ranne on nyt jo herkästi kipeä. En sano, että pitäisin sitä todennäköisenä, pelko on vain tunne, joka tulee eikä sille mitään mahda sinänsä. Mutta jos tämä painavampi tyttö pystyy olemaan noin sulava, niin miksen minäkin pystyisi, joku päivä?

Tajusin, miten syvälle olin kadonnut sinne ajatukseen, etten pysty johonkin. Olen väärässä, mitä todennäköisimmin.

Ja se hymy tämän tytön kasvoilla. Se puhdas ilo, mitä liikunnasta näytti tulevan.

Enhän minä sitä tiedä, mitenkä pitkä tie hänellä on tähän pisteeseen ollut. Ja tietä on selvästi vielä kuljettavana.

Mutta väliäkö sillä, kun on sydämellä mukana?

Olin jopa niin ilosena niistä tytöistä, että kävin ottamassa nuo pari selfietä. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi selfien ottanut.

Punttasin omia ojentajiani ja hauberiani samalla, mutta sain tuskin katsettani niistä tytöistä irti. Se oli jotenkin niin kaunista ja aitoa.

Niin tavallista, mutta niin kaunista.

Ikä on tosiaan vain numero, mutta kyllä se myös tarkoittaa sitä, että sydämesi on lyönyt useamman iskun kuin kymmenen vuotta sitten. Painokin on vain numero, mutta kyllä se myös tarkoittaa, että sinua on oikeasti raskaampi nostaa.

Mutta kaikista raskainta on nostaa itseään henkisesti.