So we meet again

Jahhau!

Ah, rakas blogini, olen kaivannut sinua! En ole hylännyt sinua, vaikken olekaan kanssasi mitään tehnyt tolkuttoman pitkään aikaan. Silti, joka päivä olen sinua ajatellut, joka päivä olen päässäni muotoillut, mitä tahtoisin sinulle kertoa. Mutta jäänyt on vain tekemättä. Ja niin paljon olisi kerrottavaa!

Uuden kodin rannalta <3

Syitä olisi monia. Kiirettä, muttei niin kovin etteikö olisi ehtinyt. Kadotin kai sinutkin, kun tuntuu että kadotin itsenikin. Viimeksi kerroin, kuinka kehoni haastoi psyykettäni ja liikunnallisuuttani pulskistumalla äkillisesti 5kg. Se ei riittänyt, vaan tulevina kuukausina sitä tuli toinen mokoma. Kymmenen lisäkiloa veti jo aivan matalaksi. Mikään liikunnallinen ei tahtonut enää kiinnostaa, paitsi hanskojen heittäminen tiskiin. Kun pituutta on 160cm ja vaaka näytti 72kg, ja peili kertoi minne kaikkialle se lukema konkretisoituu, alkoi tuntua varsin pahalta. Tässä vaiheessa sain sitten kilpirauhaslääkityksen, ja hoitotasapaino on vielä hakusessa, jännityksellä odotan, saako se aineenvaihduntani käyntiin.

En ole tankoillut kevään jälkeen juuri ollenkaan, satunnaisia kertoja. Eikä se ole juuri tuntunut kivalta, raskaalta ja kömpelöltä vain. Olen myös kaivannut vanhaa treeniporukkaa, jonka parissa touhutessa ei olisi niin väliksi ollut, onnistuuko itse vai ei. Mutta tämä lienee suurimmaksi osaksi historiaa, nykyisessä tilanteessa ei vain ole mahdollista samalla tavalla kokoontua jonnekin pitämään porukalla hauskaa, paitsi kesäisin stagella.

Harrastaakseni kuitenkin jotain, ja löytääkseni itseni uudelleen, päätin pysyä maan kamaralla, ja aloitin sirkuksen, kaksi kertaa viikossa. Syksyllä saattoi olla viikkoja, etten juuri mitään muuta tehnytkään, punttisaliakaan ei vain jaksanut tehdä, väsytti ihan hirveästi aina töistä tullessa. Töissäkin oli kurjaa, sain tuta miltä tuntuu, kun työilmapiiri ei ole kunnossa.

Venytellyt en ole oikein koko syksynä, koska syksyn aikaisen asunnon lattialla veti niin hirveästi, ettei sinne oikein halunnut asettua.

Mutta lopumpana syksyä alkoi vähän aurinko paistaa. Työpaikka vaihtui ja sirkus alkoi maistua, jopa odotin niitä treenejä. Muutto omaan omistusasuntoon häämötti.

En myöskään ole sinulle kertonut sitä suurinta elämäni muutosta. Löysin miehen. Aivan ihanan, lutuisen, suloisen semmoisen. Yhdessä käydään sielläkin sirkuksella, pariakrossa. Yhdessä asuntokin ostettiin. Kun oltiin tunnettu vähän päälle kolme kuukautta, hehe. Omistusasunto oli valmistumassa, joten siksi aikaa muutettiin hänen opiskelijaboksiin. Aikailtu ei. Se voisi riskiltä kuulostaa, ja ei sinänsä yhtään minun tapaistani, kun tykkään yleensä asioita miettiä. Toisaalta olen spontaani tekemään päätöksiä sitten, kun löydän jotain, mistä pidän. Ja tiedätkö mitä, blogiseni? Hyvin on mennyt! Paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Olin itse asiassa jo vakuuttunut, etten ikinä miestä löytäisikään, mutta yhtäkkiä sellainen vain ilmestyi.

Toisin sanoen, on ihan järjenvastaista, että omassa päässä on usein se olotila, ettei ole aivan läsnä, että  ei oikein muista mitään, ja asiat vaan lipuu ohitse, ilman sen kummempia tunteita, ja tuntuu, että on hidas kuin etana ja sohvalta ei pääse ylös. Mutta samalla on onnellisempi kuin ikinä. Kiitos tästä latteudesta kuuluu siis kilpirauhaselleni, todennäköisesti, sillä en kyseenalaista elämänvalintojani muutoin. Mutta olen matkalla parempaan päin. Väsymys ei ole niin paha enää. Voin käydä salilla, ja sen jälkeen on vielä elämää, toisin kuin aiemmin piti valita, käykö puntilla ja nukkuu loppupäivän, vai tekeekö muuta, muttei kykene enää puntille menemään.

Väkersin joululomalla itselleni ruokavalion kaiken sen tiedon pohjalta, mitä olen kilpirauhasesta kerännyt. Ja nyt pyrin saamaan liikunnan takaisin elämään, ja alku onkin lupaava. Samalla pyrin pitämään stressitasot hallinnassa. Pistin myös hiljaiseksi kaikki vertaistukiryhmät facessa, etten ajattelisi eli stressaisi tätä jatkuvasti.

Viikoittain käyn siis kaksi kertaa sirkuksella. Läskiä sulatellaan Bodyweight Bootcampin avulla, jonka voitin parhaalla perustelulla Facebookissa. Se sisältää joka viikko vaihtuvat kehonpainolla tehtävät HIIT-treenit, jotka on tehokkaita, mutta eivät vedä kilpparia ja stressihormoneja piippuun. Viikonloppuisin halutessani käyn salilla tekemässä kädet/selän ja alakropan. Valmennus on samoilta valmentajilta, joiden huomassa olin Muscle Madnessin aikaan, mutta tämä Anu-valmentaja on kokenut oman kilpparinsa kanssa saman kuin missä tilanteessa minä tässä nyt olen, joten toivon, että minäkin pääsen tästä suosta.

Tankoon olen luomassa uutta suhdetta, käyttäen avuksi sisäistä psykologiani, of course :P

Minulla oli itse asiassa aivan jotain muuta mielessä, kuin kuulumiset, kun aloin kirjoitella. Sain inspiraation ollessani tänään salilla, mutta näköjään kuulumiset täytyi ensin naputella alta pois, ennen kuin pääsen muihin mietteisiini käsiksi.

Btw, tämmönen inverttihaaste löytyy Facesta helmikuulle, käykää tsekkaamassa :)

Loppuun täytyy laittaa tietysti vakio Pottu-kuva :) Potulla on ne elämän olennaiset asiat hanskassa, ja se osaa nauttia olostaan :)

Tuolle miekkoselle pitäisi keksiä joku internet-alias, mutta kovin vaikeaa on... Mr Kihokin kun on varattu, mitä sitä enää jää jäljelle... Tehtiin muuten hyvä havainto. Lihoin sinä samana kuukautena tämän ensimmäisen 5kg, kun tavattiin, ja tässä seurustelun edetessä on tullut nämä toiset 5kg. Ehkä en olekaan vain oikean lääkityksen tarpeessa, vaan kaikki on miehen syytä? Mähän voin siis nyt syyttää sitä, eikö niin? Right?

ps. annoin sen lukea tämän tekstin, ja se ei tiennyt kuka on Kiho. Miehet... Toisaalta, se taisi siihen aikaan olla siinä iässä, että leikki vielä jollain Pokemon-korteilla, joten.... :D

Eva Bembo Workshop

Kajaanissa. mitenkäs muutenkaan. Kiitos taas Helenille reippaudesta.
Kajaanin Latina studiolle on aina ihana mennä. Helen on siellä vastassa ja kuuluu: "Bitch, pitkästä aikaa! Mitä kuuluu?!"

Eva piti kaksi workshoppia, lauantaina ja sunnuntaina. Unohdin kysyä, oliko sisällöt samat molempina päivinä. Maybe. maybe not. Oppilaita oli sunnuntaina pari kipaletta yli tankomäärän, ja Eva opetti kaiken ns ryhmittäin, tankoja välillä vaihdellen. Eikä se sinänsä haitannut, kun koreota treenatessa sitä välillä ihan mielellään ottaakin vähän huilia ja tarkkailee sivusta.

Jos Eva ei ole tuttu, niin tiedoksi, kyseessä siis venäläinen floorwork-taituri, joka on nykysellään myös Youtube-tähti tankoilijoiden parissa. Semmoista smoothia ja flowlla varustettua keskitahtista seksikästä ja kekseliästä koreota. Ei niinkään hurjia temppuja, mutta kylläkin lattian lähettyvillä myös erinäisiä nostoja. Ja aina korkkareissa.

Nuo polvisuojat oli nytkin, siis mallia sideharsot. Jännä juttu, että niinkin simppelit, vaikka ilmeisen olennainen osa hänen treeniään. Lattialla on vaikea nimittäin liikkua sulavasti, jos iho jäkittää kiinni lattiaan. Polvisuoja paitsi auttaa polvea liikkumaan ilman kipua, niin sen varassa voi myös liukua. Evan varustukseen kuuluu myös korkkarit. Osalla tytöistä ei ollut omia, mutta Helenin kaupassa myydään Pleasereita, joten kyllä ne plattarit sitten kaikille löytyi. Mulla oli ne läpinäkyvät Pleaserini mukana. Ah, mitä ähkinää ja ei-niin-kivaa-fiilistä jaloissa, kun en ole niitä kuitenkaan tottunut kovin kummoisesti käyttämään ja nyt piti muka tanssia ja jotain sen suuntasta :D

Tanko-intoni herättämisessä Evan workshoppi oli ihan omiaan, en tällä hetkellä kaipailekaan mitään hurjia tankotemppuja, varsinkaan niitä missä tulee ankara vääntäytymisen fiilis. Lattialla sitä ei tunne itseään ihan niin norsuksi. Kadehdin nettivideoitakin katsoessani enemmän sitä soljuvaa menoa ihan niiden yksinkertaistenkin temppujen suhteen enemmän kuin sitä, että joku osaa suorittaa jonkun superhaastavan yksittäisen liikkeen.

Ja Helenhän se siinä iloisena kaiken keskellä :)

Tunti alkoi lämpällä, joka oli aika lyhykäinen. Se nyt ei sitten haitannut, koska lattialla sitä kyllä lämpeni ihan itsestäänkin, eikä ole vaaraa olkapäistä ja ranteista.

Sitten opeteltiin erillisenä 3 temppua:
Sellainen viuhkapotku vääntöotteella eli mikä lieneekään nimi sille, kun kyynärvarsi kiertyy tangon ympäri ja puristaa tankoa. Se oli ennestään tuttu.
Sitten tehtiin sellainen rintakehäseisonta tangon vierellä, missä piti päätäkin osata alta ottaa pois ja alas tullaan sulavasti sikäli mikäli selkä osaa taittua kaarelle eikä vaan plötsähdetä. Mulla selkä tietääkseni siihen olisi taipunutkin, mutta plöts se oli silti.
Sitten oli semmoinen säpäkkä floorworkki pyrähdys. Näitä on vähän haastava selittää sanallisesti :D

Evan vierellä tuntee itsensä kyllä kohtuu isoksi :D

Olin niin touhuissani, etten tämän kummempaa selfietä hoksinut ottaa, aatella sitä :D

Sitten alettiin tehdä sitä seksikästä tai siis seksikkääksi tarkoitettua koreota, ensin ilman kenkiä ja melko pian sitten niiden kanssa. Pala palalta se rakentui. Musta se koreo oli tosi kiva, semmonen helposti lähestyttävä mutta sisälsi muutaman haastepalasen purtavaksi, joita treenailen jatkossakin.

Ja se täytyy sanoa, että Eva oli miettinyt omat juttunsa musiikkiin. Tiedän monia sensuelli-tyylin tankoilijoita jotka tuntuu tekevän sitä samaa rallia, jonka sisältö ei muutu miksikään vaikka biisin vaihtaisi. Toki siitä lienee hyvä alkaa, ja kehittyä sitten ehtimään niihin iskuihin.

Jännä sinänsä, mitenkä iso merkitys sillä on, että näitä ihan oikeasti tunnilla opettelee. Videoltahan voi katsoa vinon pinon Evankin trikkejä, mutta sitten ne pienet asiat, mistä se tunnelma muodostuu, on tosi vaikea saada spotattua videolta.

Iloksenne sain luvan pistää blogiini videon, jossa Eva tunnin lopussa tekee koko koreon. Loppupuolella on useampi noita kuvailemiani haastavampia floorworkpätkiä.

Ah, on se ihana <3

Helenin tykönä kun käy, niin pakkohan se oli taas ostaa uusia "hepeneitä". Matkaan lähti viimeksi Pink Puman workshopissa käytyäni Bad Kittyn Criss Cross pöksyt, tällä kertaa tämmöinen liivit+housut-setti:

Vähän niukastihan tuossa pebassa on kangasta. Hitusen alastomaksi koen oloni. Sitten taas toisaalta, jotkuthan oikeasti tankoilee alushousuissa. Niin se oli Evallakin vain yhdet housut. Suomessahan yleensä alkkareiden päälle puetaan shortsit.

Jännä hetki muuten, kun sovittelin noita ja tuskailin ääneen, että tohtiiko tässä puolta pakaraansa näyttää, niin Evan mukava assari totesi, että totta kai tohtii, näyttäähän Evakin. Sanoin takaisin, että no niin, mutta sillä onkin niin hyvä perse. Johon assari vastasi, että ei se mitään, kyllä mullakin tulee olemaan hyvä perse ajan kanssa. Tojoing! Itsetuntopisteet nousi kohisten *sarkasmivaroitus* :D Ja muistin, mitenkä eroavat naisihanteet tietyllä tapaa Venäjällä onkaan. Tähän väliin Helen ehti sitten mukaan, korostamaan, että hän kyllä tykkää leveämmistä peristä (kas kummaa, brasilialainen joka tykkää kunnon bootysta ;) ) ja samalla sai oma takamukseni osakseen kunnon läimäisyn. Ja varmaan sitten sen voimalla päätin, että no hitto vie, ostetaan koko setti, eipähän jää harmittamaan :D
Mutta tämähän se on se yksi tankotanssin riemuista naisille: hyväksy oma kehosi ja löydä sen hyvät puolet, se on just hyvä semmosena kuin se on.

Mutta siis, oli kyllä kivaa, täytyy sanoa. Eikä ollut Eva mikään diiva. Assistenttikaveri sillä oli tosiaaan mukana, kun ei oma englanti tuntunut tarpeeksi taittuvan. Helenin luona he yöpyivät ja olivat jopa Kajaanin kylmässä syysilmassa ulkotankoilleet. Ja ilmeisesti kivaa oli ollut, ja Suomen visiitti muutenkin mieleinen.

Nyysäsin Evan Facebook-sivulta muutaman Suomi-kuvan.

Semmosta :)

A well spent day brings happy sleep

Viitaten edelliseen postaukseeni, eilisen hyvä treeni jatkui kivana fiiliksenä myös unissani. 

Mulle kävi tähän malliin:

Tarkemmin sanottuna mä sain tämän selkäväännöksen, ja se ei "tuntunut missään", jalat vain ilmestyi yhtäkkiä kauas lattialle eteeni ja olin ihan kaksinkerroin. Ei sattunut, ei edes venyttänyt, töllötin vain ihmeissäni, että kappas vain! 

Se lieneekin sitten näkökulma, jota tuskin tulen oikeassa elämässäni ikinä todentamaan. Ei liene mahdollista saatikka tervettä enää lapsuusiän mentyä vääntyä tuohon, jos tyhjästä aloittaa. Tai mistäpä menisin varmuudella kaikista sanomaan. Toisaalta, lieneekö tuo tarpeenkaan. Sovellusmahdollisuudet kaksinkerroin vääntymisellä on arjen sujumisen ja oikeastaan tankoilunkin kannalta aika vähäiset. Mutta eipä se tosiaan haittaa, nyt olen ikään kuin senkin kokenut :P

Unessa treenasin myös flowta ja tankojen välimaastossa liikkumista asteittain. Eka askel oli liikkua niin, että varpaat ojennettuina niiden ei saanut irrota maasta ollenkaan. Niitä ojentelin, kuin olisin piirrellyt matalaan veteen kuvioita. Seuraavaksi sai vähän jo nostellakin, ja sitä mukaa sitä vähän jazz-maisesti liikehti eteenpäin. Voisi olla ihan kätevä tapa ns pakkotreenata erilaista liikehdintää eristämällä liikkeitä pieniin yksikköihin, joita myöhemmin yhdistelee.

Tänään kiva fiilikseni on jatkunut selaimella netistä tankojuttuja ilman, että se puuduttaa tai tympii, tai että joutuu vain toteamaan, että eipä ole tuo tai tuokaan minua varten. Sellainen pohdiskelevampi ote, ehkä.

Tuntuu, että tänään on ajatellut ja katsonut niitä tankojuttuja enemmän sydämellä eikä aivoilla/visuaalisesti. Jos tuolleen sanoen siitä mitään irti saa, tai tuntuu järkevältä?

Ehkä pohtien sitä, mitä mikäkin asia voi opettaa ja miltä se voi TUNTUA, mitä TUNTEITA se aiheuttaa. How does it make you feel?

Tämä alempi kuva osui mun mielestä siihen, mitä haen, olkoonkin että kuva kertoo joogasta:

Päivän selailun ehdottomasti paras videoni on tämä inspiroiva lyhyt pätkä tytöstä, joka tankoilee sairaalassa, letkuissa. Tämän myötä sanoisin, että tuskin se hällekään on kyse vain siitä ayshan saamisesta ja siinä kaikki, vaan siitä tunteesta, mitä oman kehon käyttäminen aiheuttaa.

Post by Kara Fierro.

Hmm... Olenko löytänyt jotain olennaista, vai olenko järkiparkani menettämässä ja katoamassa jonnekin sellaisiin sfääreihin, mistä ei oikein tolkkua tule?  Hmm hmm hmm. Jäänee nähtäväksi :D

Pimeydessä syttyi tuikku

Painokoneet seis! Jotain merkittävää tapahtui tänään! Nimittäin minulla oli huiput tankotreenit tänään.

Ensimmäistä kertaa herra ties milloin. Nyt en laske mukaan siis spesiaalitreenejä kuten workshoppeja tai muilla paikkakunnilla käytyjä tankovierailuja. Vaan ihan näitä oman kotikentän sekä tunteja, että omia treenejä. Joista olen kokenut, että Se Jokin puuttuu. Vaikka olisikin ollut kivaa, niin jotenkin Jostain ei vain saa kiinni, ja tuntuu aina vähän tyhjältä.

Peiliselfie, tietysti. Mitä muutakaan sitä tekisi, kun toinen vääntää?

Kuin tarpoisi aavikolla tietämättä mihin on edes menossa, mutta muistaa ne ajat, kun keitaita oli joka puolella ja raikasta vettä oli paljon saatavilla. Voi melkein maistaa sen veden suussaan, mutta vaikka miten monta vesipulloa löytäisi, ei vain saa siitä juodakseen, tai jano ei vain taltu. Se Jokin jää puuttumaan.

Pimeyteen pilkahti tänään valo. Sen melkein tunsin, huomasin sen ilon pilkahduksen treenien jälkeen.  Lämpö sisälläni. Se Jokin oli palannut. Ja nyt vasta tajuan, miten hirveästi olen sitä kaivannut, ja miksei ilman sitä tunnetta ole mikään oikein tuntunut miltään.

Kaverillakin on ollut vähän huono tankojakso, tai ei hirveästi omia treenejä, joista olisi kunnolla ja rauhassa nauttinut. Kuvattiin tämän päivän treenejä sanoilla "terapeuttinen", "hauska", "mukava", "harrastamista, ei suorittamista", "oman pään mukaan, sitä mitä tahtoo", "epätäydellistä, mutta juuri siksi niin ihanaa ja huoletonta". Sellaista, miltä sen pitäisi tuntua, millaista sen harrastamisen pitäisi olla. Itseään varten. Ilman paineita, ilman sen suurempaa pointtia tai odotuksia.

Mitä sitten tänään treenattiin? Ei mitään asiana niin ihmeellistä. Sovittiin kaverin kanssa, että mennään KunnonSalille treenaamaan, ekaa kertaa silleen oikeesti. Työviikon jatkeeksi vähän väsytti, ja treenien mittakin jäi vain tuntiin, kun ei päästy tankosaliin fustran takia heti. Mutta kaikki nämä unohtui pian.

Minä vastasin sisällöstä, tai oikeestaan siitä vastasi Jenyne Butterfly. Viikko sitten katsoin uudestaan videon vuodelta 2011, kun tanko vasta kunnolla teki tuloaan. Jenyne oli jo tuolloin todella hyvä, ja varmaan suurin osa on nähnyt tämän videon. Olenkin jo marmattanut siitä, että tympii kun niin monet uudet tankovideot on jotain käsittämättömiä vääntelyitä ja spagaatti on vähintäänkin minimivaatimus, joten olen katsellut jonkin verran näitä vähän varhaisempia pätkiä löytääkseni kaikkea simppeliä pientä kivaa. Ja jos kärsii tankodepiksestä, ei kannata suotta tuskastuttaa itseään millään uusilla hurjilla viritelmillä.

Tässä siis tämä video:

Lähdimme sen mukaan sitten etenemään. Noin puoleen väliin päästiin, tehtiin siis nuo temppupätkät treenattavina comboina, molemmilta puolilta.

Kaikenlaista jännää siitä sitten irtosikin.

Ei oltu kumpikaan koskaan tehty ilmajamillaa tai edes ilmassa body-waveja kyynärvarsiotteella. Se olikin yllättävän haastava, mutta todennäköisesti järkevä tapa mennä ilmajamillaan, ettei yläkäsi jää todella ylös ja täten Jamillakin länttänä kiinni tangossa. Suosittelen kokeilemaan tuota "kyynärvarsiaaltoilua" jos et vielä semmoista ole tehnyt.

Supermieheni ei edelleenkään ole molemminpuolinen, sitä on aina yhtä riemukasta treenata, joten väärältä puolelta en tipahtele supparista skorppariin.

Skorpparikässäri on aina yhtä hämmentävä, luultavasti olkapäät ei taivu tarpeeksi kunnolla alle.

Olkanousuflippi ei mennyt ympäri vaan läntähti sivulle, ja olkanousu muutenkin on nyt huonoilla kantimilla. Puhuttiinkin, että olkanousu tuntuu katoavan ensimmäisten joukossa, jos on tankoilusta taukoa.

Noin puolivälissä videota on istunnasta sivuttain tipahdus brass monkey tyylisesti alas tangolta. Sepäs olikin sitten kiperä pähkinä! Eipä oikein löytynyt otteet, ei sitten millään. Jää kyllä mietintämyssyyn!
Tekee Jenyne sen niin hemmetin hienosti ja sulavasti, että se näyttää jopa helpolta. Sitäpä se ei kyllä ollut, kas kummaa... :D

Eli vähän jotain uutta, ja tosi kivasti vanhojen muistelua.

Mulla oli päällä viikonloppuna Kajaanista ostamani uusi Bad Kitty setti. Rakastan tuota toppia! Ja ihana kun se on tehty tankotassia ajatellen, ei ole olkaimet olkanousun edessä, esimerkiksi! Housut on vähän niukat, ja haastaa mun tämän hetken fiilikseni omasta kropasta, jossa en ole viihtynyt sitten huhtikuun. Eli toisin sanoen, sekin on terapeuttista, kun olin kroppani kanssa vastakkain isojen peilien edessä vähissä vaatteissa sen tunnin verran.

Toppi on eri malli, mutta housut on samat.

Toinen kaveri kävi välissä näyttämässä meille, miten se olkanousu oikein tehdään! :D

Tämänpäiväinen alleviivasi hyvänä päätöstäni vetäytyä hetkeksi treenailemaan enemmän omikseen, kuin tunneilla käymällä. Ja sekin, että tanko on vain osa treenejäni, eikä täten niin paljon haittaa, jos se ei sujuisikaan, kun samaan aikaan touhuaa kaikkea muuta kivaa muualla, esimerkiksi sirkuksella.

Mutta toinen tärkeä asia on tankoseura. Olen sosiaalinen ihminen, ja osa tämän harrastamisen riemusta tulee vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Siitä, että saa pelleillä ja höpöttää samalla kaverille, ja ilmapiiri on rento ja välitön. On erilaista treenailla tunneilla, joissa pitää vain keskittyä itseensä.

Vaikken Hytkettä paikkana kaipaakaan, niin kaipaan sitä, että siellä näin monta kertaa viikossa kavereita omien treenien merkeissä, ja saatettiin olla monta tuntia tankoilemassa. Hytkeelle pääsi 24/7 tankoilemaan, ja siitä otettiin kyllä ilo irti. Kerrankin muistan, kun mentiin eväiden kanssa viikonloppuna ja oltiin 6h tankoilemassa, peeloilemassa ja venyttelemässä. Sitä olen kyllä kovasti kaivannut. RSP:llä tämmöinen ei ole mahdollista, ja KunnonSalille tanko saapui vasta kesän lopulla, ja eihän meistä kaikki siellä käy. Mutta jospa tämä tästä.

Mulle ainakin sosiaalinen treeni on niin ehdottomasti se ykkösjuttu. Jopa omaa edistymistä tärkeämpää on se, että viihtyy ja nauttii, ja pääsee irtoamaan aivan kaikesta muusta. Yksinkin treenaaminen on kivaa, ja tunneilla on kivaa, mutta kaverin kanssa se vaan on kaikista parhainta.

Silloin ei edes välttämättä ajattele sitä, että onnistuiko vai epäonnistuiko, kun lopputulos on joka tapauksessa voimakkaasti plussan puolella.

Sokerittomuuden puolivälietappi

Takanapäin on nyt puoliväli sokerittomuudesta, tai jos laskelmat on oikein, niin muutama päivä ylikin sen puolivälin.

Mikä fiilis?

Aika hyvä. Tää on ihmeen helppoa.

Ensimmäisen kahden viikon fiilikset oli huonot, mutta se johtui siitä, että olin flunssassa. Kolmas viikko toi mukanaan sitten jo vähän liikuntaakin. Joka meinasi kariutua sitten seuraavaan pikkuvaivaan, kun perjantaina venähti nilkka.

Kookoslettuja aamiaiseksi. Nälkä pysyy tosi hyvin!

Kolmannella viikolla koin pahimmat himotuskohtaukset, mutta ne ei olleet kovin kummoisia. Oon oikeestaan aika yllättynyt, koska sokerilla on ollut mun elämässä aika oleinnainen osa ja se on myös psykologisesti liittynyt aina kaikkeen positiiviseen ja samalla myös toiminut lohduttajana ja palkintona.

Ruuan jälkeen sitä eniten kaipaa, mutta teellä olen pärjännyt. Chai ja Rooibos ja lakritsitee on ne herkuimmat.

Haasten paikkoja ovat myös sosiaaliset tilanteet, kun joku tarjoaa herkkuja. Kohtelias kieltäytyminen on ainoa reitti ulos tästä. Tai sitten toteaa, että nyt ei vaan jälkkäri mahdu, kiitos.

Makean tarpeeseen on ok käyttää sokerittomia makeuttajia: kanelia, inkivääriä, raakakaakaota, lucumaa, carobia, baobabia, vaniljaa, kardemummaa, lakritsijauhetta, maltillisesti steviaa. Ja näin. Kookosöljyyn olen tehnyt pikasuklaita raakakaakaojauheesta ja toffeeta lucumasta.

Kuvituksena tässä muutama sokeriton nami. En oikeestaan edes sanoisi, että nämä olisi korvikkeita millekään, kun mielestäni nämä jo itsekseen maistuu tosi kivalle. Korvike jotenkin vähentää asian arvoa, ei tässä mitään Fazerin sinistä yritetäkään matkia.

muottiin tehty raakakaakaotikkari kookosöljystä

Iho on yllättävän hyvässä kunnossa. Poikkeuksellisesti ostettu juusto ja sitten muutama hormoninäppy, mutta näiden aikaansaannokset ihossa tuntuu erilaisilta. Selkeästi yksittäisiä finnejä, ei niinkään semmoista yleistä epäpuhtautta. Kyllä se vaan niin on, että ihon hyvinvointi tulee sisältäpäin. Tämän kun olisi tiennyt jo silloin teininä, kun mätin karkkia, join hulluna maitoa ja söin kaksin käsin leipää ja muroja jne ja tämä näkyi aika äkäisenä aknena. Ihan hukkaan heitettyjä euroja, kun edes iholääkäri ei osannut auttaa muuta kuin kehotti rasvaamaan iltaisin. Jees, thänks. Silloin ja vielä yliopistossakin panostin kovasti ulkoiseen ihonhoitoon erilaisilla tuotteilla. Nyt käytän puhdistuainetta meikin puhdistamiseen, ja meikkiäkin vain puuteria. Joskus kasvovettä. Ja kevyttä luomurasvaa. Siinäpä se. Heleppoa ku heinän teko.

Hassuntuntusta sitruunakiisseliä

En osaa sanoa onko se tämä sokerittomuus, mutta keskityn paremmin. Tosin en niin hyvin kuin voisin, koska tällä hetkellä esimerkiksi töissä on minusta riippumattomia kuormitustekijöitä, jotka tekee töissä todella ahdistavan olla. Mutta kotonakaan en eksy someen ihan yhtä herkästi. Sohva tosin kutsuu edelleen voimakkaasti, jahka kotiin pääsee.

Sitä kun ei elä missään optimaalisessa pullossa. Työstä tuleva ahdistus ja sen aiheuttama väsymys on semmoista, mitä en ihan heti saa poistettua. Olen mennyt aiemmin nukkumaan kuin vaikkapa keväälä, ja se auttaa, ja uni on laadukasta, mutta silti patterit loppuu turhan aikaisin.

Vaa'alla en ole käynyt kuin alkuun. Pitäisi saada tuo liikunta kanssa kuosiin, niin ehkä alkaisi se rasvasolukin liikkua johonkin suuntaan.

Tähänastisen kokemukseni perusteella voin kyllä suositella tätä sokerittomuutta. Tehnee hyvää kenelle tahansa, mistä syystä ja mihinkä tahansa ongelmaan.

Avokado-raakakaakaomoussea. Aivan taivaallista! 

Ajatuksissa siintää tämän projektin loppupää. Mitä tehdä sitten, kun saa taas syödä sokeria? Tavoitehan olisi se, ettei sitä erityisesti enää kaipaakaan. Enkä itse asiassa kaipaakaan, en ajattele koko asiaa. Toivoisin, että vierottuisin lopullisesti karkeista ja sokerisuklaista. Marjat otan takaisin. Ja mahtuuhan se 5-9 teelusikallista sokeria päivässä eli 20-40g. Se menkööt niihin marjoihin ja johonkin piilosokeriin jossain kastikkeessa.

Projekti jatkuu :)


Alla muutama nettilinkki sokerittomuudesta, jos teema pohdituttaa. Nythän on nimittäin tipattoman tammikuun pikkuveli käynnissä, eli sokeriton syyskuu.

Sokerin ja alkoholiriippuvuuden aiheuttamien haittojen yhteneväisyydestä. Tämä oli ehkä se paras näistä, kun oikein miettii, että viinaa pidetään pahana, mutta ei sitten tiedetä, että sokerin käytöllä vastaavia terveyttä heikentäviä ominaisuuksia: http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2012/09/09/ethanol-alcohol-and-fructose.aspx

http://yle.fi/uutiset/auttaako_sokeriton_syyskuu_luopumaan_sokerista/7446651

Sokeriaddiktio on verrattivissa huumeaddiktioon: http://yle.fi/uutiset/salakayttoa_hapeaa_ja_voimattomuutta__sokeririippuvuuteen_patevat_paihdeaddiktion_merkit/7445157

Aivojen opettaminen suosimaan terveellisiä vaihtoehtoja: http://www.iflscience.com/brain/it-may-be-possible-train-your-brain-prefer-healthier-food

Arvon naiset ja herrat: Jørgen

Tulin vain pikaisesti jakamaan tämän iltapuhteiksi löytämäni videon, jonka postaaminen ponkaisi samantien kaikkien kuulumisten ohitse.

Tankotanssi on kaikille, sanotaan, ja tyyli on vapaa.

Tässä on Jørgen Fonemy, tanskalainen blues-muusikko.

kuva

Ja tässä on Jørgenin tanssinäyte. Millähän sanalla tätä tyyliä kuvaisi? Olin kovin hämmentynyt tätä katsoessasi. Sitten siinä kolmen minuutin kohdalla, kun tarpeeksi oli katsonut, ja tuli tuo sumotanssi-floorwork kohti kameraa, tapahtui kyllä ihan pidättelemätön räjähdys.

Post by Jørgen Fonemy.

Ja taas on elämä tarjonnut jotain, mitä ei uskonut näkevänsä. Optimisti on iloinen kokemastaan, ja pessimisti miettii, että tämänkin koettua elämällä on taas vähän vähemmän tarjottavanaan.

Päätelleen miehen muusta facebooksisällöstä, tämä on ihan tosissaan tehty.

kuva

Onko tämä taidetta vai intohimoa? Erikoista se ainakin on.

Video sai kyllä hieman ajattelemaan. Kuten, että miksi? Mitä ihmettä tuli just katsottua? Miksi katsoin sen kokonaan? Mitä hittoa mä teen? Nyt ja elämässäni? Onko missään mitään järkeä? Täytyykö missään olla järkeä? Onko tämä karmivaa vai nerokasta?


Sitten toisaalta: Jos tämä mies osaa ja uskaltaa tehdä sitä, mistä nauttii, huolimatta muiden mielipiteistä, niin mikä meitä muitakaan estää tekemästä juuri täsmälleen niin, kuin itse parhaaksi katsoo?

kuva

Alkuhämmennyksestä toivuttuani, tämäkin mies tyyleineen menee silti siihen lokeroon, minkä mukaan elän: jos se ei vahingoita sinua tai muita, se on ok.

Joka tapauksessa, ehkä kyseessä on vain itseään rohkeasti ilmaiseva mies :) Eikä mielenterveyspotilas, joka onkin sitten toinen veikkaukseni :D Tai luovan työn tekijä, sehän antaakin kaikki muut vaivat anteeksi.

Love is in the air = tankotanssia ensimmäisenä tanssina

Tässä hiljattain törmäsin pariin tankotanssivideoon tankoilusta häiden ensimmäisenä yhteisenä tanssina. Unohda ne valssit, ja hyppää kepin nokkaan!

Näissä häävideoissa on sitten sitä jotain. Tekniikka on aika vähäistä, mikä on jotenkin todella virkistävää. Sen mitä tekniikassa menetetään, saadaan aidossa tunteessa. Ei siis eläytyvässä tunteessa, jonka joku esiintyjä pyrkii esittämään lavalla, vaan ihan aidosta rakkaudesta ja ilosta. Se mun mielestä peittoaa koska tahansa ne suorat nilkat ja polvet.

Ihan mietin, että milloin viimeksi olen nähnyt jonkun ns oikean ihmisen tankovideon? Siis semmoisen, että siinä näkyy se, että tätä tehdään riemulla, mutta se vaan näyttää vähän ujolle tai hapuilevalle? Onneksi tähän vaivaan on tankofoorumi. Tosin sinnekin kai ihmiset tuppaa tykkäämään laittaa ne itselle mieluiset pätkät. Mikä on tietysti ymmärrettävää. Mutta tämän vuoksi nämä kaksi hääpätkää on varsin riemullisia, kun se tunne on pääosassa ja tekniikka on ihan sivujuttu.

Kuten jo todettua, niin vielä pari vuotta sitten tankoa sai harrastaa ns rauhassa. Jutut oli sen verran maanläheisellä tasolla, että oikeastaan vaikka sen perhosenkin saavuttamista pidettiin isompana virstanpylväänä kuin mitä se tänä päivänä tuntuu olevan. Vai kuvittelenko vain? Tekniikan opettaminen on vuosien varrella kehittynyt, mikä on tietysti hyvä juttu, mutta tässä ajassa osa ihmisistä on myös ehtinyt varmasti urautua ja menettää sen parhaimman kipinän.

Oisko muuten tässä taas viikon WTF-hetki, joka toki silti jättää jälleen kylmäksi, kun perässä ei kyllä pääse ei vaikka mitenkä räpiköisi: https://www.facebook.com/video.php?v=10204065192366779&set=vb.1133526550&type=2&theater

Kävi sitten mielessä, että vaikuttaako inspiraatioon tankoilussa jo nykyään se täydellisyyden ylitsepursuava määrä? Kun katselee nettiä ja sitten katselee omia videoita, ja huomaa jo omissa treeneissäänkin, että ihan höpötouhuksihan tämä meni, niin mieleen tulee ne painovoimattomasti liitävät netin naiset ja fiilis on sitten kovin lattea. Sitten jos vielä satut käymään tunneilla, joissa käy paljon kehittyneitä ihmisiä, niin ei saa sielläkään semmoista "tervettä" vertailupohjaa. Mutta ei nämäkään vielä mitään, jos sattuu olemaan se tilanne, mikä itselläni on, että voi vertailla aiempaan itseensä ja siinäkin kohtaa pettyä nykyiseen :D
Toisaalta se taas on todella hienoa, että on tarjolla paljon laadukkaita videoita, joiden huolellisuudesta ottaa mallia.

Mutta nämä kaksi häävideota. Ah! Tämmöistä sen pitäisi olla! Niin epätäydellisen täydellistä ja HAUSKAA!

Ehkä mun on vaan vaikea löytää kaunista keskitietä sen välille, että toisaalta tiedän ja huomaan tekniikka-asiat hirveän herkästi ja tarkasti ja pidän sitä tärkeänä, mutta toisaalta arvostan yksittäisen harrastajan kannalta ensisijaisesti sitä mitä tanko voi tarjota sinulle, eikä mitä sinä tankoilulle. Fyysisesti mutta myös henkisesti. Ja paljonko tällä on tekemistä loppujen lopuksi vaikkapa niiden nilkkojen kanssa, vai syökö niiden kanssa nypertäminen sitä riemua enemmän kuin antaa sitä?

Jos oikein alkaa ajatella, niin päässä pyörähtää ihan kauheesti ajatuksia, joista ei osasta saa kunnolla kiinni, että osaisi selittää tänne. Mutta tässäpä taas vähän raapaisua.

Sitten on kyllä pakko lisätä tää vielä loppukevennyksenä. Sellainen, josta saa tai saa olla ottamatta inspiraatiota :D

Mutta, kerroppas: Voisitko sinä esiintyä itse omissa häissäsi kera tangon?

Minä olen sitä omalla kohdallani miettinyt, että periaatteessa, ja siihen ajatukseen kyllä kuuluu, että myös se mies osallistuisi. Mutta ei se mikään pakko kyllä olisi. Mä näkisin joka tapauksessa oman juttuni olevan tehdä ekana tanssina jotain ihan muuta, kuin vain sen pelkän valssin, mutta joko se alkaa olla peruslatteus, kun näitä persoonallisia häätanssimixejä on melko useissa häissä. Tankohomma omissa häissä vaatisi kyllä pukusäätöä. sekä lisäisi huomattavasti päivän jännittävyyttä, mikä on sitten joko hyvä tai huono juttu. Toisaalta tanssinpa itse tangolla tai en, niin vähintään olisi kiva kun joku kaveri esiintyisi oikeasti tankoillen.

Tältäköhän se sitten näyttäisi omissa häissäni? :D